ANNE KOTIHARJU
ETELÄ-KARJALAN keskussairaalan lääkäripula on pikku hiljaa kiristänyt
Suomen entisen malliyksikön, silmäpolin, palvelut äärimmilleen.
Kaihileikkauksien takavuosien jonottomuus on vaihtunut puolen vuoden
odotukseen.
Juuri ja juuri pysytään hoitotakuussa, selvittää johtajaylilääkäri Ritva
Kauppinen.
Silmäpolin lääkärivastaanotolle on 12 viikon jono eli yksi keskussairaalan
pisimmistä. Tehokas hoitotapa on entinen, mutta tekijöitä vähemmän.
Aikanaan oli kolme ja nyt enää yksi ja yksi kolmasosa lääkäri. Kyllähän
se leikkauksien määrässä näkyy. Lääkäripula on valtakunnallinen trendi. Ei
tulla keskussairaalaan töihin kuin korkeintaan osa-aikaiseksi; virkoihin ei
hakeuduta.
Nämä alat, joissa on vain yksi tai puolitoista erikoislääkäriä ovat
riskialttiita.
HOITOTAKUU toteutuu keskussairaalassa yleensä jo aika hyvin. Yli kuusi
kuukautta jonottaneita oli satakunta.
Mutta ortopedian, neurologian ja kardiologian tarve lisääntyy koko ajan.
Vaikka kuinka yritetään saada potilaita alta pois, uusia tulee enemmän tilalle.
Kuntaliiton kehityspäällikkö Heikki Punnonen sanoo kaihileikkausjonojen
lyhentyneen ratkaisevasti koko maassa hoitotakuun ansiosta. Aiemmin yli
kahdenkin vuoden jonot olivat yleisiä.
Muutos näkyy myös siinä, että yksityisen sektorin kaihileikkausten
kysyntä on vähentynyt. Yksityisellä puolella hinta on moninkertainen.
Punnonen kertoo, kuinka Etelä-Karjalan keskussairaalan silmäpuolen
ylilääkäri Jyrki Helve uudisti leikkaussysteemiä.
Hän loi ihan uuden konseptin ja hävitti jonot. Etelä-Karjala oli vuosia
mallina, mutta nyt muut ovat tulleet perässä.
ORTOPEDIAN poliklinikka on edelleen ruuhkaisin. Lähetteen jälkeen lääkärin
vastaanotolle on pitänyt jonottaa jopa 13 26 viikkoa. Kiireetön
leikkausjono on kuudesta kymmeneen kuukautta.
Ortopeditilanne paranee edelleen ja leikkausjonot lyhenevät, mutta poli
pysyy ruuhkaisena, selvittää kirurgian ylilääkäri Antti Hietaranta.
Uudenlaisena aluevaltauksena ortopedi jalkautuu ensi vuoden alusta lukien
kuntiin.
Meiltä lähtee ortopedi terveyskeskuksen tiloihin pitämään poliklinikkaa
silloin tällöin. Tavoite on lisätä tutkittavien potilaiden määrää ja
vähentää potilaita täältä meidän ruuhkaiselta polilta.
Potilaiden tuki- ja liikuntaelinongelmissa erikoissairaanhoito keskittyy
Hietarannan mukaan vain olennaisimpaan.
Muuten poli venyy ja paikkuu ja mitkään aikataulut eivät pidä.
Lähetteiden määrä on lisääntynyt roimasti hoitotakuun myötä varsinkin
ortopediassa.
MARLEENA LIIKKANEN
Kuvateksti
Tutkimuksiin silmäpolille tulleelta simpeleläiseltä Laura Kuuvalta
leikattiin kaihi kolmisen vuotta sitten.