Yhtä musiikkiperhettä Ruokolahdella

Lauluharrastus näkyy ja kuuluu pitäjässä. Talkoohenki säestää teatterintekemistä

PETTERI VÄRTÖ

RUOKOLAHTI. Päällysvaatteita, termos-pulloja, voileipiä. Heittelehtivät valot, jatkuva trafiikki, musiikki- ja laulunpätkät. Ruokolahti-salin hämärässä katsomossa se tulee: déja vu. Ruokolahden musiikkiteatteri rakentaa taas uutta esitystä. Mikä vetää lavalle aina vaan?

– Tämä on kai jotain sisäsyntyistä hulluutta. Laulu- ja musiikkiharrastus on kaikille tärkeää. Minulle se toimii toimistotyön vastapainona, toimistonnaista valmisteilla olevassa esityksessä esittävä Leni Jäppinen kertoo.

Harrastajateatterin lista on vaikuttava: Kaunis Veera, Viulunsoittaja katolla, Teatterilaiva ja kahden vuoden tauon jälkeen On laulu katupoikien -musiikkikomedia. Kipinän on hiivuttava ennen kuin siihen taas puhaltaa.

– Edellisen esityksen tuhkan on annettava laskeutua, mutta into näyttämölle kytee sen alla, Leni Jäppinen sanoo. Väliaikoina teatteripoppoo harjoittaa hänen mukaansa äänijänteitään kuoroissa ja laulutunneilla. Ääntä ei makuuteta uuninpankolla.

MUSIIKKITEATTERIN tekeminen on talkootyötä Ruokolahdella. Ikähaitari soi alakouluikäisestä yli 70-vuotiaaseen, sukulaisuussuhteet ovat tavallisia. Nepotismia se ei ole. Harjoitukset ovat perheiden laatuaikaa.

– Olemme tottuneet viettämään aikamme näin. Yhdessä aina lähdetään, Johanna Pulkkinen sanoo tytärtensä keskeltä harjoitustauolla. Aiemmin sivurooleissa laulanut nainen on nyt keskeisessä osassa, mikä muuraa harrastajateatterin toisen kivijalan: roolikierrätyksen.

– Pääroolin tekeminen ei ole sen ihmeellisempää kuin pienempienkään osien, hän toteaa vaatimattomasti. Kaikki puhaltavat samaan hiileen. Se ja lapsien mukanaolo luovat sekä tradition että välimatkat kestävän yhteistunteen.

– Savonlinnassa opiskeleva nuorisoteatterin kasvatti ja vetäjä Katja Paakki vastaa esityksen maskeerauksesta, taideteollisessa korkeakoulussa opiskeleva Vilma Pellinen on taas tehnyt puvustuksen, Leni Jäppinen kertoo. Ruokolahtelaisten napanuora on pitkä.

KATUPOIKIEN LAULUSSA on koolla musiikkiteatterin ydinperhe. Esitys on Teatterilaivaa pienempi ja rooleja vähemmän. Toinen muutos kuuluu musiikissa: nyt on kotimaisen iskelmän vuoro. Alun arkifiilis on treenin myötä kääntynyt kiintymykseksi.

– Kun lauluihin on päässyt sisälle, ne on huomannut tosi hauskoiksi ja laskenut sydämeensä, Leni Jäppinen sanoo George de Godzinskyn elokuvaan Onnellinen ministeri (1941) säveltämistä ikivihreistä.

Teatteriversioon on lisätty muutama laulu, mutta tarina on uskollinen alkuperäiselle, Tauno Palon tähdittämälle elokuvalle.

Ohjaajan mukaan ajankohtaistaminen ei modernia puvustusta lukuunottamatta ollut aiheellista.

– Kotimainen romantiikka nostaa päätään, sillä rakkaus kiinnostaa teatteriyleisöä. Tässä tarinassa rakkauden voima on pinnassa, Reijo Miettinen kertoo.

MUSIIKKIKOMEDIA tavoittelee revyymäisyyttä. Ohjaajan mukaan tarinassa on hyvän farssin ainekset, mutta varsinaisen lennon esitykseen tuovat laulut.

Ensimmäisissä pukuharjoituksissa laulut jo kantavat, repliikit ja tekniikka laahaavat vielä eri tahdissa.

Seuraavan viikon aikana moni ruokolahtelaisperhe elää tiivistä treenirupeamaa. Tavoitteena on napakka kantaesitys ja harrastajien mukaan väärien ennakkoluulojen poistaminen. Esityksen päälle julkisuudessa heitetty julkea takki halutaan riisua.

– Käsiohjelman kuvat ovat herättäneet hämmästystä, kysymyksiä ja pahennustakin: mitäs pornoa te olette tekemässä, Reijo Miettinen sanoo. Pinkki puuhka lavalla kyllä heiluu, muttei Ruokolahti-sali sentään mikään strippiklubi ole. Eihän sitä nyt perheteatterissa semmoista.

• • •

Ruokolahden musiikkiteatterin On laulu katupoikien -musiikkikomedian ensi-ilta Jaakkiman kristillisen kansanopiston Ruokolahti-salissa perjantaina 10. marraskuuta kello 18.

Kuvateksti

Johanna Pulkkinen laulaa ja tanssii keskeisessä roolissa Ruokolahden musiikkiteatterin On laulu katupoikien -musiikkikomediassa. Soinnuttaret-kuoron naiset ovat enkeleinä.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö