Konserttien yleisönotkahdus taittui hienoiseksi nousuksi

Lappeenrannan kaupunginorkesteri on kirjannut määrärahojen ylityksiä jo useana vuonna. Intendentti toivoo lisää vakansseja. Keikkamuusikot tulevat kalliiksi.

SARI PULLINEN

Lappeenrannan kaupunginorkesterin intendentti Milko Vesalainen on ottanut päämäräkseen orkesterin talouden tasapainottamisen. Orkesteri on ylittänyt määrärahansa useana vuonna, vaikka toimintatulot on osattu arvioida jotakuinkin oikein. Ylityskierre on alkanut vuonna 2004, ja euromäärät liikkuvat noin sadassa tuhannessa.

– On pyritty tekemään hyviä konsertteja, mutta yleisö ei ole niitä jostain syystä kohdannut. Muusikot ovat tehneet ja tekevät erinomaista työtä. Nyt kuulijat ovat kuitenkin palaamassa kuin muuttolinnut, Vesalainen iloitsi.

Yleisömäärä lähti parempaan suuntaan viime syksynä, jolloin konserteissa kävi mukavat 5 372 kuulijaa.

– Meillä on tiukat talousraamit, ja samanaikaisesti vaaditan näkyvyyttä ja laatua. Oli erittäin upea kulttuuriteko päättäjiltä, että täksi vuodeksi määrärahamme nousivat 12 prosenttia. Se satsaus tulee varmasti takaisin, Vesalainen vakuutti.

Orkesterin määrärahojen vertailukohteeksi Milko Vesalainen ottaa Joensuun, jossa asukkaita on reilu tuhat vähemmän kuin Lappeenrannassa. Lappeenrannassa orkesterirahaa oli asukasta kohti toissa vuonna 13,20 ja Joensuussa 22,4 euroa.

Vakansseja orkesterilla on 22, mutta Vesalainen sanoo jousistoon tarvittavan vahvistusta. Keikkamuusikkojen käyttäminen vaatii rahaa paitsi palkkioihin myös hotelli- ja matkakuluihin.

– Agentuurien kautta tulevat solistit ja vierailevat kapellimestarit maksavat paljon. Samoin suuremmat orkesterikokoonpanot, joissa on avustajia. Jos orkesteriin saisi vakansseja, muusikot sitoutuisivat Lappeenrantaan, ja kohta satavuotiaan orkesterin olisi mahdollista kehittyä sinfoniettaksi, Vesalainen mietti.

Kuvateksti

Jan Söderblom on johtanut Lappeenrannan kaupunginorkesteria syksystä 2001.

Kuva: ES-ARKISTO/MARLEENA LIIKKANEN

KONSERTTILUKUJA

2003: 37 konserttia (joista 5 vierailukonserttia), 12 186 kuulijaa

2004: 36 konserttia, (3), 11 882

2005: 36 konserttia, (2), 10 013

2006: kevätkaudella 2 695 kuulijaa, syyskaudella 5 372, yhteensä 8 067.

Kirjoittaja:
Sari Pullinen