Keskussairaalan tulipaloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä

Palo rajoittui yhteen huoneeseen. Potilasta epäillään törkeästä tuhotyöstä. Henkilövahingoilta vältyttiin.

ANU PYYHTIÄ

Etelä-Karjalan keskussairaalassa keskiviikkona syttynyttä tulipaloa tutkitaan törkeänä tuhotyönä.

Palo sai alkunsa yhden hengen potilashuoneesta.

– On todennäköisesti syytä epäillä, että palo on saanut alkunsa potilaan toimien seurauksena. Paloa tutkitaan rikosnimikkeellä törkeä tuhotyö, kertoi rikoskomisario Antti Vilkko.

Rangaistus törkeästä tuhotyöstä on kahdesta kymmeneen vuotta vankeutta.

Poliisi ei vielä keskiviikkopäivänä päässyt kuulemaan iäkästä miespotilasta, jonka epäillään syyllistyneen tuhotyöhön. Hän ei kuitenkaan saanut palossa vakavia fyysisiä vammoja.

Vasta epäillyn kuulemisen ja lääkärin lausunnon jälkeen poliisi pystyy ottamaan kantaa teon tahallisuuden asteeseen ja vastuukysymyksiin, tai meneekö asia syyteharkintaan asti niin vakavalla nimikkeellä kuin mitä tutkintavaiheessa käytetään.

PALON TUTKINTAAN tulee mukaan myös suuronnettomuuksiin erikoistunut Onnettomuustutkintakeskus.

Syy tähän on se, että palo on hyvin samankaltainen kuin Nokialla Pitkäniemen psykiatrisessa sairaalassa kaksi viikkoa sitten syttynyt tulipalo.

Paloja tutkitaan rinnakkaistapauksina, joiden pohjalta viranomaisille laaditaan suosituksia vastaisen varalle, kertoo Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Tuomo Karppinen.

Poliisin tekninen tutkinta paikan päällä saatiin päätökseen jo eilen.

Onnettomuustutkintakeskus sen sijaan tulee mukaan vasta myöhemmin. Sen tutkinta voi kestää kuukausia.

PELASTUSLAITOS sai automaattihälytyksen keskussairaalasta kello 4.26 aamuyöllä. Palokunnan saapuessa paikalle huone oli täynnä räjähdysaltista kahvinruskeaa savua. Palokunta sai kuitenkin palopesäkkeen sammutettua parissa minuutissa.

Palo saatiin rajattua yhteen huoneeseen. Pelastuslaitos kiitteli sairaalan henkilökuntaa vuolain sanoin.

– Jos huoneen ovi olisi jätetty auki, koko osasto näyttäisi nyt samanlaiselta, arvioi palomestari Jari Nalli tapahtumapaikalla mustunutta potilashuonetta katsellen.

Nalli arvioi, että kuumuus huoneessa ehti nousta 200-400 asteeseen, sillä katon muovimateriaalit olivat jo alkaneet sulaa.

KEUHKO-OSASTON yövuoron vahvuus oli kolme hoitajaa. Yhdessä päivystyspoliklinikan hoitajien kanssa he saivat kaikki osaston 25 potilasta evakuoitua kymmenessä minuutissa. Puolet potilasta käveli omin jaloin.

Palaneessa huoneessa olleen potilaan lisäksi kukaan ei vahingoittunut.

Oli onnellinen sattuma, että osaston käytäväpaikoilla ei palon aikana ollut potilaita. Keuhko-osastollakin tämä on yleinen tilanne, tunnusti myös johtava ylilääkäri Ritva Kauppinen.

Pelastushenkilöstön näkökulmasta käytävien ja pelastusreittien olisi ehdottomasti oltava aina vapaina.

Hoitajat saivat kiitosta myös siitä, että uhkaavassa tilanteessa henkilökunta soitti pelastuslaitokselle varmistussoiton ja kertoi että sairaalassa on tosi kyseessä.

Automaattihälytyksistä yli 90 prosenttia on vääriä hälytyksiä.

Paikalle hälytettiin saman tien vahvistukseksi Tirilän VPK.

PALON TALOUDELLISISTA vahingoista ei vielä keskiviikkona ollut selvyyttä. Ritva Kauppisen mukaan selvää on vain se, että vahingot menevät yli 10 000 euron, mikä on sairaalan omavastuu vakuutuksessa.

Palanut potilashuone toimii unitutkimushuoneena, ja siellä oli myös tutkimuslaitteistoa. Tarvittaessa osaston ollessa täysi huone toimii kuitenkin myös normaalina potilashuoneena.

Koska vahingot kohdistuivat pääasiassa yhteen potilashuoneeseen, keuhko-osastolla palataan normaaliin päiväjärjestykseen mahdollisesti jo torstaina iltapäivällä, arveli Kauppinen.

Kuvateksti

Pelastuslaitoksen vuoromestari Jorma Vainikka saapui palopaikalle ensimmäisenä. Huone oli täyttynyt kahvinruskealla räjähdysalttiilla savulla. Palo saatiin kuitenkin sammumaan kahdessa minuutissa.

Kuva: MARLEENA LIIKKANEN

Kirjoittaja:
Anu Pyyhtiä