M-realin säästökuuri uhkaa viedä työt kuudeltasadalta

Tappiota viime vuodet tahkonnut metsäyhtiö yrittää parantaa tuloskuntoaan leikkaamalla menojaan. Positiivista on, ettei M-real suunnittele minkään yksikön kokonaan sulkemista, sanoo Paperiliiton puheenjohtaja.

JYRI HÄNNINEN

JOUTSENO. Tunnelma M-realin Joutsenon tehtaalla oli tiistaina apea. Henkilökunta sai puolen päivän aikaan tiedon yhtiön suunnitelmista aloittaa yt-neuvottelut 600 henkilön irtisanomisesta.

Joutsenossa ei pelätä kuitenkaan omien työpaikkojen puolesta. Kemihierretehdas aloitti toimintansa vuonna 2001 ja sen toiminta on huippuunsa viritettyä.

Työntekijöitä tehtaalla on 53, eikä vuoroetumies Erkki Eskelisen mukaan pienemmällä väellä tulla toimeen.

– Jos tehdas aiotaan pitää käynnissä, ei väkeä voida vähentää. Kaikki mahdolliset työt siivouksesta kunnossapitoon ovat jo ulkoistettu, joten sielläkään ei ole tiukentamisen varaa, Eskelinen sanoo.

Kuusisataa kollegaa tehtaista eri puolilla maata on kuitenkin vaarassa saada lähtöpassit.

M-realin tiistaina julkaiseman jättihuonon tuloksen takia Eskelinen ja käynnissäpito-operaattori Jani Loikkanen ymmärtävät päätöksen.

Metsäteollisuuden ja talouden yleinen kehitys sapettavat kuitenkin kaksikkoa.

– Kiina, Intia ja muut halvan kustannustason maat kaappaavat tuotantoa. Hyvin motivoituneita ja ammattitaitoisia suomalaisia joutuu koko ajan kilometritehtaalle.

– Ainoa keino pysyä kilpailussa mukana on panostaa tuotekehitykseen ja tehdä tuotteita joita muut eivät osaa, Eskelinen sanoo.

M-REALIN yt-neuvottelut koskevat yhtiön kaikkia Suomen yksiköitä. Etelä-Karjalassa niitä on kaksi, Joutsenossa ja Simpeleellä.

Muut tehtaat ovat Lohjalla, Jyväskylässä, Tampereella, Äänekoskella, Kaskisissa, Kemissä ja Kyrönkoskella.

Yhtiö lähettää esityksen yt-neuvotteluiden aloittamisesta henkilökunnalle torstaina. Neuvottelut on tarkoitus saada päätökseen maaliskuun loppuun mennessä.

Päätös säästöohjelman aloittamisesta ei ollut yllättävä, sillä hienopaperia ja kartonkia valmistava M-real on tehnyt raskaita tappioita viime vuosina.

– Yllättävintä oli irtisanottavien määrä. M-real on tehostanut Suomen yksiköiden toimintaa jo pitkään ja irtisanonut ihmisiä ilman, että siitä on syntynyt suuria uutisia, sanoo Paperiliiton puheenjohtaja Jouko Ahonen.

M-real työllistää Suomessa noin 4 000 ihmistä ja maailmalla noin 15 000.

M-REAL ON Metsäliitto-konsernin tytäryhtiö. M-real kasvatti liikevaihtoaan viime vuonna 5,2 miljardista eurosta 5,6 miljardiin euroon. Tulos ennen veroja oli kuitenkin 408 miljoonaa euroa tappiollinen.

Yhtiön toimitusjohtaja Mikko Helanderin mukaan tulonparannusohjelmalla tähdätään M-realin kannattavuuden parantamiseen kotimaisissa yksiköissä. Tämä on jatkoa jo viime syksynä käynnistetylle saneerausohjelmalle.

Sen tiimoilta M-real kertoi sulkevansa tehtaitaan Britanniassa, Saksassa ja Ruotsissa.

– Positiivista uutisessa oli se, että M-real ei suunnittele minkään yksikön kokonaan sulkemista Suomessa. Se olisi ollut katastrofaalinen tilanne, Paperiliiton Ahonen sanoo.

Ahonen uskoo, että M-real käy henkilöstönsä kanssa ”aidot yt-neuvottelut, joissa otetaan huomioon työntekijöiden toiveita”.

– Säästöjä haetaan vuoden 2009 alkuun mennessä. Siihen on vielä kaksi vuotta aikaa, joten pehmeiden keinojen käyttö on mahdollista. Toivon myös, että irtisanottujen määrä vähenee ja säästöohjelman toteuttamisaika pitenee yt-neuvotteluiden tuloksena.

– M-real voi näyttää mallia paljon puhutusta yrityksen yhteiskuntavastuusta, Ahonen sanoo.

YT-NEUVOTTELUT käynnistyvät virallisesti ensi viikolla. Ne koskevat kaikkia työntekijöitä, myös toimihenkilöitä. M-realin johto on luvannut hoitaa henkilöstövähennykset mahdollisimman pitkälle eläke- ja tukijärjestelyillä. Irtisanomisilta ei kuitenkaan tulla välttymään.

M-realin toimitusjohtaja Helanderin mukaan säästöohjelman tarkoituksena on ”yhteistyössä henkilöstön edustajien kanssa varmistaa, että Suomessa on tulevaisuudessa ainakin yksi suomalaisissa käsissä oleva paperiteollisuusyhtiö työllistämässä suomalaisia työntekijöitä ja jalostamassa kotimaista puuta”.

Kuvateksti

M-realin ilmoitus 600 henkilön irtisanomisesta veti Erkki Eskelisen mietteliääksi.- Ei yllättävä uutinen, mutta luku on aika kova, yhtiön Joutsenon tehtaan vuoroetumiehenä toimiva Eskelinen sanoo.

Kuva: MARLEENA LIIKKANEN

Kirjoittaja:
Jyri Hänninen