Osa koulukirjastoista oli lainaa vain

PETTERI VÄRTÖLAINAN-PÄIVÄN kirjaimellinen vietto riippuu koulunkäyntikunnast

PETTERI VÄRTÖ

LAINAN-PÄIVÄN kirjaimellinen vietto riippuu koulunkäyntikunnasta Etelä-Karjalassa. Maakunnan noin 80:sta peruskoulusta isossa osassa mahdollisuudet ovat hyvät. Niissä on koulukirjasto, josta lainata kirja koululuokan pulpettiin, tuntiopetukseen tai kotiin vietäväksi. Hyvät uutiset olivat siinä. Sitten arkeen.

Etelä-Karjalan koulujen koulukirjastojen kehittäminen on Lappeenrantaa, Joutsenon yläastetta ja Taipalsaaren Saimaanharjun koulukeskusta lukuunottamatta huonossa jamassa. Koulujen käytössä oleva kirjallisuusmääräraha menee oppikirjoihin, kaunokirjallisuuden hankkiminen jää haluista huolimatta vähäiseksi.

– Kaunokirjallisuutta voidaan hankkia paljon vähemmän kuin haluttaisiin. Tämä on yhteinen ongelma imatralaiskouluissa ja johtuu koulutoimen säästövelvoitteesta, Imatran Tainionkosken koulun rehtori Maria Rautiainen sanoo. Netlibris-toimintaan osallistuminen on vähän lieventänyt hätää.

KOULUKIRJASTOJEN ongelmana on vanhentunut kaunokirjallisuus. Uutuuksien hankkimisessa maalaiskunnissa on apuna kunnankirjasto. Yhteistyö on aktiivista ja liittyy sekä kirjojen lainaamiseen, tiedonhankintaan että kirjastokäyttäytymisen opettamiseen.

– Koulukirjasto on aktiivisessa käytössä. Kunnankirjaston siirtokirjat ovat lisänneet sekä kirjaston valikoimaa että sen käyttöä, Parikkalan Uukuniemen koulun johtaja Leo Moller kertoo. Maalaiskunnissa ongelmia voi aiheuttaa myös kirjastotoimen supistukset.

– Kirjastotoimen aukiolo supistui vuoden alusta, samalla huonontui palvelu. Aiemmin kirjaston henkilökunta etsi ja pakkasi tarvittavan materiaalin, nyt siihen ei enää ole aikaa, wSimpeleen yhteiskoulun rehtori Mervi Varis sanoo.

KIRJALLISUUDEN opetus alakouluissa on pitkälti riippuvaista opettajien aktiivisuudesta. Soittokierros Etelä-Karjalan kouluihin varmistaa kirjaviisauden merkityksen korostamisen koulujen opetussuunnitelmissa. Rahalla saisi lukemista, mutta kirjaston välitön läheisyys on varsinainen portti sen saloihin.

– Saimaanharjun koulukeskuksen kirjasto on ahdas, mutta sijaitsee koulun yhteydessä, mikä näkyy kirjaston lainausmäärissä. Sen käyttö on vilkkaampaa kuin kirkonkylän kirjaston, Taipalsaaren sivistystoimenjohtaja Seppo Paajanen kertoo.

Kirjoittaja:
Petteri Värtö