Perhefirma pinnistää palvelulla

Sikasen tarha Joutsenosta on Imatran puutarhamessujen vakiokalustoa. Perinteiseen tapahtumaan odotetaan tuhansia tutustujia.

MATTI VEIJALAINEN

Joutsenon Aholassa kukkia kasvattava Sikasen puutarha on Imatran puutarhamessujen vakioesittäytyjiä.

Välivuosia ei juuri ole ollut. Intoa riittää edelleen, vaikka ruusuilla tanssimista itse siemenestä valmiiseen kukkaan kaiken kasvattavan 4-5 ihmistä työllistävän perheyrityksen bisnes ei ole. Etelän edullisempien tuotantokustannusten maista tuleva taimitehtaiden halpatuonti puristaa Marja Sikasen mukaan kukkakäsityöläistä ahtaalle.

– Mutta periksi ei anneta. Kotimaisen kasvattajan valtti on tuotteen laatu ja palvelu. Laadun voimme taata ja neuvonnan saa päälle samaan hintaan, Sikanen sanoo.

Kylmässä keväässä Sikasen neuvo on, että orvokit voi jo istuttaa. Ne kestävät liki kymmenen asteen yöpakkasen. Koko kukkavalikoimansa kotitarhurit voivat Sikasen mukaan istuttaa kylmänvihoja enää pelkäämättä 10. kesäkuuta lukien.

Menestyksen teknisiä takeita ovat Sikasen mukaan kolme perusasiaa.

– Ne ovat kunnon taimi, kunnon multa ja oikea istutustapa. Silloin onnistaa.

NÄYTTEILLEASETTAJIA yhdeksättä kertaa järjestettäville puutarhamessuille tulee noin 70.

– Urheilutalon päähalli tulee täyteen. Lisäksi meillä on ulko-osastoja, messuvastaava Jaana Komi Etelä-Karjalan Tapahtumat Ky:stä kertoo.

Messuille odotetaan 8 000-10 000 kävijää. Toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna vietettävän valtakunnallisen puutarhapäivän lapsiteemoittelun mukaisesti kaikki alle 16-vuotiaat pääsevät sisään ilmaiseksi. Lasten erikoisohjelmassa on molempina päivinä muun muassa puutarhuri Matti Lahtisen juontama taimenistutustapahtuma.

Kukkaloistosta nousevat messuilla Jaana Komin mukaan erityisesti esiin ainakin pionit ja orkideat. Tapahtumassa esittäytyvät Suomen suurin pioninkasvattajatarha Taivassalosta ja orkideoiden erikoismies Pekka Ranta Sulkavalta.

Etelä-Karjalan Tapahtumien, Imatran Puutarhan Ystävien ja Ahopellon tarhan yhteisvoimin järjestämät messut ovat avoinna Imatran urheilutalolla tänään ja sunnuntaina klo 10-17.

Kuvateksti

Marja Sikanen nosteli messukukka-amppeleitaan paikoilleen perjantaina. Sikasen puutarha tuli messuille seitsemättä kertaansa.

Kuva: MATTI VEIJALAINEN

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen