Antti Majanlahdelle jäi käteen viidestä teatterijohtajavuodesta huimia menestyksiä ja kammottavia tappioita. Hän ei halua haukkua yleisöä, mutta toteaa omasta mielestään faktana, että eteläkarjalaisen yleisön mieltymyksiä on ollut vaikea aavistella. Aina ei tuttu ja turvallinenkaan ole kelvannut.
LIISA KUKKOLA
Vajat viisi vuotta sitten elokuussa Lappeenrannan kaupunginteatteri sai uuden johtajan. 36-vuotias mies tuli Turusta sukunsa synnyinseuduille – käymään muttei olemaan loppuikäänsä.
– Tänne tuli poikamies. Sanotaanko nyt että pitkän linjan teatterilainen, jolla ei ollut aikaisempaa virallista johtaja-asemaa teatterissa mutta tiesi siitä jotain kokemuksensa kautta.
– Mutta Lappeenrannan kaupungin taloudellista tilannetta ja sen vaikutuksia teatteriin en tiennyt, Antti Majanlahti sanoo.
Eikä se ollutkaan mikä tahansa tieto, jota ei jo haastattelutilanteessa hakijalle kerrottu.
– Sen kanssa on joutunut taistelemaan niin paljon, että aika ajoin se on ollut päällimmäinen työni. Luovuuden ja taiteellisen sisällön sijaan piti miettiä, mistä säästetään ja mitä voitaisiin tehdä vielä toisin, että säästettäisiin lisää.
Majanlahti manaa olleensa teatterijohtajana epäonnen soturi. Kuitenkin kaikki 34 talon omaa näytelmää, jotka hänen aikanaan on esitetty, on valittu ohjelmistoon vilpittömästi siinä uskossa että tämä kelpaa yleisölle.
– Jesus Christ Superstar on hyvä esimerkki. Ensi-illassa täysisalillinen eli 416 katsojaa taputtaa seisten kymmenen minuuttia. Silloin oli tunne, että nyt tämä onnistuu.
– Loppujen lopuksi katsojia oli puolet vähemmän kuin oli laskettu jotta päästäisiin taloudellisesti omillemme. Se oli suoranainen katastrofi, Majanlahti sanoo.
Muita katsojaluvullisia munauksia ovat olleet Pirkko Saision ja teatterin yhteinen Koivu, sputnik ja tähti, lappeenrantalaisen kirjailijan Petter Sairasen Saunaretki Pariisiin ja näytelmäkirjallisuuden ikiklassikko Ibsenin Nukkekoti.
– Tämä viimeinen vuosi on ollut katsojaluvuiltaan niin kamala, että se on jo hyvä perintö seuraajalle. Siitä ei ole kuin yksi suunta ja se on ylöspäin.
Vähän aikaa manailtuaan Majanlahti alkaa vähän kääntää puhettaan toiseen suuntaan.
– Onhan tähän viiteen vuoteen osunut huippujakin: Laila on käyttöasteeltaan ja kävijämäärältään tämän teatterin historian parhaimpia saavutuksia.
– Nopolan Eila, Rampe ja Likka -näytelmät Veeran kammarissa menivät myös tosi hyvin. Kuka olisi arvannut, että hämäläishuumori puree Etelä-Karjalassa.
– Lailaan oli varattu jo ennakkoon 10 000 lippua. Ne eivät olleet varauksia täältä vaan muualta Suomesta.
– Olisihan sitä voinut luulla, että kun oman kylän likka laulaa ja esiintyy Lailana, lappeenrantalaiset ryntäävät katsomoon. Mutta ne tulivat katsomaan vasta sitten kun oli esiinnytty televisiossa ja oltu julkisuudessa. Sitten vasta lämmettiin kun oli ensin muualla hyväksytty.
Majanlahti tietää, ettei yleisöä saa tai ainakaan pidä haukkua. Mutta sanotaanko nyt vaikka niin, ettei hänelle kovin suuri ikävä Lappeenrantaa ja Etelä-Karjalaa kohtaan jää.
– Tämä on pieni kaupunki. Missä muualla Suomessa kaupungin keskustassa ei menesty ylikansallinen hampurilaisbaari ja kaupat sulkevat ovensa kello kuusi? Pienuudessa kytee sitten vanhoillisuus, mikä näkyy meillä teatterissa niin että haluttaisiin nähdä aina vaan tuttua ja turvallista.
– Siinä minä tietysti tein virheen, etten osannut sellaisia näytelmiä valita. Mutta toisaalta peiliinkään katsominen ei aina tunnu riittävän. Kun näille ei tunnu kelpaavan mikään. Tässä joutuu miettimään, kiinnostaako teatteri tässä kaupungissa tarpeeksi ihmisiä.
Majanlahden mielestä teatterissa näkemästään voi olla mitä mieltä tahansa, mutta tällä seudulla ei olla tarpeeksi uteliaita ja kiinnostuneita omasta teatterista. Kaikki ovat kyllä tietävinään, minkä tasoisia näyttelijöitä ja näytelmiä teatterissa on, mutta harvempi on paikan päällä käynyt asiaa tarkistamassa.
– Helsingistä kun tulee vierailuesitykseen televisiosta ja juorupalstoilta tuttuja näyttelijöitä, on katsomo heti täynnä. Mutta omia näyttelijöitä, omaa teatteria ei arvosteta ja rakasteta vaikka täällä on aivan valtavan hyvä ensemble. Uusi johtajakin totesi, että tämä työyhteisöhän on aivan aarre, Majanlahti sanoo.
– Tässä kaupungissa ollaan kiinnostuneita asioista vasta sitten kun ne on jossain muualla hyviksi havaittu. Sitten uskalletaan tulla ja katsoa, kun joku muu on ensin hyväksi tarkastanut. Mutta se on jälkijunassa kulkemista.
– Eikä siinä jälkijunassa kulkemisessakaan ole mitään vikaa mutta se tapa, jolla siihen noustaan. Yhtään ei uskalleta itse kokeilla ja kiinnostua – innostua uusista asioista.
– On aivan turha tulla mulle sanomaan, etteikö esimerkiksi Koivu, sputnik ja tähti olisi ollut jossain muualla menestys. Täällä sitä kohtaan tunnettiin ennakkoluuloja. Tosin on näytelmästä tullut paljon hyvää palautettakin.
Majanlahden kauden alkaessa Veeran kammari meni remonttiin ja nyt on teatteri kokonaisuudessaan saamassa kauan kaivatun saneerauksen.
– Remontissa kannattaa todella miettiä, onko 400-paikkainen sali liian iso tälle kaupungille. Ei se niin mieltä ylentävää ole lavalla olla, kun katsomo on puolillaan.
Teatteri on samanlaisten haasteiden edessä kuin moni muu perinteinen vapaa-ajan viettotapa. Ihmisten ajasta ja kiinnostuksesta on taistelemassa niin paljon enemmän laitteita ja viihdettä kuin 30 vuotta sitten.
– Teattereita ei voi laittaa paremmuusjärjestykseen katsojaluvuilla. Pitää miettiä, kuinka uudistushaluinen ja -kykyinen teatteri on ja millaista sisältöä se tarjoaa. Sen suhteen minua ei kyllä hävetä yhtään.
Poikamiehenä tuli, mutta pois lähtee kahden lapsen isänä. Vaimo tosin löytyi Turusta, kun Majanlahti ensimmäisenä Lappeenranta-vuotenaan kävi vielä Turussa esityksissä.
– Muutamme Tampereelle Viinikkaan vanhaan hirsitaloon.
– Edessä on normaalia free lancerin arkea. Vähän on jo tiedossa tv-töitä, ohjausta, näyttelemistä ja opetustöitä.
Lähtemisessäkin on oikeastaan pehmoinen lasku. Majanlahti aloitti keväällä Rauhan ruhtinaan ohjauksen Lappeenrannan kaupunginteatterin johtajana mutta päättää sen vierailevana ohjaajana ensi syksynä.
– Tein itseni kanssa hyvän sopimuksen, vedin niin paljon kuin vain voin taloon päin. Yleensä vierailevat ohjaajat asuvat hotellissa, mutta minä menen teatterin 12 neliön yksiöön neljäksi viikoksi.
Kuvateksti
Kuusi suomalaista teatteria on kysynyt Antti Majanlahtea johtajaksi. Viidelle hän on sanonut suoraan ei, kuudetta hän harkitsee, koska työ alkaisi vasta 2009. Nyt on pian entisellä Lappeenrannan kaupunginteatterin johtajalla takki tyhjä.
Kuva: SEPPO RAUTIOVAARA