KARI KRAUEL
Kuutostien alle jäävä, Lappeenrannan Selkäharjussa nyt tyhjillään seisova Heiskasten talo on nähnyt paljon. Se on ollut paikallaan vuodesta 1952, ja sitä on asuttanut kolme polvea Heiskasia.
Lauri Heiskaselle ja hänen vaimolleen Liisalle talon piti olla vielä vanhuuden asunto.
Talo on rakennettu rakkaudella ja sinnikkäällä työllä. Yksinhuoltajaäiti halusi tarjota lapsilleen kodin, jossa olisi hyvä elää. Lauri Heiskanen onkin viihtynyt talossa niin hyvin, ettei olisi halunnut siitä koskaan lähteä.
– Toivoin, että olisin voinut elää siinä loppuelämäni.
TIELAITOKSEN korvaus talosta ei riittänyt uuden ostoon Lappeenrannan länsialueilta, jonne 70:ttä ikävuottaan lähestyvät, nyt eläkkeellä olevat Heiskaset olisivat halunneet muuttaa.
– Jos olisin ollut nuorempi, olisin rakentanut uuden talon, Lauri Heiskanen sanoo.
Pariskunta muutti Selkäharjusta Lemille, mistä lappeenrantalaiset tuttavat irvailevat ystävällisesti.
– Käyn aina sunnuntaisin turisemassa ukkojen kanssa Kourulan Nesteellä. Kaverit huutelevatkin minulle, että ”Lassi on tullut ulkomailta” ja ”mitäs ulkomaille kuuluu?”
– Ei sen puoleen. Lemillä on hyvä olla. Peruspalvelut ovat lähellä: kauppa, apteekki ja terveyskeskus.
Heiskaset veivät Lemille mukanaan osan Selkäharjua.
– Istutimme äitikän aikanaan Selkäharjuun istuttamia kukkia tuohon ulkopuolelle, Lauri Heiskanen sanoo ja viittaa ulos Lemin kotinsa ikkunasta.
NUORTA POIKAA, Lauri Heiskasta, jurppi, kun hän vuonna 1952 joutui 14-vuotiaana töihin omakotityömaalle.
– Kyllä harmitti, kun muut pojat lähtivät pyörillään ja minä jäin hakkaamaan nauloja.
Nauloista tuli Heiskasen ammatti. Hän oli kirvesmies kuten isänsäkin. Isän kuolema jätti pojan puoliorvoksi seitsemän ikäisenä.
Eikä pudonnut omena kauas puusta, sillä Heiskasen omasta pojasta tuli myös rakennusalan ammattilainen. Tämä vastaa nyt Lappeenrannan Prisman laajennustyömaasta.
Äidistään Heiskanen puhuu lämmöllä.
– Ei ollut äitikällä yksinhuoltajana helppoa. Hän ajeli joka päivä pitkiä matkoja pyörällään ja kävi hieromassa maatalojen isäntiä. Hänen on täytynyt olla tosi tiukalla.
Isännät arvostivat hierojaansa. Kun omakotityömaalla pidettiin puutalkoita, he toivat sinne metsistään runkoja, jotka tontilla sahattiin sopivaksi puutavaraksi.
– Talon runko nousi näillä puilla.
Ensin nousi piharakennus, jossa oli pieni kammari ja seuraavaksi päärakennus.
Jokainen penni, jonka Lauri Heiskanen nuorena poikana ansaitsi, upposi talon rakentamiseen.
KUUTOSTIEN VARJO on ollut selkäharjulaisten yllä jo 1960-luvulta asti.
– Jo silloin puhuttiin Selkäharjun ympyrästä, joka olisi 300 metriä pitkä ja 150 leveä. Mutta kun vuosia meni, sen tuloon ei enää jaksanut uskoa.
Kun Lauri Heiskanen oli 1974 lunastamassa veljensä osuutta talosta, hän kysyi tiepiiristä Kuutostien hankkeen sen hetkistä tilannetta.
– Sieltä sanottiin, että eivät he heti ala rakentaa.
1960-luvun taitteessa Kuutostietä oiottiin ja levitettiin. Samalla vietiin jo osa Heiskasen tontista.
Alueella oli rakennuskielto. Heiskaset saivat kuitenkin vuonna 1983 luvan peruskorjata ja laajentaa taloaan, kunhan sitä ei laajennettu Kuutostien puolelle.
Peruskorjaus vähensi sisälle kuuluvaa tiemelua. Uudet ikkunat olivat nykyaikaiset ja tiiviit.
Talo tärisi kuitenkin edelleen varsinkin talvella, kun maa oli jäässä.
– Kun rekat ajoivat ohi, talo tärisi. Mutta siihen tottui, eikä se vienyt yöunia.
KUOLEMAT varjostavat Selkäharjussa asuneiden muistoja. Selkäharju jää ihmisten mieleen kolaritilastoista. Lauri Heiskanen on ollut kuolonkolaripaikalla usein.
Heiskasten naapurit ovat myös kokeneet saman, sillä naapurusto pysyi samana kymmeniä vuosia. Nyt neljän vierekkäin olevan lunastetun kodin väet ovat muuttaneet muualle.
– He olivat todella hyviä naapureita, Lauri Heiskanen huokaa.
Toki kolareita on sattunut muunkinlaisia. Yksi on jäänyt erityisesti Lauri Heiskasen mieleen.
– Silloin oli Imatran ajot. Istuin keittiössä, joka on Kuutostielle päin. Mikkelin tieltä tuli auto suoraan Kotkan suunnasta tulevan eteen. Sen kuljettaja jarrutti rajusti, mutta samalla puhkesi autosta kumi.
– Auto lensi katolleen pois tieltä ja liukui jonkun matkaa meidän tonttia pitkin.
Heiskanen meni paikalle ja autosta kömpi ulos kaksi tyttöä ja kaksi poikaa. Aikansa ihmeteltyään nuoret jatkoivat liftaamalla matkaa.
– Ei siihen mitään poliiseja pyydetty paikalle.
HEISKASTEN piharakennus sai uuden kuoren 2000-luvun alussa. Heiskaset aikoivat uusia myös päärakennuksen ulkokuoren, mutta eivät ehtineet. Kouvolasta tuli kirje, että talo lunastetaan. Oli vuosi 2003.
Neuvottelut kauppahinnasta kestivät aikansa. Tielaitos halusi maksaa mahdollisimman vähän, ja Heiskaset halusivat saada mahdollisimman paljon.
– Ei valtion kanssa mitään bisnestä tehdä. Neuvottelut olivat kyllä ihan asialliset. Olisin ollut todella tyytyväinen, jos olisin saanut hieman enemmän kaupasta.
Vuosikymmenten ajan tiedossa olleet Kuutostien laajentumissuunnitelmat rasittivat neuvotteluja, joiden pohjana olivat alueella tehdyt kaupat. Kukaan ei kuitenkaan olisi ostanut kiinteistöjä, jotka olivat rakennuskiellossa ja jäisivät Kuutostien alle.
SIELUUN ON Heiskasia sattunut, vaikka he ovatkin tyytyväisiä Lemin asuntoonsa. Lapsista tytär on Lauri Heiskasen mukaan monasti huokaissut lapsuudenkotinsa perään.
Heiskasten mukaan omin käsin rakennetun kodin menettämistä pakolla on vaikea kuvata.
– Aina, kun ajamme siitä ohi, kirpaisee. Siitäkin huolimatta, että olemme asuneet Lemillä jo vuoden.
TUULI KOIVISTO
Kuvateksti
Lauri ja Liisa Heiskanen seisovat entisen, hyväkuntoisen Selkäharjun kotinsa pihalla. Talo puretaan, kun Kuutostie on valmis. Puista paljaan alueen takana on nykyinen Kuutostie.