Villimies valvoo ja heräilee Kuutostien varrella

Kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksen teräsveistokset voittivat Kuutostien ympäristötaidekilpailun. Viisi-kuusimetriset teokset valmistuvat Mattilan ja Viipurintien risteyksiin vuonna 2010, jos kaupunki päättää ne toteuttaa.

ANNE KOTIHARJU

Kuutostien ympäristötaidekilpailun voittaneella kuvanveistäjä Kimmo Schroderuksella on selvä käsitys Lappeenrannan vaakunan Villimiehestä.

– Onneksi tämä Villimies ei ole mikään poikabändin solisti. Kilpailun teemaksi valittu Villimies ei ollut pliisu ja tarkkaan rajattuna se sattui napsahtamaan. Minulla oli tähän teokseen valittu muotokieli jo kokeiltuna joissakin aiemmissa teoksissa.

Schroderus kuvaa Villimiestään aktiiviseksi, ohjaavaksi, vahvaksi ja suojelevaksi olennoksi.

Mustasta teräksestä ehkä valmistettava teoskaksikko ”Villimies Herää” ja ”Villimies valvoo” sijoittuisi Kuutostien Mattilan ja Viipurintien risteyksiin. Toinen olisi vajaa viisi metriä korkea ja toinen runsaat kuusi. Villimiehistä kurottuu teleskooppimaisia putkia ja liikkeen tuntu on voimakas.

Shcroderus pyrki mahdollisimman selkeään ehdotukseen.

– Tätä taideteosta rajasivat tilan, tilaajan ja tietenkin taiteilijan omat intressit. Sain nämä yhteensulautettua.

KUTSUKILPAILUSTA vastasi Lappeenrannan kaupunki. Siihen osallistui viisi teosta, joista kaksi oli työparin tekemiä. Helena Hietasen ja Jaakko Niemelän ”Jäljet” sekä Pekka Jylhän ”Sateenkaari” palkittiin kunniamaininnalla. Kilpailuun osallistuivat lisäksi Matti Aiha sekä työryhmä Sirpa Hynninen ja Vesa Ville Saarinen.

Vaikka voittanut teos onkin ympäristötaidetta, Scroderus puhuu mieluummin kuvanveistosta.

– Toki teos jakaantuu enemmän ympäristöönsä ja maisemaan. Kun ohi ajetaan satasta, piti teoksen kokoa kasvattaa ja yksityiskohtia vähentää.

Schroderukselle, innokkaalle autoilijalle, tiemaisema ei ole lainkaan epämääräinen.

– Työtä suunnitellessani suhailin paikkoja edestakaisin autolla. Piti ymmärtää, miltä teos näyttäisi tuulilasin läpi. Kävelin myös ympäriinsä.

Srchroderus kuvaa, että Herääjällä raajat ovat toista enemmän sisään päin vetäytyneet. Tulee vaikutelma hydrauliikasta.

Schroderus asettaa itsensä kuvanveistäjänä legopalikkaporukkaan, ei siis muovailuvahaporukkaan.

– Legopalikkapuolella kokonaisuus rakentuu siinä silmien edessä. Ei tarvitse läpikäydä niin moninaisia vaiheita kuin muovailuvahapuolella.

PALKINTORAATIIN osallistunut taiteilija Aimo Vuorinen totesi, että teos on komea ja mahdollisimman vähän pikkusievä.

– Kuten tällaisen teoksen tuleekin.

Raadin puheenjohtajana toiminut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Eeva Arvela iloitsi, kun Kuutostien parantaminen viimein tänä syksynä alkaa. Kaupunki varautui ympäristötaiteen rahoittamiseen. Kaupunginhallitus tekee lopullisen päätöksen toteuttamisesta myöhemmin.

– Valinnan vaikeus oli siinä, että teos tulee julkiseen tilaan, sen pitää kestää aikaa, säätä ja ilkivaltaakin. Halusimme modernin, eteenpäin menevän kaupungin symbolin, jonka sanoma on positiivinen.

Jos teokset päätetään toteuttaa, ne valmistuvat Kuutostien valmistumisen yhteydessä vuonna 2010.

Schroderus oli arvioinut yhden teoksen hinnaksi noin 80 000 euroa. Hinta nousee huomattavasti, jos teospari tehtäisiin ruostumattomasta teräksestä.

Palkintoraadissa eniten painoivat ammattijäsenten, Petteri Nisusen ja Aarne Jämsän, arviot. Raatiin kuuluivat lisäksi Eeva Arvela, Ensio Koikkalainen, Erkki Jouhki, Matti J. Kuronen, Pasi Leimi, Aimo Vuorinen, Antonio Altarriba, Olli Immonen, Antti Rinta-Porkkunen, Mikko Heikkilä ja sihteerinä Antero Miettinen.

Kilpailuehdotuksiin voi tutustua kaupungintalon toisen kerroksen aulassa virka-aikaan 21.9. asti.

Kuvanveistäjä Kimmo Schroderus Syntynyt 1970 Jyväskylässä

Asuu ja työskentelee Nurmijärvellä Kuvanveiston loppututkinto ja kuvataiteen tutkinto Kuvataideakatemiasta. Opiskellut mm. Tukholman taidekorkeakoulussa. Yhteisnäyttelyssä Taidekeskus Salmelassa viime kesänä ja yksityisnäyttely Kiasmassa vuonna 2005, Ars Fennican näyttelykierroksella vuonna 2004. Ars Fennica -palkinto vuonna 2004 Julkisteoksia mm. Foni Kauniaisissa, Hyöky Jyväskylän yliopistossa, What the Hell Madridissa. Teoksia mm. Malmön taidemuseossa, Kiasmassa, Helsingin kaupungin taidemuseossa, Alvan Aalto museossa.

Kuvateksti

Kimmo Schroderus iloitsi, että hänen ehdotuksensa kantoi voittoon asti.

Kuva: MIKA STRANDÉN

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju