Matkailualan opiskelijoille uudet tilat Tietäjäntalolta

Viiden miljoonan euron remontti on kohta valmis. Samaan taloon tulevat myös ammattiopiston parturi-kampaajiksi sekä kosmetologeiksi opiskelevat.

TENHO TIILIKAINEN

IMATRA. Tietäjäntalo, entinen kauppaoppilaitos Linnalassa, on uusiutunut sekä sisältä että pihailmeeltään. Tietäjäntalo on vajaan parin vuoden aikana saneerattu sisäosiltaan käytännössä lähes kokonaan. Myös koulun piha- ja pysäköintialueet on pantu uuteen uskoon.

Tietäjäntalon saneerauksen kustannusarvio nousee lähelle 5,2 miljoonaa euroa. Etelä-Karjalan koulutuskuntayhtymälle Tietäjäntalon saneeraus on ollut suurin investointikohde parin vuoden ajan.

Talon remontointiin ryhdyttiin, koska koulutuskuntayhtymä haluaa minimoida toimintansa vuokratiloissa. Tietäjäntaloon muuttaa ensi lukukaudeksi aiemmin Valtionhotellissa vuokratiloissa toiminut Etelä-Karjalan ammattikorkeakoulun matkailun yksikkö.

Valtionhotellissa vuokratiloissa toimineelle hotelli- ja ravintolakoululle on kunnostettu tilat Imatran ammattikoulusta.

– Matkailun yksikkö saa Tietäjäntalosta hyvin toimivat ja valoisat tilat. Muuttomme Torkkelinkadulta (Valtionhotellista) Tietäjäntalolle on kohta ohi, koulutuskuntayhtymän johtaja Riitta Laakko sanoo.

HOTELLI- ja ravintolakoulua varten ammattikoululle tehtiin yksi uusi opetuskeittiö lisää. Tämä johti dominoilmiöön. Keittiöremontin alta hiusalan (parturi-kampaajat) ja kauneudenhoitoalan (kosmetologit) opiskelijoille osoitettiin uudet tilat Tietäjäntalolta.

– Ne sopivat aika luontevasti matkailun yksikön yhteyteen. Entiset tilat Koulukadun kiinteistön vintillä kolmannessa kerroksessa olivat aika vaatimattomat ja asiakkaiden huonosti saavutettavissa. Toisaalta taas matkailun yksikkö käyttää jonkin verran ammattiopiston tiloja opiskelussaan, Laakko kertoo.

Koulutuskuntayhtymällä on kaikkiaan vuokratilaa noin 10 000 neliömetriä. Valtionhotellin tiloista luopuminen vähentää vuokratilojen kokonaismäärää vajaan viidenneksen.

– Selvitämme parhaillaan, miten voisimme vielä vähentää vuokratilojamme muun muassa aikuisopiskelun keskittämisellä Koulukatu 5:een (Imatran ammattikoulu). Se on kuitenkin selvää, että kuljetusalan koulutus säilyy vielä pitkään Iskote-talolla, Laakko sanoo.

TUULI TRUHPONEN

Kuvateksti

Tietäjäntalon uusi ilme on avara ja valoisa. Sinikka Kurkisen maalaus pääsee saneerauksen jäljiltä hyvin oikeuksiinsa.

Kirjoittaja:
Tenho Tiilikainen