Urbaanit taidenäyttelyt lymyävät junaratatunnelissa

Graffiti- ja tarrataide piiloutuvat siltojen alle ja syrjäisiin kadun kulmiin. Töherryksistä ei silti ole kyse.

KIMMO VAINIKAINEN

LAPPEENRANNASSA Korkea-Ahon tiellä on taidenäyttely. Tai oikeastaan se on junaradalla, tarkemmin sanottuna junaratatunnelissa. Siellä, jonne kukaan ei löydä eikä näe.

Siellä unohduksissa on kaupungin kauneimmat urbaanin taiteen taidonnäytteet. Kolkot harmaat seinät on maalattu täyteen taidokkaita graffiteja, joiden väriskaala ja muodot vetävät vertoja mille tahansa korkeakulttuurin teokselle. Tästä huolimatta graffititaide on ennen kaikkea taidetta tekijöilleen. Urbaania itseilmaisua, jolla ei haeta hyväksyntää kriitikkojen silmissä.

– Se on aivan sama näkeekö graffitia kukaan, kunhan siihen on itse tyytyväinen. Ei sitä välttämättä maalata saadakseen näkyvyyttä. Usein vain halutaan tehdä kaunista ja esteettistä jälkeä, graffititaitelija Lauri selittää.

Kauniillakin graffiteilla on leimansa. Useimmille taidokkaat maalaukset, symboliset hahmot ja jopa tunteikkaat työt omistuskirjoituksineen ovat pelkkää törkyä.

– Naapurin tädeille kaikki graffitit ovat varmaankin pelkkää ilkivaltaa. Itse pidän graffiteja täysin taiteena, mutta graffiteja tekevät erilaiset henkilöt. Joillekin se on vain jännityksen ja huomion hakemista, kuten bommauksien tekijöille, Lauri latelee.

Katukuvassa urbaani taide näyttäytyy lähinnä juuri bommauksina. Muutamat sekavasti maalatut nimikirjaimet sähkökaapissa kuuluvat jokaisen kaupungin julkisivuun.

– Suomessa lähes kaikki pistävät graffitit ja muun vastaavan urbaanin taiteen samaan lokeroon. Siksi graffiteja ei pidetä taiteena. Pohjoismainen kulttuuri on siinä mielessä rajatumpaa kuin esimerkiksi Espanjassa, jossa ne ovat hyväksyttävämpiä, Lauri vertailee.

Täysin holtittomasta villistä lännestä urbaanissa taiteessa ei silti ole kyse.

– Kyllä sitä aina tekijöiden keskuudessa katsotaan vähän pahalla, jos vaikka kirkon seinään isketään, mutta aina riittää idiootteja, Lauri manailee.

Graffititaitelijoilla on kirjoittamattomia sääntöjä, joiden mukaan kohteita käsitellään. Todella kehnon graffitin päälle saa maalata paremman, mutta aivan tuoreet tai todella vanhat teokset ovat suojelukohteita, Lauri valaisee.

– Joskus saattaakin olla käynnissä henkilökohtainen kostonkierre. Joku on maalannut toisen graffitin päälle ja myöhemmin toinen kostaa maalaamalla uudestaan samaan paikkaan.

Auringonvaloa graffititaide näkee harvoin. Kun kyseessä on laiton taiteenteko, teokset hautautuvat siltojen alle, tunneleihin ja syrjäisiin kadunkulmiin. Näkymättömään kaupunkiin, pois lasipintojen ja kromin keskeltä. Pikisaaren sillan rakenteet ovat kaupungin graffititaiteen galleria.

– Usein syrjäiset paikat tarjoavat myös laajoja seiniä, joita voi maalata monta tuntia. Silloin graffitien teko on kokonaisvaltainen elämys. Voi mennä koko kesäpäiväksi maalaamaan ja kehittämään itseään, Lauri kuvailee.

Lappeenrannan tunnetuimmat graffitit piileskelevät todennäköisesti Hietalankadun ja Lappeenkadun välisessä Anttilan tunnelissa. Sinne piirrot on vedetty laillisesti.

– Ja niistä pidettiin paljon. Kaupungin kanssa oli taannoin puhetta, että graffiteja ja urbaania taidetta voisi tehdä täysin laillisesti, jos kysyy ensin luvan. Silti kukaan ei ole hyödyntänyt tilaisuutta, Lauri kertoo.

Ja vaikka olisikin, tuskin edes moni paljasjalkainen lappeenrantalainen huomaisi, missä paikallisia graffiteja tai tarrateoksia lymyilisi. Jo nyt kaupungin makeistehtaan lähettyvillä sekä Kievarinkadun ja Kauppakadun kulmassa komeilee lämpöputkiin liimattua tarrataidetta. Nerokkaita teoksia, joiden yhteiskuntakritiikki syöttää värikkäitä karkkitankoja kovalle kaupallisuudelle.

Mutta edes estradeille, joihin lain koura ei hevillä ulotu, ei Lappeenrannassa synny uutta urbaania taidetta.

– Laajemmalla rintamalla tekijöitä ei ole, koska aktiivisemmat tekijät ovat muuttaneet pois, Lauri valittelee.

Maaliruiskut eivät silti kuivu eikä tarrapinta kulu.

– Eivät graffiti- ja urbaani taide koskaan kuole sukupuuttoon. Aina tulee uusia kavereita, jotka innostuvat asiasta.

GRAFIITISANASTOA

Graffiti: Johdos italian kielen verbistä graffiare (raaputtaa). On julkisesti näkyvään paikkaan tussilla tai spraymaalilla tehty kirjoitus tai maalaus.

Bommaus/Tagi: Tussilla tai spray-maalilla kirjoitettu nimimerkki.

Muraali: Iso graffiti, johon kuuluu paljon värejä ja hahmoja.

Piissi: Viittaa termeihin master piece tai piece of art. On mikä tahansa suurikokoinen graffiti, joka on yksi- tai monivärinen.

Throw-up: Piissin tapainen, mutta pienempi, yleensä yksivärinen, nopeasti tehty graffiti.

Sapluuna: Eli stencili. Esimerkiksi pahvinen muotti, jota pidetään seinää vasten ja jonka läpi kuva maalataan spray-maalilla.

Stickeri: Tarra, johon on kirjoitettu omia tageja tusseilla tai jokin hahmo/iskulause.

Kaakeli: Alusta, johon voi myös tehdä kuvia tai piirroksia, ja ne liimataan seinään kiinni.

KUVATEKSTI

VESA LAITINEN

Karkkitankoja kansalle. Valmistettu urbaanin tarrataiteen tehtaassa.

Korkea-ahon tien taidenäyttelyyn pääsee junalla, josta teoksia ei ehdi edes nähdä.

Junaratatunnelin ruusuke on omistettu nimimerkille Pippuri.

Liisankadun graffitit ovat harvoja näkyvämmälle paikalle maalattuja teoksia.

Kirjoittaja:
Kimmo Vainikainen