IMATRA. Kattolamppu puuttuu vielä Tiina Marjetan uudesta työtilasta. Rauhan-työhuoneeltaan huhtikuussa lähtemään joutunut kuvataiteilija on raivannut ateljeekseen yhden huoneen kotonaan Mansikkalassa.
Maalaukset ovat sen verran suurikokoisia, että seuraavaksi niille pitäisi löytää varastotilaa. Nyt osa maalauksista nojaa työhuoneen seinään, osa on ripustettu seinille.
Valtion kuvataidetoimikunnan ensi vuodeksi myöntämä yksivuotinen apuraha tuo Marjetalle tervetulleen työrauhan. Opetustyöt voi jättää hetkeksi ja keskittyä omaan taiteeseen.
Imatralainen kuuluu siihen viiteen prosenttiin hakijoista, joka sai apurahan valtiolta, ja se saa hänet onnelliseksi.
Apurahaa haettaessa haetaan oikeutta tehdä omaa työtään, Marjeta näkee.
Vaikka häntä jonkin verran harmittaakin Rauhan entisissä sairaalarakennuksissa sijainneen taiteilijayhteisön hajaantuminen, työhuone kotona on toisaalta hyväkin järjestely. Voi ryhtyä työlle milloin vain, vaikka värien käsittelyssä täytyykin kotona olla varovaisempi.
Etelä-Karjalan taiteilijaseuran varapuheenjohtaja Tiina Marjeta on Kaakkois-Suomen taidetoimikunnan tapaan huolestunut taiteilijoiden työtilojen puutteesta koko maakunnassa.
Tiloja saattaa kyllä löytyä, mutta ne ovat usein niin kalliita, ettei taiteilijoilla ole niihin varaa.
Itse en Imatralta ole löytänyt sellaista edullista työtilaa, joka olisi käyttötarkoituksiini sopiva. Ei siellä kuitenkaan tarvitsisi olla kuin juokseva vesi, valo ja lämpö.
Hän on hellinyt mielessään toivetta, että sekä Imatran että Lappeenrannan kaupungit panisivat taiteilija-apurahoihin käyttämänsä varat johonkin rakennukseen, jonka kunnostaisivat taiteilijoiden työtiloiksi.
Huolestuttavat maailmantalouden uutiset ovat saaneet Marjetan pohtimaan taiteen ja kulttuurin tehtävää yhteiskunnassa. Myös työtilakysymyksen voi hänestä nähdä yhteiskunnan näkökulmasta. Kun työn tekemisen edellytykset ovat olemassa, taiteilijat pystyvät parhaiten hyödyntämään ammattitaitoaan koko ympäröivän yhteisön hyväksi.
Viime laman aikana kulttuuripalveluiden käyttö lisääntyi. Marjetan mielestä se on juuri oikea suunta. Mutta vaikka taide onkin ihmiselle hyväksi, Marjeta ei pidä sitä terapiana tai parantavana lääkkeenä.
Taide nähdään usein hyvinvoinnin välineenä, mutta minusta se ei ole näin suora tie. Taide pikemminkin tarkastelee ja kommentoi maailmaa, ja tuo sitä kautta hyvinvointia.
En minä mitään terapiaa tee, kun omia taulujani teen, vaan uusia ajatuksia ihmisille, Marjeta tarkentaa.
Jokelan ja Kauhajoen surmien jälkeisissä keskusteluissa on paljon pohdittu nuorten hyvinvointiin satsaamisen tärkeyttä.
Kuvataide ei ketään pelasta, mutta antaa mahdollisuuden ajatella asioita toiselta kannalta. Taide antaa meille aina jotakin. Sitä jotakin ei saata edes huomata, sillä taide on hiljainen kieli.
Hän itse opettaa lapsia Imatran työväenopiston kuvataidekoulussa. Viimeksi hän kehotti yhdeksänvuotiaat tarkastelemaan itseään uudesta suunnasta: tehtävänä oli piirtää omakuva itsestä satavuotiaana.
Marjetan mielessä alkaa jo hiljalleen hahmottua seuraava omien teosten kokonaisuus. Se nähdään näyttelynä ehkä vuonna 2011.
Hän aloittaa nykyisin työskentelynsä ottamalla valokuvia. Ne ovat kuin luonnoksia, joita hän alkaa tietokoneella tarkastella.
Jotkut kuvista ovat sellaisia, joita rupean kehittelemään ideoina. Olen kova muuttelemaan maalauksiani, ja valokuvat helpottavat ideoitten syntyä.
KUVATEKSTI
PEKKA HÖLKKI
Edellisen apurahakautensa jälkeen vuonna 2007 Tiina Marjeta piti näyttelyn. Seuraavaa omien töiden esillepanoa hän suunnittelee muutaman vuoden päähän.