MATTI RIIHELÄ
LEMI. Kymmenen näytöstä vajaan kuukauden aikana. Ei enää yhtään vapaata viikonloppua marraskuussa. Tilanne ei kuitenkaan ahdista lemiläistä Liisa Haikoa.
Hän vetää hyvillä mielin Alma Hurskaisen rooliasun ylleen ja nousee lauantaina taas näyttämölle Lemillä. Kätkäläisen lottopotti täyttää 100 vuotiaan Tapiolan salin ties monennenko kerran.
Liisa Haiko myöntää, ettei ole kärsinyt vapaa-ajan ongelmista.
Kun näytökset keväällä päättyivät, työt kutsuivat emäntää kotitilalla.
– Kesällä oli perunateatteria. Koko kesän olin potaattien kimpussa, hän nauraa. Peruna-alaa tilalla on kuutisen hehtaaria.
MARRASKUUN ensimmäisellä viikolla hän on ollut kaksi päivää metsässä.
– Talven halkoja ajelin kotiin päin traktorilla. Sellaista se on pienviljelijän arki, että joutuu kaikenlaista tekemään.
– Nyt tekee jo mieli taas muihin puuhiin. Kukaan ei jaksa pysyä koko ajan kotonaan.
– Nuorisoseuran teatteritoiminta on minulle henkireikä.
– Meillä on aina olt hyvä porukka. Vuosien aikana olen tutustunut ja ystävystynyt uusiin ihmisiin. Joistakin on tult tosi hyviä ystäviä.
KÄTKÄLÄISEN uudelleen käynnistämistä edelsi kolme harjoituskertaa.
– Aika helposti palautuu mieleen, kun pääsee askeliin.
Liisa Haiko on ollut mukana kaikissa Lauri Väärän Lemillä ohjaamissa näytelmissä kymmenen vuoden aikana. Nuorisoseuran näytelmäryhmässä hän oli aloittanut jo vuosia aiemmin.
– Aina olen olt nuorisoseuralainen.
Harjoitukset ja esitykset ovat ajattaneet kahdeksan kilometrin matkan kotoa kirkolle lukemattomia kertoja.
– En pysty pysymään paikallaan, hän toppuuttelee kuvaajaakin, joka yrittää saada mallinsa pimenevässä illassa hetkeksi aloilleen.
NÄYTTELIJÄ kehuu ohjaajaansa. Hän on huolissaan, joko ohjaaja lopettaa.
– Lauri on osannut nyhtää meistä irti sellaista, mitä ei olisi kuvitellut olevankaan.
– Uudesta näytelmästä ei ole päätöksiä, mutta toivoisin, että jotakin keksitään.
Rahallisesti harrastajanäytteleminen ei kannata, mutta hyvä mieli tekijöille täyttyvistä saleista aina jää.
Näytteleminen ei ole Liisa Haikolle ainut harrastus. Toinen on ompelu, jota hän luonnehtii ”mielenkiintoiseksi hommaksi”. Parikymmentä vuotta sitten hän valmisti Lemin kansallispuvun mallipuvun.
KUVATEKSTI
MARLEENA LIIKKANEN
Liisa Haiko tuli näytelmäharjoituksiin halkometsästä illan jo pimetessä.