Kun on tunteet ja vanhat reviirit

Pertti Ahokas oli 60-luvun imatralaisnuori, jolle Lappeenrantaa tuskin oli olemassa. SaiPakin oli Lauritsalasta.

Imatran ja Lappeenrannan eripura koostuu aika pienistä asioista.

Ihmisillä on vanhaa, ihan luontaista reviiriajattelua, joka heijastuu tähän päivään. Tunteet ja mustasukkaisuus kasvattavat ristiriidat todellista suuremmiksi, samoin päättäjien harkitsemattomat lausunnot.

Näin sanoo lappeenrantalainen, Imatralla kasvanut Pertti Ahokas. Hän tuntee molemmat kaupungit myös urheilusta ja työturvallisuusasioista.

PERTTI AHOKAS oli 11-vuotias, kun siirtokarjalainen perhe muutti 1950-luvun lopulla Imatran Meltolaan, juuriensa viereen.

Ahokkaan nuoruudessa Imatra oli suuri ja voimansa tunteva. Lapppeenranta, Lauritsala ja Lappee yhdistyivät vasta vuonna 1967.

– Hyvä jos tiesin, että Lappeenranta on olemassa. Imatralta käytiin jo tuolloin SaiPan peleissä, mutta SaiPaa mentiin katsomaan Lauritsalaan.

– Lappeenrantaa ei tarvittu mihinkään. Imatralaisilla ei ollut minkäänlaista alemmuudentunnetta, Ahokas muistelee.

KAUPUNKIEN voimasuhteet ovat sittemmin muuttuneet täysin.

Imatran taantuminen ja Lappeenrannan vahvistuminen on Ahokkaan mukaan ollut henkisesti kova paikka, etenkin hänen imatralaisille ikätovereilleen sekä vanhemmalle väelle.

Imatralaiset ovat pudonneet korkealta.

– Näin tämän appivanhemmistani. Heillä oli vanhan Enson vahva perintö. Imatran taantuminen tuotti tuskaa.

– Syntyi jokin psyykkinen vamma. Samalla vanhoista reviireistä haluttiin pitää kiinni.

SAIPAN ja Ketterän valmennuspäällikkönä toiminut Ahokas tietää kokemuksesta, mitä eteläkarjalainen mustasukkaisuus on.

– Kun SaiPassa vaikuttanut Marski Innanen siirtyi Ketterään, siitä nousi poru Lappeenrannassa.

– Imatralla herätti närää, kun edesautoin Ketterän juniorien siirtymistä SaiPan riveihin.

– Urheilijalle siirtyminen toiselle paikkakunnalle on luontaista etenemistä, niin kuin nyt Matti Monoselle.

AHOKAS katsoo Etelä-Karjalaa yhtenä alueena, mutta lähivuodet hän näkee kaksinapaisena.

– Saimaankaupunki olisi ollut satsaus tulevaisuuteen.

Kaupunkien voimakas lähentyminen onnistuu Ahokkaan arvion mukaan vasta, kun 1940-luvulla syntyneet päättäjät vaihtuvat nuorempiin.

– Vaikka vanhoille jännitteille ei enää ole todellista pohjaa, ne heijastuvat yhä.

­- Tunteet luovat enemmän jännitteitä kuin asiat itsessään.

Ahokas on seurannut surullisena Imatran kuihtumista. Hänestä kaupunki tarvitsee piristystä.

– Imatran egolle on elintärkeää, että IPV saadaan uuteen nousuun.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen