MRSA-tapauksia viimevuotista enemmän

Antibiooteille vastustuskykyinen MRSA-sairaalabakteeri leviää Etelä-Karjalassa hitaammin kuin muualla maassa. Tänä vuonna uusia MRSA-tapauksia on arviolta reilut 70, kun niitä viime vuonna oli 56.

ILPO LESKINEN

MRSA-TAPAUKSIA esiintyy tänä vuonna enemmän kuin viime vuonna. Näin kertoo infektioylilääkäri Pekka Suomalainen Etelä-Karjalan keskussairaalasta.

Hän arvioi, että tänä vuonna maakunnassa löytyy 70 uutta MRSA-tapausta. Viime vuonna löytyi 56 tapausta. Marraskuun puolivälissä uusia tartuntoja oli 61.

– Etelä-Karjalassa positiivista on se, että tapausten määrä ei ole kasvanut samaa tahtia kuin muualla maassa.

– Uusien tapausten määrä on vähentynyt loppusyksyä kohti, Suomalainen sanoo.

TÄMÄN VUODEN ikävänä piirteenä Suomalainen pitää Fin-16-kannan leviämistä.

– Fin-16 on yksi vaikeimmin torjuttavista MRSA-kannoista. Se tarttuu helposti, ja diagnosointi on joskus vaikeaa.

MRSA tunnetaan antibiooteille vastustuskykyisenä sairaalabakteerina. Sillä on useita kantoja.

BAKTEERIA kantaa tällä hetkellä 205 eteläkarjalaista. Bakteerin kantajia on tavattu vuodesta 1994 lähtien kaikkiaan 360.

MRSA iskee etupäässä laitoshoidossa oleviin, monesta sairaudesta kärsiviin iäkkäisiin ihmisiin.

Tavoitteena on Suomalaisen mukaan, että bakteerin leviäminen saadaan kuriin.

– MRSA-bakteerista päästään tuskin kokonaan eroon.

RUOKOLAHTEA ja Rautjärveä lukuunottamatta MRSA-bakteeria esiintyy kaikissa Etelä-Karjalan sairaanhoitopiirin kunnissa.

Bakteeria on esiintynyt eniten kuntien vuodeosastoilla ja pitkäaikaisessa sairaanhoidossa.

Keskussairaalassa MRSA:ta on Suomalaisen mukaan selvästi vähemmän, mutta muutamia tapauksia havaittu.

– Erikoissairaanhoidon suojeleminen MRSA:lta on hyvin tärkeää.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen