IMATRA. Voimakkaat värit, sykkivät sävyt sekä eläväiset ja riemukkaat muodot antavat kaamoshoitoa Imatran taidemuseossa. Maalauksiaan ripustavalla Hilkka-Maija Pääkkösellä ja keramiikkaveistoksiaan asettelevalla Arja Martikaisella on kuudetta yhteisnäyttelyä viimeistellessään hauskaa, kuten on ollut tapana olla aiemminkin.
– Emme suunnittele keskenämme näyttelyä etukäteen. Ripustusvaiheessa vasta näemme toistemme työt, ja iloisesti ne aina yllättävät, kertoo imatralainen Pääkkönen.
Lappeenrantalainen Martikainen jatkaa, etteivät teokset ikinä riitele keskenään. Yhteinen lähtökohta löytyy.
– Tällä kertaa minulla on väriä vähän ja Hilkka-Maijalla taas todella paljon.
Arja Martikainen on ilahtunut Pääkkösen teosten entistä rosoisemmista väripinnoista ja värien hehkusta.
– Hilkka-Maijan töissä on hyvin vahva materiaalin tuntu. Vaikka ne ovat maalauksia, röpelöpinnan vuoksi väri rikastuu. Näissä on energisyyttä ja elävyyttä.
– Aikoinaan Hilkka-Maija teki vain mustavalkoista. Värit ovat vahvistuneet hirvittävästi, ja niissä on enemmän nyansseja.
Suuret väripinnat tuovat Martikaiselle monia mielleyhtymiä.
– Töissä on pelkistettyjä muotoja. Tulee mieleen mikro- ja makrotason asioita, tavallaan toisilleen vastakkaisia, toisistaan hyvin etäällä olevia assosiaatioita.
Martikainen aistii töissä avaruutta.
– On tilan ja ajan vuoropuhelua. Hilkka-Maijalta saa värikylvyn talvipäivän pimeyteen.
– Nämä ovat hyvin kevyitä ja hyvin vahvoja, hyvin voimakkaita ja hyvin herkkiä. Kuulen musiikin ja rytmin. Tulee sinfoninen olotila, koska värinkäyttö on niin syvää.
Hilkka-Maija Pääkkönen tutkii uteliaana Martikaisen teosten kukanomaisia, elollisenoloisia muotoja.
– Muutoksen Arjan aiempiin huomaa siinä, että nämä teokset ovat lähteneet elämään, nämä ovat kuin jotain kasvustoa. On muistumia luonnosta. Kun näin Arjan työt, oikein hihittelin.
Pääkkönen kokee teoksissa liikettä, muotoa, varjoja ja rytmiä.
– Minua viehättää Arjan töiden pinta ja sen karheus. Sama aihe toistuu, mutta sen rikkoo joku sattumanvarainen ero. Näissä on uutta vapautuneisuutta entisen täsmällisyyden sijaan.
Pääkkönen pohtii, että muodot viittaavat ehkä levään, vai voisiko tuo yksikin olla fossiilin joku kehitysaste.
– Tämäkin näyttää siltä kuin kivi olisi alkanut kasvaa. Töissä käytetty torvimainen muoto on lähtenyt avautumaan, ja se miellyttää minua. On huojuntaa, liikettä myös sivulle. Ja tämäkin tässä, se on hirveän iloinen. Näistä tulee hyvälle tuulelle.
Taiteilijat innostuvat kommentoimaan toistensa näkemyksiä. Yhtäkkiä naiset parahtavat kuin yhdestä suusta:
– Mutta ei kai tämä nyt vain mene selittämiseksi. Ei töitä pidä selittää!
Martikaisen mielestä katsojan on kuunneltava teoksen edessä hiljaa itseään.
– Jos teos vie ajatuksia eteenpäin ja herättää kysymyksiä, ollaan oikealla tiellä.
Näyttely Imatran taidemuseossa 17.1.2009 asti.
KUVATEKSTI
SEPPO RAUTIOVAARA
Hilkka-Maija Pääkkösen töiden värit ovat voimistuneet ja puhdistuneet.
Arja Martikaisen veistokset uhkuvat elollisuutta.
Hilkka-Maijalta saa värikylvyn talvipäivän pimeyteen.
Arja Martikainen
Kun näin Arjan työt, oikein hihittelin.
Hilkka-Maija Pääkkönen