Maatalous on suurin yksittäinen Pien-Saimaata rehevöittävien fosforipäästöjen aiheuttaja. Rööriä on kuitenkin vaikeampi pistää kiinni kuin tehtaalla. Vaikka maatalous pistäisi vesistön suojelussa parastaan, vaikutukset näkyvät järvessä vuosien, ehkä vasta vuosikymmenien kuluttua.
Maatalous Pien-Saimaan alueella ei ole sen saastuttavampaa kuin muuallakaan. Päinvastoin: Salpausselän eteläpuolella ja isoilla vilja-alueilla vedet ovat paljon pahemmassa jamassa. Pien-Saimaan herkissä vesissä, jonka vaikutuspiirissä on paljon ihmisiä, muutokset vain nähdään helposti.
Viljelyksessä Pien-Saimaan alueella on sama määrä maata kuin ennen EU-aikojakin. Myös karjaa on entinen määrä, vaikka tilaluku on romahtanut.
EU toi ympäristötuet, ja 90-luvun puolivälin jälkeen fosforilannoitteiden käyttö on Etelä-Karjalassakin pudonnut alle puoleen.
Lannoitteiden käytön väheneminen näkyy jo peltojen fosforipitoisuuksien alenemisena. 60-luvulla alkaneen voimaperäisen lannoituksen takia fosforia on maassa niin paljon, että liikkeet ovat hyvin hitaita.
Vesistöihin vaikuttaa ympäristötuen ehto, jonka mukaan viljelijän on otettava maistaan viljavuusnäytteet vähintään viiden vuoden välein. Ne kertovat, paljonko maassa on muun muassa fosforia ja paljonko sitä saa pistää peltoon lisää. Arviolta viidennes Pien-Saimaan alueen maista on sellaisia, ettei fosforia saa käyttää lainkaan.
Toinen keino säädellä vesiin päätyvien ravinteiden määrää ovat suojavyöhykkeet. Perusympäristötuen ehto on 3-5 metrin suojavyöhyke pellon ja veden välissä. Viljelijä voi myös sitoutua leveämpään, vähintään 15 metrin vyöhykkeeseen, josta saa korkeampaa erityistukea.
Pien-Saimaalla leveitä suojavyöhykkeitä perustettiin paljon Maavesi-hankkeen aikana. Uusille olisi silti tarvetta. Ympäristökeskuksen kanta on, että suojavyöhykkeet saisivat kauttaaltaan olla leveämmät.
Kuormitusta vesistöihin vähentää myös peltojen hyvä vesitalous. Jos vesi lilluu pelloilla, kasvit eivät käytä ravinteita kuten pitäisi, vaan vaarana on, että ne huuhtoutuvat järviin.
Toisaalla taas sopiviin paikkoihin ojia perustetut kosteikot pidättävät hyvin ravinteita. Merkitystä ei ole yksin rantojen suojavyöhykkeillä; kaikki ojatkin laskevat jonnekin.
Karjatiloilla tärkeää on, että lantalassa on tilaa varastointiinkin, jos säät eivät suosi levitystä. Lanta on päästävä levittämään ja multaamaan hyvissä oloissa sinne, missä lantaa tarvitaan. Nykylantaloissa puutteita ei juuri ole, sillä tukivalvonta koskee niitäkin.
KUVATEKSTI
SEPPO RAUTIOVAARA
Saikkolassa tilaa pitävä Harri Kontunen on jättänyt vuokramailleen Pien-Saimaan rannassa 15 metrin suojavyöhykkeen. Omaa rantaa reunustaa luonnon monimuotoisuusalue. Tappioita ei juuri ole tullut, koska rannat olisivat huonoja viljelysmaita.