LIISA KUKKOLA
RUOKOLAHDEN koulukeskuksen käytävälle on sytytetty nuotio. Leni Jäppinen, Sari Suikkanen ja Jorma Koistinen lämmittelevät siinä käsiään ja ovat niin lontoolaisia, niin lontoolaisia.
Sprinklerit eivät kuitenkaan pärähdä päälle, sillä nuotio on kuvitteellinen ja kuuluu My Fair Lady -musikaalin rekvisiittaan.
Koulukeskuksen joulukuisissa harjoituksissa sitä ei vielä fyysisesti ole, mutta Jaakkiman opistolle sellainen aikanaan saadaan.
16.1. saa ensi-iltansa Ruokolahden musiikkiteatteri ry:n viides iso musikaali. 43 teatterin ja musiikin harrastajaa pääosin Ruokolahdelta on jaksanut käydä harjoituksissa – vaikkakaan ei esimerkiksi flunssan takia aina yhtäaikaa.
Musikaaliklassikon vuorosanojen, laulujen ja tanssien opetteleminen ei ole aivan pieni urakka, vaikka ohjaaja Reijo Miettinen Reino Helismaan ja Ritva Arvelon suomennosta onkin tavoilleen uskollisena lyhentänyt.
– Musiikki on meille kaikille hirveän tärkeää, ja kai se nälkä on kasvanut syödessä, keväällä rekisteröidyn yhdistyksen puheenjohtaja Leni Jäppinen miettii syitä, miksi Ruokolahdella vuodesta toiseen syntyy isoja musikaaleja.
Mitenkään itsestään selvä asia klassikkomusikaalinen valmistaminen joka toinen vuosi pienessä kunnassa ei missään tapauksessa ole.
– Meillä on yhdessä tekemisen meininkiä ja iloa, lisäksi porukka on sitoutunutta. Käteen jää kaikesta vaivasta huolimatta aina selvästi plussan puolelle, ja ihmiset saavat vastapainoa työlleen. Voisi sitä kai niinkin sanoa, että itsensä likoon laittamisesta saa jonkinlaisen palkinnon, Jäppinen jatkaa.
– Jonkin sortin hulluutta se kai on, että vuodesta toiseen vaan talkoilla tehdään isoja juttuja, kapellimestari ja musiikin harjoittaja Seija Strömberg miettii.
Eikä Leni Jäppinen ole eri mieltä.
Plussan puolelle jääminen on puhtaasti henkistä ja esteettistä, sillä kannattavaa bisnestä ei musikaalin tekeminen Ruokolahdella ole.
Kaunis Veera keräsi kahtena kesänä yli 9 000 katsojaa, mutta ensimmäisenä kesän jälkeen ruokolahtelaiset musiikkiteatterin tekijät olivat velkaa joka paikkaan.
Toisena kesänä riitti katsojia sateisesta kesästä huolimatta sen verran, että voittoa tuli muutaman satasen verran ja kuorma-autoilija sai tililleen rahaa.
– Onneksi kuorma-autoilija antoi pitkän maksuajan, Miettinen muistelee.
Rahaa musikaalien kuluihin saadaan myymällä ilmoituksia käsiohjelmaan ja satunnaisista apurahoista: My Fair Lady sai Kaakkois-Suomen taidetoimikunnalta tuotantoavustusta kuluneena syksynä 2 500 euroa, musikaalin kokonaisbudjetti on kuitenkin yli 60 000 euroa.
– Näytelmäkulmasta sanoivat, että yleensä My Fair Ladya tehdään vain suurissa ammattiteattereissa, koska musikaalin tekeminen on niin kallista, ohjaaja Reijo Miettinen sanoo.
– Mutta antoivat ne sen kuitenkin meille, koska olimme kaikista aikaisemmista maksaneet tekijänoikeusmaksut. Tämäkin musiikki maksaa meille 3 500 ja bruttotuloista tilitämme vielä 15 prosenttia Näytelmäkulmalle.
Teatterilaivaan ruokolahtelaiset saivat viitisen vuotta sitten Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahastolta 10 000 euroa, mutta sellaisia summia ei saa kuin ani harvoin. Niinpä kaikki tekevät mitä osaavat, mutta muuten periaate on, että kaikki tekevät kaikkea. Miehetkin ompelevat ja naiset rakentavat lavasteita.
– Mitään varastoja meillä ei esimerkiksi vaatteille tai tarpeistolle ole. Vaatteita on säilössä ympäriinsä ihmisten kotona, Leni Jäppinen kertoo.
Aivan kaikkea ei tarvitse joka kerta tehdä alusta asti. My Fair Ladyssa käytetään muun muassa vaatteita, jotka tehtiin vuonna 1999 ensimmäisen kerran esitettyyn Kauniiseen Veeraan. Samasta näytelmästä käytetään myös lavasteita My Fair Ladyssa.
Ohjaajan, kapellimestarin ja koreografi Maritta Haverilan ei aivan ilmaiseksi tarvitse kaikkea työtään tehdä, sillä musiikkiteatteria tehdään kolmella eri kurssilla Ruokolahden kansalaisopistossa.
– Kovin kummoisille tuntipalkoille ei tässä hommassa kuitenkaan pääse, Miettinen laskee.
Jotain on Ruokolahdella osattu aina tehdä: katsojia on musikaaleilla ollut jokaisella noin parituhatta. Ruokolahdella asuu 5 700 ihmistä.
– Klassikkomusikaalit vetävät heti alusta asti katsojia. Kaksi vuotta sitten esittämämme On laulu katupoikien lähti vähän hitaammin liikkeelle, ja katsojamäärä jäi alle 2 000:n, mikä saattaa johtua siitä, ettei se ole yhtä tunnettu kuin Viulunsoittaja tai Kaunis Veera, Seija Strömberg pohtii.
KUVATEKSTI
KAI SKYTTÄ
My Fair Lady kertoo englantilaisesta Eliza-nimisestä kukkaistytöstä, jonka enkelimäinen ulkomuoto on kovasti ristiriidassa hänen ronskihkon käytöksen kanssa. Kieltentutkija Henry Higgins lyö ystävänsä kanssa vetoa, pystyykö kouluttamaan Elizasta salonkikelpoisen kaunottaren. Maritta Haverila (vas.) on tehnyt musikaalin koreografian, Elizana nähdään Teija Savelius (kädet levällään). Leni Jäppinen esittää Lontoon rahvasta (edessä).
Ruokolahtelaisten musikaalit
Elämän onni -pienoismusikaali Kaj Chydeniuksen musiikista 1997
Kaunis Veera Rasilan kesäteatterilla 1999 ja 2000, vierailuja Ristiinassa ja Puumalassa
Viulunsoittaja katolla 2002
Teatterilaiva 2004
On laulu katupoikien (Onnellinen ministeri) 2006