ANNE KOTIHARJU
LAPPEENRANTA. Aito hämmennys yhdisti Venäjän Kirishin kaupungin konsertissa kirishiläisiä kuulijoita ja Kymen lääninorkesterin soittajia. Venäjän kiertue parikymmentä vuotta sitten on syöpynyt Lappeenrannan kaupunginorkesterin soittajien mieleen.
– Syrjäisen Kirishin asukkaat eivät varmaan olleet ikinä olleet konsertissa. Väkeä tuli ja meni, lattia nitisi ja natisi ja me vain soitimme Ari Rasilaisen johdolla Sibeliusta, muistelee lyömäsoittaja Jukka Piiparinen.
Samalla reissulla orkesteri esiintyi Pietarissa kuulussa filharmonikkojen salissa.
– Se oli aikamoinen elämys, kun iso sali oli täynnä, kertoo fagotisti Matti Syrjälä.
Konserttimestari Esa Ahokainen joutui tukalaan tilanteeseen.
– Menin juuri ennen lavalle menoa vessaan, viulukin oli mukana. Vessan ovi juuttui lukkoon enkä päässyt ulos. Soittajat astuivat konserttilavalle ja minä potkin ja veivaan lukkoa, kunnes se viimein yhtäkkiä räpsähtää auki. No, onneksi konserttimestari saapuu lavalle viimeisenä ennen kapellimestaria.
Tänä vuonna satavuotiaan Lappeenrannan kaupunginorkesterin soittajien mukaan 80-luvun loppupuoliskon kapellimestari Ari Rasilainen aiheutti orkesterissa vipinää.
– Hän oli värikäs persoona, josta toiset tykkäsivät, toiset eivät. Suorasukainen, ja pilkettä silmäkulmassa. Ei oikein aina tiennyt, oliko hän tosissaan, kuvailee Piiparinen.
– Kesken konsertin antoi ilmeillään soittajille palautetta; ne ilmeet olivat kaikenkattavia.
Klarinettia soittava Jorma Lautanen kertoo orkesterilla olleen kerran naurussa pitelemistä.
– Konsertin päätössinfonia päättyi soitettuihin paukahduksiin. Rasilaisen mielestä niitä piti tulla vielä yksi lisää ja hän löi sen täydellä miehisellä voimalla ärjäisten samalla äänekkäästi. Rasilainen oli koominen näky: pöllämystynyt ja hirveän vihainen, että miksi ette soittaneet mukana.
Harrastajaorkesteri alkoi kehittyä ammattimaisempaan suuntaan kunnallistamisen jälkeen vuonna 1980. Puhallinvakanssien saaminen oli yksi käännekohta.
Kapellimestareita on mennyt ja tullut. Tasoa kiitellään, mutta viimeisimmät ja nimenomaan nykyinen, Tibor Bóganyi, saa eniten kiitosta.
– Ari Angervo oli minusta hyvä kapellimestari. Jan Söderblomin aikaan opittiin tarkkuutta ja pedanttia työskentelyä. Mutta ehkä nykyinen eli Tibor Bóganyi on saanut kaikista eniten orkesterista ulos, arvelee Esa Ahokainen.
– Söderblom ja Bóganyi ovat antaneet hyvän tulla esiin, luonnehtii viulisti Anne Kareinen.
Rahapula, budjettiylitykset ja säästöt ovat leimanneet orkesterin taivalta.
– Väännöt ovat olleet vaikeita ja kehittäminen kuin pystyseinään kiipeämistä, arvioi luottamusmies Jorma Lautanen.
Rahapula hyppäsi Matti Syrjälän silmille 1990.
– Olin irtisanoutunut edellisestä orkesteristani ja ensimmäisenä työpäivänä Etelä-Saimaassa luki, että orkesteri lakkautetaan. Se oli raskasta aikaa.
– Puolitoista vuotta rypisteltiin. Kuvaavaa oli, että kun Oksasen Petteri joutui isoon kolariin juuri ennen konserttia, mutta jotenkin siitä selvisi, me vain viime hetkellä ennen konserttia vaihdoimme ohjelman ja pidettiin se konsertti.
Yhteistyö Mikkelin orkesterin kanssa ei lämmittänyt mieltä.
– Pelkäsimme, että orkesterit yhdistetään.
Pienehkö orkesteri tarkoittaa suurta soittajien vastuuta, mikä pitää solistisen kunnon hyvänä.
Solisteina ja vierailijoina on ollut kovan tason taiteilijoita. Rostropovitsihin vierailu oli elämys.
Orkesterin työmoraali on soittajien mielestä korkea. Orkesterista löytyy särmää.
– Ei ole mitään sellaista, että äh, taas joutuu tätä samaa veivaamaan, vakuuttaa Anne Kareinen.
– Ja meillä on kaamosbileitä, naisteniltoja, sellaista, mikä nostaa soittoakin.
Viulisti Markus Sarantola kertoo madettakin nousevan, ainakin melkein.
– Jorma Lautasen organisoimat madepilkkiretket ovat olleet mieluisia. Väitetään, että Suihkon Mika kerran meinasi saada mateen!
KUVATEKSTI
ARI NAKARI
Satavuotias Lappeenrannan kaupunginorkesteri on ehtinyt kerätä lukuisia kokemuksia ja muistoja.