ETTI KANTOLA
LAPPEENRANTA. Saman perheen taiteilijoiden Kolme polkua -näyttelyn piti oikeastaan olla ripustettu jo maanantaina. Äiti Marianne Balabin oli jo valinnut taulujensa paikat. Isä Nikolai Balabinillä oli kuitenkin eri näkemys, ja pariskunta päätyi siirtämään työt. Tytär Melitina Balabin pääsi paikalle vasta myöhemmin, ja totesi kaiken olevan väärässä paikassa. Tiistaina perhe rakensi näyttelyä uudestaan.
Kahden korutaitelijan ja yhden kuvataitelijan perheessä kaikilla on omat mielipiteensä ja projektinsa, joita sitten sovitellaan.
Kaikki tarvitsisivat huomiota ja tukea. Sitten kamppailemme, kuka sitä saa ja toiset joustavat, Marianne Balabin kertoo.
Esimerkiksi näyttelyt, kilpailut ja kirjoitustyöt vaativat erityisponnisteluja koko perheeltä.
Luovassa kodissa ei tunneta vapaa-aikaa. Kolmikko on töissä seitsemän päivää viikossa eikä lomaile. Elämä ei jakaudu arkeen ja pyhään.
Nikolai Balabin hymyilee yhteisen ammatinvalinnan huonoksi puoleksi sitä, ettei kukaan ehdi hoitaa kotia ja että ruokavalio pysyy hyvin askeettisena.
Välillä ajattelemme, että seuraavana päivänä otamme rennommin, mutta sitten aamulla tulee jokin puhelinsoitto ja taas kauhea kiire, Melitina kertoo.
Taiteilijaperheen yhteiselämän paras puoli on se, että kommentteja, palautetta ja uusia näkökulmia saa aina läheltä.
Ja oikeasti rehellisiä kommentteja, Melitina painottaa.
Marianne myöntää, että joskus sekin voi ärsyttää, kun on mielestään tehnyt parhaansa eikä toinen ole samaa mieltä.
Vaikka kaikilla on oma työnsä, vastuun jakaminen ja vahvuuksien hyödyntäminen sujuu. Nikolai esimerkiksi hoitaa usein töiden valokuvauksen ja hän Marianne hallitsevat kuvien käsittelyn. Melitina on hyvä hoitamaan juoksevia asioita ja etsimään vaikkapa näyttelypaikkoja. Näyttelyä rakentaessa Nikolai keskittyy tekniseen puoleen, ja Melitinalla on sisustuksellista silmää.
Ammattimaisia taiteilijavuosia kolmikolla on yhteensä noin neljännesvuosisadan verran. Kaikki ovat kuitenkin taiteilleet enemmän tai vähemmän pienestä saakka. Marianne hankki koulutuksen samoihin aikoihin tyttärensä kanssa, kun muodollisen pätevyyden puuttuminen piti gallerioiden ovia kiinni.
Nikolai ja Melitina jakavat työhuoneen Täky-Galleriassa, jonne kulkevat yhtä matkaa perheen kotoa Nuijamaan Laihalasta.
Välillä pitää kyllä olla töissä eri aikaan. Minulla on huonommat hermot, Melitina kommentoi huonetoveruutta.
Hän ei aikonut seurata isänsä jalanjälkiä ihan näin tarkasti, vaikka nuorempana isää auttaessaan tekikin jo omia kokeilujaan.
Ajattelin suuntautua huonekaluihin ja valaisimiin, mutta en päässyt taideteolliseen korkeakouluun.
Kiinnostus sisustukseen on osin isän ansiota. Kun taiteilija-arkkitehti teki pienoismallejaan, tytär rakensi perässä nukkekotia ja väkersi nuken kutimia nuppineuloista.
Mariannella on työtila kotona, missä luulisi riittävän työrauhaa.
Paitsi että Nikolai työskentelee kotonakin.
Taidemaalari maalaisi mielellään talvella jossakin etelämpänä, missä valoa ja aurinkoa riittäisi.
Yhteisnäyttelyn teemaksi kypsyi polku. Se on monimerkityksellinen sana, joka sopii perheen taiteen puisto- ja puutarhateemojen jatkoksi. Kolme polkua kuvaa myös kunkin tapaa kulkea ja katsoa elämää.
Muilla se on tie, vähän leveämpi, Nikolai nauraa.
Marianne Balabin alkaa kertoa, kuinka jokainen kokosi sopivat työt olemassa olevasta tuotannostaan. Käy ilmi, että muilla on näyttelyssä uusiakin töitä.
Se ongelma tässä on, että usein sanoo jonkin asian toiselle, mutta unohtaa sanoa sen kolmannelle, äiti toteaa.
Se on alku monelle väärinkäsitykselle ja taiteilijoiden kotoisalle kohtaamiselle.
l l l
Kolme polkua. Marianne Balabinin maalauksia ja Melitina ja Nikolai Balabinin koruja. 31.3. saakka Täky-Galleriassa Lappeenrannassa.
KUVATEKSTI
MIKA STRANDÉN
Marianne (vas.), Nikolai ja Melitina Balabin puhuvat keskenään yleensä venäjää. He ovat miettineet myös sanakirjan tekoa, sillä Nikolai kehittää välillä kotikutoisia suomen sanoja ja Melitina venäjän.
Marianne Balabin, Muistiin piirtynyt, 2008
Nikolai Balabin, Pohjoinen unelma, 2007
Melitina Balabin, Tuntematon polku, 2008