SARI PULLINEN
Ensin syttyi kipinä näyttelemiseen, sitten ohjaamiseen. Eteläkarjalaisille Jukka Keinonen tulee tänä vuonna tutuksi teatteriohjaajana. Teatteri Imatrassa hän on harjoituttanut Reko Lundánin perhedraamaa Aina joku eksyy, ja parhaillaan hän sovittaa Votkaturistien käsikirjoitusta Lappeenrannan kesäteatteriin.
Kun Imatralla harjoitukset pannaan kesäksi jäihin, Lappeenrannassa ne vasta alkavat vapulta.
Keinonen tosiaan rakastaa ohjaamista. Seuratessaan kättensä jälkiä Teatteri Imatran harjoituksissa hän pyyhkii kyyneleitään. Hannan, Ripan, Akin ja Liisan elämäntarina on vahvaa teatteria, jossa muistojen ja menneisyyden kohtaaminen heittää katsojaa tunteesta toiseen.
Tässä näytelmässä Keinonen mielellään näyttelisi itsekin.
Teatterityö on eri lailla sisällökästä ja siinä on erilainen kypsymisaika kuin tv-työssä tai elokuvassa. Tykkään harjoittelusta, siitä prosessista, Keinonen miettii.
Perjantaina ensi-iltaan tulleessa Klaus Härön elokuvassa Postia pappi Jaakobille Jukka Keinosella on pieni mutta tärkeä rooli posteljoonina. Hän on urallaan esittänyt usein tragikoomisia rooleja, kaiken maailman ressukoita ja koomisia vollottajia. Eniten hän pitää Tshehovin hahmoista.
Tie näyttelijäksi ei lähtenyt käyntiin tavanomaista tietä, kun turkkalaisen Teatterikorkeakoulun ovet eivät auenneet. Mutta ei hänestä tullut toimittajaa eikä opettajaakaan, sillä harrastajateatteriryhmään liittyminen johti lopulta teatteriammattiin 28-vuotiaana.
Ensi kertaa kävin teatterissa vasta vähän alle parikymppisenä. Koulussa olin nähnyt Ahaa-teatterin vierailuja ja olisin halunnut lähteä niiden mukaan, Keinonen muistaa.
Pari vuotta sitten näyttelijä-ohjaaja valmistui myös psykoterapeutiksi. Tuo koulutus on laventanut hänen näkemystään teatteriin ja ihmiseen.
Navan kaivelu teki sen, että olen kiinnostunut muista ihmisistä enemmän kuin ennen. Ikäkin vähentää turhaa hössötystä. Tärkeintä on kertoa hyviä tarinoita.
Ohjaajan tärkein tehtävä on rakentaa näyttelijöille luova turva.
Ellei sitä turvaa löydy, näyttelijät alkavat ohjata teosta keskenään.
Sekä kesä- että sisäteatterissa voi tehdä komediaa tai draamaa. Tärkeintä on, että ohjaaja löytää oman äänensä. Votkaturisteissa tärkeintä on, että tarina on hauska.
Erojakin näistä teatterimuodoista löytyy. Kesäteatterissa ei voi leikata kohtauksesta toiseen valojen kanssa. Ja kesäteatteriin tulijat yleensä odottavat, että saavat nauraa.
Pidän sitä arvossa. En väheksy ihmisten halua viihtyä. Päinvastoin: kun ihmisen saa viihtymään, hänelle voi kertoa mitä vaan.
Ikaalisten kylpylän kesäteatterista Keinosella on jo kokemusta tuotantotavasta, jossa on mukana bändi, ammattilaisnäyttelijöitä sekä harrastajia. Lappeenrannassa sitä kokeillaan nyt ensimmäistä kertaa. Juuri siitä syystä Keinonen ei ota paineita: ei ole mitään, mihin verrata.
Jos saisi tehdä ihan mitä tahansa kustannuksista välittämättä, olisi lavalla orkesteria, tanssia kaikkea. Votkaturisteissa on alun perin 30 henkilöä, meille tulee nyt 13. Moni tekee useaa roolia.
Vierailut tuovat Keinosen hetkeksi asustelemaan Etelä-Karjalaan teattereiden vieras-
asuntoihin. Imatran jälkeisestä elämästä free lancer ei vielä tiedä. Mielessä on useampikin näytelmä, jotka häntä kiinnostaisi ohjata. Yksi niistä on Tarpeettomia ihmisiä, Lundánia sekin.
Mutta sentään yksi asia on ensi syksyssä varmaa.
Ainakin siihen sisältyy lapsenhoitoa, kolmivuotiaan pojan isä naurahtaa.
KUVATEKSTI
PÄIVÄ HEISKANEN
Ohjaajan täytyy pystyä asettumaan katsojan asemaan. Ohjatessa tulee helposti illuusio, että jotenkin hallitsisi maailmaa, Jukka Keinonen pohtii.
Jukka Keinonen
Näyttelijä-ohjaaja, psykoterapeutti
Syntynyt Heinävedellä, asuu Helsingissä
Aloitti näyttelijänä Kuopion kaupunginteatterissa
15 vuotta sitten kiinnitettynä näyttelijänä Lahden kaupunginteatterissa
Free lance -ohjaajana muun muassa Komissa, Ryhmäteatterissa, Turun kaupunginteatterissa
Ohjannut useissa kesäteattereissa muun muassa Wuolijokea, Pekkarista, Valtosta, Waltaria.