LIISA KUKKOLA
LAPPEENRANTA. Aimo Vuorinen tiesi tasan tarkkaan, minkälainen Suomen ja Neuvostoliiton välisistä suhteista kertovan näytelmän olisi pitänyt olla 30 vuotta sitten. Siitä huolimatta hän kirjoitti Votkaturistit.
– Oikeaoppisessa näytelmässä vuonna 1976 olisi lavalla seisottu hajareisin ja pääosin synkkänä olisi huudettu.
– Votkaturisteissa ote oli aivan toisenlainen, tekstissä asioita käsiteltiin kevyesti, vapaasti, huumorilla.
Syvimpinä YYA-vuosina ei Suomessa asioita – varsinkaan ajankohtaisia – ollut tapana käsitellä huumorilla.
– Tavalliset ihmiset saattoivat keskenään puhua asioista niin kuin ajattelivat, mutta kaikki jossain asemassa olevat joutuivat olemaan suu supussa, oli pakkokin, jos Suomen haluttiin säilyvän itsenäisenä.
– En ole koskaan pitänyt termistä suomettuminen, eivät tavalliset ihmiset olleet suomettuneita, Vuorinen sanoo.
Votkaturistit oli kuitenkin joidenkin mielestä paitsi huumorilla ryyditetty kansankomedia myös neuvostovastaisuudessaan poliittinen provokaatio.
– Lappeenrannan SKP:n osastosta sain viestiä, että heidän on raportoitava tästä näytelmästä Moskovaan. Toppuuttelin, että älkää hyvät ihmiset, se vain kasvattaa näytelmän suosiota.
Votkaturistit oli taistolaisten hampaissa. Vuorista syytettiin huoraamisesta, ja jotkut näyttelijät uhosivat, etteivät aio koskaan näytellä missään Vuorisen kirjoittamassa näytelmässä.
Vuoden 2009 Votkaturisten ohjaajakin Jukka Keinonen kuului siihen katu-uskottavaan teatterisukupolveen, jonka piti tuomita Votkaturistit näytelmää edes lukematta.
Viime marraskuussa Keinosen oli tartuttava Vuorisen näytelmätekstiin. Hän muistelee yllättyneensä tekstin ja komedian voimasta.
– Votkaturisteista tuli poliittisista syistä kirosana, eikä minun näytelmilläni ollut mitään asiaa Suomen teattereihin niin kauan kun taistolaisohjaajat johtivat Suomen teattereita, Vuorinen sanoo.
Votkaturistien suosiolle ei kuitenkaan kukaan voinut mitään. Näytelmän näki yksinomaan Lappeenrannassa Vuorisen muistin mukaan 47 000 ihmistä, kesäteatterin jälkeen näytelmän esittämistä jatkettiin sisällä kaupunginteatterissa.
– Votkaturisteja vähäteltiin, siitä vaiettiin tai katsottiin kaikin mahdollisin tavoin närpäkkäästi pitkin nenänvartta. Mutta näytelmän suosio kaikkialla Suomessa korvasi vähättelyn.
Lappeenrannasta näytelmä lähti kiertämään Suomea, sitä esitettiin niin ulkona kuin sisällä. Votkaturistit on yksi katsotuimmista suomalaisista näytelmistä: sen on nähnyt yli 400 000 ihmistä.
– Mustikkamaan kesäteatterissa Helsingissä Elsaa esitti Ritva Valkama, ja Turussa Sylvi Salonen. Votkaturistit kiersi oikeastaan kaikki Suomen keskisuuret teatterit.
Tampereen teatterikesässäkin Votkaturistit vierali. Tampereelta Etelä-Saimaalle raportoinut Lily Onjukka kirjoitti: Votkaturistit sai tunnustetusti ilmiömäisen huomion.
Vuorinen on nyt nähnyt uuden Votkaturistit.
– Jotain näytelmän pohjalla täytyy olla, koska se tuntuu kantavan, vaikka aika on aivan eri eikä näytelmässä esiintyviä maitakaan ole enää olemassa. Suomikin on toinen maa kuin 1970-luvulla, Aimo Vuorinen sanoo.
Vuorisen analyysi on, että Votkaturistit on perimmältään aivan jotain muuta kuin kännibussimatkan kuvaus.
– Vaikka näytelmä sijoittuukin 1970-luvun Leningradin-matkaan, niin loppujen lopuksi tarinasta löytyy kahden maan kansalaisten ennakkoluuloja toisiaan kohtaan ja kulttuurien törmääminen. Rikas, vapaa Suomi kohtaa totalitäärisen, köyhän Neuvostoliiton, mutta kyseessä voisi olla mitkä tahansa kaksi eri kulttuuria.
Ja se Votkaturistien porukka löytyy Vuorisen mukaan joka-ainoasta matkaseurueesta: suoraan hirvimettältä matkalle lähtenyt isäntämies, koko ajan kännissä oleva mies, matkalta itselleen miestä metsästävä nainen, kaikesta purnaava ja kaiken ruusupunaisten lasien läpi näkevä.
Vuorinen tiesi mistä kirjoitti. Kirjailija ehti käydä ennen Votkaturistien kirjoittamista kymmenisen kertaa Leningradissa. Kaikki Leningradissa käyneet tietävät, ettei matka Pietariin ole sama kuin matka Leningradiin.
– Uskomattomia juttuja matkoilla sattui. Kerran olin kaverin kanssa inkeriläisen taksikuskin kanssa tekemässä vaatekauppoja, kun poliisi yllätti. Kaveri lähti karkuun, ja me olimme kyydissä. Inkeriläinen kurvasi jonkin tehtaan porttikonkiin ja sai poliisin eksytettyä kannoiltaan.
Votkaturisteissa taskulaskimen kanssa liikkuva kauppatieteiden maisteri tekee takkikauppoja veli venäläisen kanssa. Kaupiteltava takki ei ostajille kelpaa, mutta maisterin päällä oleva takki kyllä.
– Tapaus on suoraan elävästä elämästä. Melkein avioero siitä seurasi, kun mies meni myymään väärän takin ja tuli kotiin väärä palttoo päällä.
KUVATEKSTI
LAURA POHJAVIRTA
Aimo Vuorinen arvelee 2000-luvun Votkaturistien olevan romanttisempi kuin vuonna 1976. Votkaturistit oli tuolloin harvinainen näytelmä: se oli ajankohtaisuudellaan lähes online-tuotantoa ja sanoi Suomen ja Neuvostoliiton suhteista sen, mistä virallisessa Suomessa vaiettiin kovaäänisesti.