VEERA JÄÄSKELÄINEN
Ohjaaja Saku Heinonen puhuu suurista asioista suurilla sanoilla. Harva selviytyy kunnialla sellaisten ilmaisujen kuten sielun koti tai elämän tarkoitus käyttämisestä. Mutta Heinonen ei vaikuta sanojensa kanssa itseriittoiselta.
Ja mistä ihmisen sitten pitäisi puhua, ellei elämän tarkoituksesta.
Pieksämäeltä kotoisin oleva Heinonen kertoo olleensa teininä oikea runopoika. Musiikki, kuvataide ja kirjallisuus kiinnostivat. Parikymppisenä palaset loksahtivat kohdilleen.
– Teatterissa pystyin yhdistämään kaikki taiteen alat ja vielä fyysisen ilmaisun, mikä myös kiinnosti minua urheilun kautta. Teatteri on väline, jonka kautta voin toteuttaa kaikkia ambitioitani.
Ohjaajalle on Heinosen mielestä tärkeintä kokonaisuus. Yksittäiset näytelmät ovat totta kai tärkeitä juuri silloin kun niitä tehdään – tällä hetkellä kaikista tärkein on Teatteri Imatraan pian ensi-iltaan tuleva Elvis – mutta lopulta koko ura muodostaa ohjaajan taideteoksen.
– Minulle teatteri on ihmisen tutkimista, niin kuin tietysti kaikki taide. Mutta teatteri aivan erityisesti katsoo ihmisen pään sisään. Teatteri on minulle jonkinlaista elämän tarkoituksen etsimistä. Teatterin avulla voidaan paljastaa ihmisistä asioita, jotka auttavat selvittämään, minkä takia olemme tällaisia kuin olemme.
Niin, Elvis. Tietä rockin kuninkaalle pohjusti Rauli Badding Somerjoki, josta kertova Tähdet, tähdet oli melkoinen menestys Teatteri Imatralle kaksi vuotta sitten.
– Minulla jäi siitä rock’n’roll -musiikin huuma, näytelmän ohjannut Heinonen sanoo.
Niinpä kun teatterinjohtaja Antti Vartiala heitti ilmaan, että eiköhän tehdä itsestään Elvis Presleystä näytelmä, Heinonen oli heti mukana. Hänen sekä käsikirjoittamansa että ohjaamansa Elvis Presley – kaikki hyvin, äiti saa kantaesityksensä 14. marraskuuta.
– Badding ja Elvis menehtyivät molemmat liian nuorina ja elivät lahjakkaan ihmisen elämää – toinen tosin maailman mittakaavassa, toinen piskuisen Suomen, Heinonen vertaa.
Elviksen musiikki on itseoikeutetusti näytelmän pääosassa. Tuotantoa käydään läpi aina 1950-luvun alusta 1970-luvun puoliväliin saakka.
Toinen keskeinen osa näytelmässä on Elviksen elämään liittyneillä ihmisillä. Heidän suullaan Heinonen pohdiskelee Elviksen elämän kulkua.
– Tapahtumat ovat periaatteessa totta, mutta ei ollut mielekästä lähteä tekemään kronologista historiikkia elämäkerrasta. Tein näytelmästä tarkoituksella pirstaleisen. Koska kaikki tietävät Elviksen, ja televisio työntää joka vuosi jonkun Elvis-leffan, halusin hyödyntää teatterille ominaisia keinoja ja mahdollisuuksia, Heinonen kertoo.
Heinonen perusti Pieksämäelle Päivällisteatterin 11 vuotta sitten. Sen ympärille kerääntyi nopeasti erilaisia taitelijoita.
– Meillä on ollut kolme vuotta omat tilat, joissa voimme tehdä mitä haluamme, tai olla tekemättä. Se on minulle sielun koti, Heinonen sanoo.
Elviksen jälkeen Heinonen palaa Päivällisteatterin pariin. Hän käsikirjoittaa parhaillaan Pää kateissa -musiikkinäytelmää, joka tulee esitykseen kevätkaudella. Näytelmän nimi juontaa juurensa Pieksämäellä muutama vuosi sitten tehtyyn raakaan paloittelusurmaan. Ruumiin pää on vieläkin kadoksissa.
Itse näytelmä on kunnianosoitus Pieksämäen legendaarisille herrasmiespuliukoille, jotka esiintyivät kirpputoreilta ostetuissa puvuissa. Nyt herrasmiesjuopot ovat Heinosen mukaan kadonneet kaupunkikuvasta, ja tilalle on tullut kirjava joukko sekakäyttäjiä, jotka ovat usein väkivaltaisia ja moniongelmaisia.
– Kysymys kuuluu, mitä yhteiskunnassa on tapahtunut, että tällainen muutos on tapahtunut. Pidän sitä pelottavana.
Heinoselle teatteri onkin aina osa yhteiskunnallista keskustelua. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteivätkö näytelmät voisi olla pelkästään viihdyttäviä, hauskoja tai surullisia. Mitään genrejä ei pidä rajata pois.
Suomen kokoiseen maahan ei yhden taiteenalan tekijöitä kovin paljoa mahdu. Heinonen kaipailee pienelle teatterijoukolle yhteistä missiota.
– Suomalainen teatteri on peruslaadukasta ja hyvätasoista. Teatteri voisi kuitenkin vielä enemmän avata yhteiskuntaamme ja rakentaa uutta suurta kertomusta Suomesta.