Enpi-haaveissa Euroopan kulttuurit kohtaavat Lappeenrannassa

Rajat ylittävä kulttuuri halutaan nostaa isolla rahalla matkailuvetonaulaksi. Hanketta viedään eteenpäin 122 445 euron määrärahalla.

Anne Kotiharju

LAPPEENRANTA. Lappeenranta havittelee isoa kulttuurisatsausta syksyllä jaettavasta EU:n Enpi-rahoituspotista. Kolmen vuoden ja muutaman miljoonan euron hanke halutaan valmistella hyvin.

– Haussa on isoja tapahtumia. Eikä tavoitella vain Lappeenrannan ja Pietarin yhteistyötä vaan osallistujia myös Euroopan puolelta. Euroopan kulttuurit kohtaavat Lappeenrannassa, maalailee projektikoordinaattori Juha-Pekka Ruokonen Lappeenrannan seudun yrityspalveluista, Lsyp:stä. Ruokonen vastasi junasta matkalla Pietariin Enpi-asioissa.

TAVOITTEENA ON Ruokosen mukaan saada sellainen paketti kasaan, että kulttuuri varmasti näkyy ja kuuluu.

– Tästä hyötyvät niin paikalliset kulttuurin kuluttajat kuin matkailualakin. Tähtäämme siihen, että meidän kulttuuripalvelumme ovat niin hyvässä iskussa, että ne kiinnostavat, ja että niitä voi tuotteistaa ja hyödyntää matkailupuolella. Samalla kun kulttuuripalvelut Lappeenrannassa paranevat, kulttuuria voi hyödyntää matkailun vetovoimatekijänä.

LAPPEENRANTA valmistelee Lappeenrannan ja Pietarin Kulttuurisiltaa Enpi-hankkeenaan. Valmista ei tule vielä huhtikuun hakuun. Hakemus on päätetty siirtää syksyyn. Rahaa valmisteluun on 122 445 euroa.

Ulkoministeriö myönsi Lsyp:lle tälle vuodelle 107 000 lähialuerahoitusta Kulttuurisillan perustamiseen. Kaupunginhallitus myönsi osuutensa muutama viikko sitten EU- ja elinkeinopoliittisena rahoituksena 15 440 euroa.

– Toimintaa pystytään tuolla rahalla jo käynnistämään tämän vuoden puolella. Se voi näkyä esimerkiksi kulttuurivaihtona, jollainen oli kaupunginorkesterin Pietarin vierailu.

Orkesteri vierailisi näillä näkymin Pietarissa joulukuussa ja Pietarista vierailtaisiin Lappeenrannassa lokakuussa.

Tästä hyötyvät niin paikalliset kulttuurin kuluttajat kuin matkailualakin.

Juha-Pekka Ruokonen

72 miljoonaa

EU:n Enpi-rahaa

Kaakkois-Suomessa keväällä jaossa 72 miljoonaa euroa kolmeksi vuodeksi yhteistyöhön Pietarin ja Leningradin alueen kanssa.

Omarahoitusosuus 20 prosenttia. Myös venäläisen kumppanin sitouduttava.

Hakemukset pitää jättää 23.4. mennessä.

Mitä laaja-alaisempi (myös maantieteellisesti) tapahtuma, sitä parempi.

Lähde: Päivi Ilves, Etelä-Karjalan liitto, Enpi-ohjelma

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju