Konepajat nousevat ahdingosta

Lappeenrannan vientivetoisen konepajateollisuuden tilauskanta on parantunut. Metsäteollisuuden investoinneista lentoon lähtevä Terästorni sen sijaan elää vielä suvantovaiheessa.

Jyrki Nuottimäki

LAPPEENRANTA. Konepajateollisuuden pk-sektorin yritykset ovat melko mukavassa vauhdissa. Konepajoista Laitex, Metehe ja Larox Flowsys tekevät töitä täydellä höyryllä, mutta Terästornin työväestä yli puolet on edelleen lomautettuna.

– Tilauskantamme on kehittynyt alkuvuodesta paremmin kuin vastaavana aikana moniin edellisvuosiin verrattuna, kertoo toimitusjohtaja Heikki Hyttinen Larox Flowsysiltä.

Uusia tilauksia kahmineen Laitexin toimitusjohtaja Kari Kurronen sanoo kauppojen syntyneen pääasiassa energiateollisuuteen.

– Se lähti nopeimmin liikkeelle. Itse asiassa se oli taantumassa ainoa ala, joka veti edes jollakin tavalla.

HYVÄÄ kerrottavaa on myös Metehen toimitusjohtajalla Janne Strömbergillä.

– Vaikka liikevaihtomme laski 30 prosenttia viime vuonna, tulos oli 10 prosenttia plussalla. Lasku tuli lähinnä Venäjän viennistä. Kotimaan toimitukset sen sijaan kasvoivat.

Metehen alkuvuosi näyttää lupaavalta. Yritys ennakoi tälle vuodelle reipasta kasvua.

Metehe onkin pärjännyt hyvin taantumassa. Väkeä on palkattu neljä henkilöä lisää, eikä lomautuksia ole ollut. Työntekijöitä on nyt 25 ja kesäksi tulee 10 määräaikaista työntekijää.

Yritys on myös investoinut uuteen 1 500 neliön varastohalliin.

NAAPURISSA toimivan Terästornin tuotantolaitoksella on ollut jo vuoden ajan hiljaisempi jakso. Prosessiteollisuuden investointien hiipuminen ei ole vielä tuonut isoja tilauksia.

Toimitusjohtaja Marko Sipola ennakoi kuluvasta vuodesta erittäin hiljaista, koska asiakkaiden isot projektit poikivat Muukon suoralle töitä vasta vuoden viiveellä investointipäätöksistä.

– Tilauskantamme on nyt erittäin ohut normaaliaikoihin verrattuna. Pieniä korjaus- ja saneeraustöitä on tehty, mutta lisää töitä tarvitsemme.

LAROX FLOWSYSIN Hyttinenkään ei vielä halua paukutella henkseleitään, koska paremman käsityksen todellisesta tilanteesta saa vasta kesän aikana.

– Nyt olemme saaneet sisään tilauksia yrityksiltä, jotka käynnistävät tuotantoaan uudelleen ja tarvitsevat siihen varaosia ja uusia laitteita.

Monilla asiakkailla on vireillä suuriakin investointiprojekteja, mutta Hyttisen mukaan ne eivät ole vielä aktivoituneet suoriksi tilauksiksi.

– Siksi olen hieman varovainen odotusten suhteen.

Larox Flowsys teki viime vuoden puolella henkilöstön yt-neuvotteluissa lomautusvarauksia tälle vuodelle.

– Niitä siirrettiin tammi-helmikuulta ja nyt neuvoteltu sopimus on purettu kokonaan. Kaikille on töitä tiedossa.

Seppo Rautiovaara

Metehen tunnelinpäässä on ollut valoa taantumassakin. Toimitusjohtaja Janne Strömberg näkee tilauskirjojen perusteella valon kirkastuvan entisestään tänä vuonna.

Konepajayrityksiä Lappeenrannassa

Terästorni Oy

Tärkeimmät tuotteet ovat paperi- ja selluteollisuuden säiliöiden kokonaistoimitukset kotimaahan ja ulkomaille.

Laitex Oy

Prosessiteollisuuden materiaalinsiirtoon ja -käsittelyyn erikoistunut konepaja suunnittelee ja valmistaa kuljettimia ja kuljetinjärjestelmiä.

Metehe Oy

Teräsohutlevyn jatkojalostaja valmistaa katto- ja seinäprofiileja sekä julkisivujärjestelmiä sekä peltiä raaka-aineeksi keloina, rainoina ja arkkeina.

Larox Flowsys Oy

Tuotteita ovat venttiilit ja pumput, jotka soveltuvat kuluttavien, syövyttävien ja vaativien väliaineiden pumppaus-, säätö- ja sulkuongelmien ratkaisemiseen.

Kirjoittaja:
Jyrki Nuottimäki