Hanna Kuusisto
LAPPEENRANTA. Lappeenrannan hiekkalinnan veistosten tekeminen on alkanut. Ensimmäinen dinosaurusaiheinen veistos valmistuu torstain aikana hiekkalinnan portinpieleen.
Dinosauruksen alta kuljetaan veistosalueen sisälle.
Saamme hiekkalinnaan näyttävyyttä heti alkuvaiheessa. Sen jälkeen yli kolmesta miljoonasta kilosta hiekkaa muotoutuu dinosaurusten valtakunta, kivikautinen elämä ja savuava tulivuori, kertoo rakennusurakasta vastaava Kimmo Frosti Frostiart Oy:stä.
Frostin mukaan suurin osa yhteensä 30 veistäjästä aloittaa työnsä sunnuntaina. Sitä ennen hiekkaa kuljetetaan pyöräkuormaajalla oikeisiin kohtiin ja pakataan tiiviiksi muotteihin veistämistä varten.
HIEKKALINNA kohoaa tänä kesänä lasten ja nuorten ideoiden, piirustusten ja pienoismallien pohjalta.
Veistäjät ottavat niistä sitten mallia. Toki tuli sellaisiakin ideoita, mitä ei voinut toteuttaa, kuten lentolisko.
Hiekkalinnan huvilaitteet ovat kuluvana kesänä maksuttomia. Alueella on muun muassa mahdollista pelata katusählyä, ajella radio-ohjattavilla autoilla, pyörähdellä karuselleissa ja hyppiä pomppulinnassa.
Lisäksi hiekkalinnaan rakennetaan kiipeilyseinä ja sähköautorata.
Henkilökohtaisia suosikkejani ovat tällä hetkellä sähköautot, jotka ovat lähinnä pienempien lasten ohjattavissa ja ajettavissa, paljastaa toimitusjohtaja Markus Lankinen Lappeenrannan seudun yrityspalvelut Oy:stä (LSYP).
LSYP PYÖRITTÄÄ hiekkalinnaa. Lankisen mukaan taloudellinen epävarmuus ei heijastunut yhteistyökumppaneiden määrään.
Yhteistyökumppaneita löytyi toistakymmentä, lisää LSYP:n alaisuudessa toimivan matkailuyhtiö Go Saimaan toimitusjohtaja Hannu Lappalainen.
Yksi yhteistyökumppaneista on makeisvalmistaja Cloetta Fazer, joka pystyttää kesällä oman myyntipisteensä hiekkalinnaan.
Lisäksi hiekkalinna toimii katujunan pääpysäkkinä. Katujunassa voi kuunnella reittiselostusta ja kaupungin historiaa kuudella eri kielellä.
Kielivalinnat ovat täysin uutta viime kesään verrattuna.
Hiekkalinnan kesäteatterissa pyörii puolestaan lastennäytelmä Aasi ja taikamiekka. Veistosalueen viereen nousee myös lasten leikkimökkikylä.
HIEKKALINNAAN ja sen huvilaitteisiin odotetaan noin 200 000 kävijää. Lankinen pitää tavoitetta realistisena.
LSYP tehostaa kesällä matkailuneuvontaansa. Kesätyöntekijät jalkautuvat Lappeenrannan kaduille kahden vihreän skootterin voimin.
Matkailuneuvonnan tehtävä on toimia siellä, missä turistit liikkuvat. Pääkallopaikka sijaitsee hiekkalinnassa, Lankinen kertoo.
Hiekkalinnan avajaisia vietetään 13. kesäkuuta. Avajaisissa esiintyy Hevisaurus.
KUVATEKSTI
Marleena Liikkanen
Pyöräkuormaaja kasasi tiistaina hiekkaa oikeille kohdille Lappeenrannan satamassa. Ensimmäisen dinosaurusaiheisen veistoksen muotoilu alkaa tänään.
Kesän suurimpia yleisötapahtumia
Etelä-Karjalassa
11.12.6. Hyväri Rock, Saimaa Gardens
18.20.6. Sanan Suvipäivät, Lappeenranta
2.4.7. Ylämaan jalokivimessut, Ylämaan jalokivikylä
2.10.7. Imatra big band festival, BB-klubi ja kävelykatu Koskenparras Imatra
10.7. Vallijamit, Taavetin linnoitus
15.7. Lappeenranta Games, Kimpisen urheilukenttä
24.25.7. Muistojen Imatranajo, Imatran vanha RR-katurata
24.25.7. FIN5 -suunnistusviikko, ImatraRuokolahti
31.7. Äijänkärräyksen MM-kisat, Ruokolahden urheilukeskus
29.7.1.8. Lemin musiikkijuhlat
6.8.8. Linnoituksen yö, Lappeenrannan Linnoitus ja ympäristö
7.8.8. Antiikki- ja keräilymessut, Linnoituksen urheilutalo
20.21.8. Balettigaala, Lappeenrannan kaupunginteatteri
28.8. Sataman valot -kulttuuritapahtuma, Lappeenrannan Satamatori