Imatran kylpylä nousi valtuustoa vastaan työterveyspäätöksessä

Imatran näkyvimmät kunnallispoliitikot valittavat kylpylän hallituksen nimissä kaupunkia vastaan kesäkuun työterveys- päätöksestä. Kylpylän tekemä hankintaoikaisu tuo asian uudelleen valtuustoon elokuussa.

Hannu Ojala

IMATRA. Imatran kaupungin päätös ostaa henkilökunnan työterveyspalvelut Attendo MedOnelta vaarantaa Imatran kylpylän koko työterveystoimintaa. Kaupungin osuus ostetuista palveluista on 60 prosenttia.

Kylpylän toimitusjohtaja Jarmo Ikäheimonen laskee menetyksen rahallisen arvon 150?000 euroksi. Suurimman asiakkaan menettäminen on työterveystoiminnalle niin suuri isku, että se uhkaa palvelujen tulevaisuutta nykyisessä laajuudessaan.

Kylpylän hallitus käsittelee lähivuosien toimintastrategiaa elokuussa. Siinä yhteydessä tehdään myös linjauksia työterveyteen keskittyvien henkilöiden tarpeesta.

Kaupunki joutuu ottamaan kesäkuussa syntyneen työterveyspäätöksen uudelleen käsiteltäväksi. Imatran kylpylä on tehnyt uuden hankintalain mukaisen hankintaoikaisun päätöksestä.

Valittajiksi kaupunkia vastaan ovat yllättäen nousseet Imatran näkyvimmät kunnallispoliitikot. Imatran kylpylän hallituspaikoilla yrityksen etuja valvovat kaupunginhallituksen puheenjohtaja Anu Urpalainen (kok.), hallituksen 2. varapuheenjohtaja Arto Siitonen (ps.) kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Heikki Luukkanen (sd.) ja kaupunginhallituksen jäsen Pasi Saajanlehto (kok.).

Nämä poliitikot jääväsivät itsensä hallituksessa ja valtuustossa asian käsittelyssä.

Oikaisuvaatimuksessa kylpylä haluaa uudelleen tarkasteltavaksi tarjousten vertailussa käytetyn pisteytyksen. Laskutavalla on Ikäheimosen mukaan suosittu perusteettomasti kilpailijaa.

Pisteytyksen yhtenä kohtana oli henkilöstö. Siitä tarjouskilpailun voittanut Attendo MedOne sai täydet pisteet. Laskentatapa on Ikäheimosen mielestä ollut kummallinen.

-Kaikkihan ovat voineet havaita, että henkilöstöä vasta haetaan lehti-ilmoituksilla.

Myös kylpylällä oli vajausta henkilöstössä, ja Ikäheimosen mukaan se pudotti heidän pisteitään.

Imatran kaupungin hallintojohtaja Marita Toikka sanoo asian käsittelyn palautuvan elokuussa kaupunginhallituksen kautta valtuustolle, joka kokoontuu 30. elokuuta.

Hankintaoikaisu yllätti Imatran kaupungin. Uusi menettely tuli julkisiin hankintoihin vasta kesäkuun alussa. Oikaisusta ei Toikan mukaan ole ennättänyt syntynyt oikeuskäytäntöä.

Oikaisu on markkinaoikeutta kevyempi tapa hallinnolle korjata itseoikaisuna menettelytavoissa syntyneitä virheitä.

-Jos valtuuston päätös ei toisella kerralla muutu, asiasta ei ole enää valitusoikeutta. Päinvastaisessa tapauksessa siitä voidaan tehdä uudelleen oikaisupyyntö.

Toikan mukaan oikaisun ja siitä seuraavat jatkotoimet eivät vaikuta henkilöstön lakisääteisiin työterveyspalveluihin. Elokuun lopun jälkeen palveluja ostetaan määräaikaisilla sopimuksilla.

KUVATEKSTI

Kai Skyttä

Toimitusjohtaja Jarmo Ikäheimonen sanoo kylpylän katsovan loppuun asti, toimiko Imatran kaupunki oikein työterveyspalvelujen kilpailuttamisessa.

Kirjoittaja:
Hannu Ojala