Petteri Värtö
LUUMÄKI. Eero Hentun mielestä Luumäellä on monia hyviä rakennuksia. Kaarihallien sijasta kunnan rakennustarkastajan valinta on lopulta empirekirkko.
Kirkko on arkkitehtonisesti hieno ja toiminut toistasataa vuotta tarkoituksessa, jota varten se on rakennettu, ja kestää todennäköisesti toisen mokoman.
Kirkon ohella Luumäellä on rakennusmestariksi koulutetun Hentun mukaan useita komeita yksityistaloja. Myös rakennuskanta on kohtalaisessa kunnossa.
Yhteiskunnan tulisi pitää asuntokantaa sellaisessa vireessä, ettei sitä uudisteta purkamalla, runsaat 30 vuotta rakennustarkastajana ollut Henttu ajattelee.
Rakennusvalvonnan pöydälle tulee Luumäellä noin 150 rakennuslupaa vuodessa. Hentun mukaan lupamäärästä riittää ihan mukavasti toimintaa asuntopuolella.
KUVATEKSTI
Matti Riihelä
Luumäen kirkon turvallisuutta on tehostettu hälyttimillä ja ukkossuojauksilla. Eero Hentun mukaan sen tulevan käyttöiän aikana moni julkinen rakennus pilaantuu.
Kirkko
Rakennettu vuosina 18431845 C. L. Engelin piirustusten mukaan.
Puurakenteinen ristikirkko edustaa 1800-luvun alun empire-tyyliä.
Kellotapuli on peräisin vuodelta 1876.