Kuukausi: lokakuu 2010
-
Puukylä on jäänyt kauaksi tavoitteista
Neljän vuoden takaisessa elinkeinostrategiassa vuoden 2010 tavoitteena oli kahdeksan yritystä ja sata työpaikkaa.
-
Kuutostien ensimmäinen osuus on viimeistelyä vaille valmis
Nelikaistainen tieosuus aukeaa kokonaisuudessaan lokakuun loppuun mennessä. Viimeistelytyöt jatkuvat alueella syksyn ajan. Rekkakuskit ovat moittineet…
-
Kruunupuisto ei lupaa työpaikkaa koko kylpylän väelle
Lappeenrannan Kylpyläsäätiön liiketoimintoja havitteleva Kruunupuisto pitää kylpylän nykyistä työntekijämäärää liian suurena.
-
Harmaa talous ei jyllää Rauhan kylpylätyömaalla
Pääosa työntekijöistä on paikallisia. Ulkomaalaisia on vain kourallinen. Työntekijöistä pyritään pitämään hyvä huoli.
-
Nova-osasto ei poistanutkaan sairaalan käytäväpaikkoja
Nova-osastolla pitäisi olla paikkoja jopa moninkertaisesti enemmän. Etelä-Karjalassa on liian vähän vanhusten kotihoitajia ja palveluasumispaikkoja.
-
Suora tuki kentälle tuo tulosta
Valtion suora tuki seuroille päätoimisen työntekijän palkkaukseen on osoittautunut tehokkaaksi keinoksi kehittää urheilu- ja liikuntatoimintaa.…
-
Pien-Saimaan kunnostus vaatii maanomistajien osallistumista
PISA 2013 -hanke tarjoaa ohjausta ja koulutusta. Käytännöstä vastaavat viljelijät, metsänomistajat ja kiinteistönomistajat.
-
Patsaspuistolle on löytynyt ostaja
Edesmenneen taiteilijan perikunta ei paljasta ostajaa ennen marraskuun tiedotustilaisuutta. Patsaspuiston hoitokunta järjestäytyy samassa tilaisuudessa.
-
Kaukaan biopolttoainelaitoksen soihtu saattaa syttyä jo 2013
Kaukaan tehdasalueen päästöt lisääntyvät hieman. Liikenne kasvaa. Häiriötilanteissa saattaa tuoksahtaa ja kuulua meteliä.
-
Miksei rokissa lauleta miusta ja siusta?
Stam1inan Hyyrynen ja Kotiteollisuuden Hynynen vastaavat: Karjalan murteella on mahdotonta laulaa vakavissaan.