LAPPEENRANNASSA oli kova meno heinäkuun alussa vuosina 19761988. Kaupungissa vietettiin tuolloin humppafestivaaleja.
Parhaimpina vuosina tapahtuma keräsi 30 000 maksanutta humppaajaa, ja arviolta jopa 70 000 ihmistä liikuskeli alueella.
Humppamaratonissa kisailtiin, että mikä pari jaksaa tanssia kauimmin. Ensiapuryhmä hoiti rakkoja ja lihaskramppeja sinnikkäimpien humpatessa monta vuorokautta putkeen. Maailman ennätyshumppaajat jaksoivat tanssia huikeat 65 tuntia.
Humppatorilla oli markkinameininki. Kansa osti hassuja hattuja, karkkeja ja makkaraa. Nuorisoa velloi kaupungilla.
Sivistyneistö ja kaupungin johto eivät katsoneet menoa hyvällä. Heidän mielestään humpat pilasivat kaupungin kulttuurimaineen.
Tapahtuman organisoinut Heikki Hietamies sai hommasta tarpeekseen muutaman vuoden jälkeen. Lappeenrannan Harmonikkakerho hoiti humpat talkootyönä monta vuotta sen jälkeen.
TULIPUNARUUSUISSA 1980- luvulla laulaneelle Lasse Laaksolle jäi festareista pelkästään myönteisiä muistoja.
Siellä oli tosi hyvä fiilis. Yleisöä oli paljon, teltta täynnä.
Laakso muistaa kuinka hienoa oli soittaa muiden bändien kanssa samana iltana samassa paikassa. Kerrankin he osuivat Solistiyhtye Suomenkin kanssa samalle lavalle.
Sai panostaa omaan juttuun ihan eri lailla, kun ei tarvinnut koko iltaa esiintyä.
Muusikon näkökulmasta festarit olivat loistojuttu siinäkin mielessä, että siellä tapasi kerrankin kollegoja.
Nykyään vain rock-puolella ja Tangomarkkinoilla on samanlaista meininkiä.
Laakso on varma, että humppafestareilla olisi ollut tulevaisuutta, jos tapahtumaa olisi jalostettu.
Pitää ajatella kuluttajia, sitä mikä saa kansan liikkeelle.
HUMPPAFESTIVAALEJA yritettiin elvyttää kymmenen vuotta sitten heikolla menestyksellä. Lappeenrannan Urheilu-Miehet järjesti kolmipäiväisen Lappeenranta humpan Iitiän lavalla kesinä 20002001.
Ensimmäisten festarien tavoitteena oli 6 000 kävijää. Päämääräksi asetettiin, että festarit kasvavat viidessä vuodessa samanlaiseksi pikkukaupungin verran väkeä vetäväksi tapahtumaksi kuin ne olivat aikoinaan.
Toisin kävi.
Festareilla ei ollut yleisöä juuri sen enempää kuin Iitiän lavan muissa tansseissa, ja kaupungin suunnalta ei ollut apuja luvassa. Yhteistyökumppanit olisi pitänyt löytää muualta.
En ymmärrä, kun iloisessa karjalaiskaupungissa vastustetaan musiikkia ja tanssia. Joidenkin mielestä humppafestarit olivat liian rahvaanomaiset, ihmettelee LUM:n ex-puheenjohtaja Pentti Viskari.
LAPPEENRANNAN kaupunginteatteri palaa humppatunnelmiin. Suuri humppamusikaali saa ensi-iltansa 13. marraskuuta.
Etelä-Saimaan arkistosta löytyvät kuvat paljastavat, että festarit vetivät sataman täyteen väkeä.
Humppamaratonissa parit tanssivat jopa vuorokaudet läpeensä.
Maratonitanssijat tarvitsivat huoltojoukkojen apua.
Tapahtuma alkoi humppakulkueella.
Nykyään vain rock-puolella ja Tangomarkkinoilla on samanlaista meininkiä.
Kuvateksti
Lasse Laakso
Humppafestareilla esiintyivät 1986
Matti ja Teppo
Karelia-oktetti
Juha Watt Vainio
Skaala-orkesteri
Katri-Helena
Solistiyhtye Suomi
Tulipunaruusut
Henry Theel
Seija Simola
Reijo Kallio
Dallape
Mikko Alatalo
Carola
Vilho Vartiainen