Sari Pullinen
Lappeenranta. Joensuussa asuva tutkija, FT Ossi Kokko kertoo hämmästyttävän tosiasian: suomen nykyisistä Suomen puolella puhuttavista kaakkoismurteista ei ole olemassa kattavaa tieteellistä tutkimusta miltään ajalta. Mies aikoo tarttua itse toimeen.
Vanhastaan kaakkoismurteiden keskeistä aluetta on ollut Venäjään nykyisin kuuluva Karjalan Kannas. Nykyinen Etelä-Karjala on ollut murteiden siirtymäaluetta, jossa lännessä ovat vastassa hämäläis- ja pohjoisessa savolaismurteet.
Tutkimus on jäänyt vähäiseksi, koska on haluttu seurata puhtauden ideaa.
Kaakkoismurteita on puhuttu 16 pitäjässä, jotka ovat vielä jakautuneet alamurrealueisiin. Sisäiset murrerajat alkavat olla heikkoja.
Lemillä ja Ylämaalla on melko vahvat murreidentiteetit, Lappeenrannassa murre on tasoittunut, Kokko tietää.
Joutsenossa on ennen puhuttu selkeästi erottuvaa murretta, mutta nyt tuo kielimuoto on liuennut alueelliseen yleispuhekieleen.
On mielenkiintoista, kuinka voimakkaasti puhujat pitävät kaakkoismurteisesta identiteetistään kiinni, vaikka murre ei ole kovin selkeä piirteiltään.
Leimaavimpia piirteitä ovat persoonapronominit, esimerkiksi mie ja sie, jotka myös helposti tarttuvat muidenkin murteiden puhujiin.
Pronominien taivutukseen on ilmaantunut uusi piirre. Mie-muodosta oli vanhastaan olemassa vain taivutusmuoto minnuu. Nyt Joutsenossa ja siitä etelään päin sanotaan pääasiassa miuta.
Tällaista muotoa ei ollut olemassa 50- ja 60-luvuilla. Tämä uusi piirre myös leviää pohjoisen suuntaan. Nuoret käyttävät sitä jo Imatralla.
Murteiden on aina pelätty katoavan. Pelko johtuu yleisestä muutoksen pelosta sekä näköharhasta.
Nuoriso puhuu aina eri tavalla kuin vanhat. Mutta kun nuoret vanhenevat, heillekin voi vanhoja murteellisuuksia ilmaantua takaisin. Lapset ja vanhat ihmiset puhuvat kaikkein murteelisimmin, Kokko tietää.
Ihmisen oma murre ei pysy samana. Eniten kieltään kontrolloivat nuoret.
Kaakkoismurteet ovat päässeet häpeällisestä leimastaan aivan äskettäin, 2000-luvulla. Ossi Kokko arvelee, että syynä vapauttamiseen voi olla eräänlaisessa rock- ja metallimaineessa. Hanna Pakarinen, Jouni Hynynen ja Mokoman Marko Annalakin puhuvat reilusti alkuperäistä murrettaan.
Ainut hävettävämpi murre on ollut Turun seudun murre, Kokko naurahtaa.
Usein puhutaan karjalan murteesta, kun tarkoitetaan kaakkoismurteita. Kokko ei täysin tyrmää sitäkään nimitystä, mutta pitää sitä harhaanjohtavana:
Karjalan murre -termistä on pyritty eroon, sillä on olemassa karjalan kieli, jolla on omat murteensa, muun muassa oma etelä-karjalan murre.
KUVATEKSTI
Heli Blåfield
Kaakkoismurteista puhuttaessa tarkoitetaan yleensä 30-luvulla puhuttua kielimuotoa. Ossi Kokko haluaa päivittää kaakkoismurteiden tilanteen 2000-luvulla. Nykyisiin Suomen puoleisiin kaakkoismurteisiin lasketaan alue, joka kattaa nykyisen Etelä-Karjalan sekä Miehikkälän ja Virolahden. Suomenniemi on kiistakapula. Ei tiedetä, kuuluuko se kaakkois- vai savolaismurteisiin.
Kaakkoismurteiden viisi ominta piirrettä
Persoonapronominit, kuten mie, sie.
Eksessiivi-sijamuoto. Käytetään vain muutamissa sanoissa kuten siintä, takanta, kotonta.
Sävelkulun kuminauhamaisuus: puheen nuotti ei nouse tai laske, se vain nopeutuu tai hidastuu.
Loppuheitto: talos, syksyn.
Sellaiset verbimuodot kuin pessä, pessään, juossa, juossaan.
Ossi Kokko
Syntynyt Joutsenon Asevelikylällä 1969.
Asuu Joensuussa, käy joka toinen viikko kolmena päivänä etätöissä Helsingissä.
Työskentelee tutkijana Suomalaisen kirjallisuuden seuran Edith-yksikössä, joka kustantaa suomalaisen kirjallisuuden klassikoista tieteellisesti kriittisiä editioita.
Opiskellut suomen kieltä ja kirjallisuutta Itä-Suomen yliopistossa Joensuussa, FM 1996, pro gradu inkerinsuomen morfosyntaksista, väitös 2007 inkerinsuomen pirstaleisuudesta.