Lisäveden juoksutus Pien-Saimaaseen arveluttaa

Yleisötilaisuudessa ihmiset olivat huolissaan hankkeeseen liittyvistä riskeistä. Edes tietokoneella lasketut virtausmallit eivät vakuuttaneet epäilijöitä.

Matti Saarela

LAPPEENRANTA. Pien-Saimaan tilasta on kertynyt jo satoja sivuja tutkimustietoa. Samoin suunnitelmia vesistön tilan korjaamisesta on tehty jo roppakaupalla. Maanantaina Lappeenrannan kaupunginvaltuuston istuntosalissa pidetty tiedotustilaisuus osoitti myös sen, että yksimielisyys on edelleen kaukana. Hankkeisiin liittyy selvästi edelleen paljon epätietoisuutta ja pelkoja.

Maanantain kuulemistilaisuudessa pitkään puhuneen Rauno Iivosen mukaan esimerkiksi lisäveden johtamista läntiselle Pien-Saimaalle koskeva selvitys on epäselvä ja epäjohdonmukainen.

-Lisäveden johtaminen Pien-Saimaaseen on aika raju ratkaisu ja silti sillä hoidetaan vain sairautta, ei sen syytä, Iivonen muistutti.

-?Tiedän hyvin, miten puutteelliseksi moni kokee tämän yli 200-sivuisen selvityksen, hän jatkoi.

LISÄVEDEN pumppaamiselle on kolme eri perusvaihtoehtoa. Vettä voidaan johtaa Pien-Saimaaseen Suur-Saimaasta kaivamalla uusi kanava joko Kolhonlahdesta Kolinlahteen tai Kutilanlahdesta Rehulaan. Kolmantena vaihtoehtona on esitetty Vehkalahden pumppaamon ja kanavan laajentamista.

Näiden lisäksi pitäisi rakentaa kaksi pienempää pumppaamoa sulkukanavineen Kivisalmeen ja Kopinsalmeen kierrättämään vettä läntiselle Pien-Saimaalle ja Maavedelle.

Selvitysvaiheessa on syntynyt vielä neljäskin vaihtoehto, jossa veden pumppausta Suur-Saimaasta ei lisätä nykyisestä, mutta vettä kierrätetään nykyistä tehokkaammin Kivisalmen ja Koppisalmen uusien pumppaamojen avulla.

EDES asiantuntijat eivät ole yksimielisiä eri vaihtoehtojen paremmuudesta. Veden virtausten mallintaminen on äärimmäisen vaativa tehtävä. Aivan kaikkia muuttujia ei voida ottaa mukaan mallinnukseen. Pien-Saimaasta virtausmalleja laskeneen professori Timo Huttulan mukaan yliopiston tehokas tietokone laski yhtä mallia viisi vuorokautta kerrallaan.

Huttunen kuitenkin uskalsi malliensa perusteella ennustaa, että vaihtoehto VE3B, jossa Vehkataipaleen pumppaamoa ja kanavaa laajennetaan, on paras vaihtoehto koko Pien-Saimaan alueen kannalta.

PAIKALLA olleilta asiantuntijoilta kysyttiin muun muassa, miten ”törkeässä kunnossa” olevan Maaveden pohjasedimenttien sisältämä runsas kiintoaines käyttäytyy, kun virtausta lisätään?

Kysyjälle vastannut ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen myönsi, että pohjasedimentit lähtevät aluksi liikkeelle, mutta tilanne vakiintuu uudestaan jonkin ajan kuluttua.

-Kiintoaineksen kokonaismäärä Maavedessä on suuri, mutta sen pohjasedimentit eivät ole kovin paksuja, Räsänen sanoi.

PIEN-SAIMAAN suojeluyhdistyksen Marjut Sassi muistutti, että järven tila muuttuu koko ajan huonommaksi.

-Pien-Saimaan veden laatu on huono ja se heikkenee koko ajan. Meidän pitää nyt myös tehdä jotakin asian korjaamiseksi. Emme voi loputtomasti vastustaa kaikkia esitettyjä vaihtoehtoja, hän muistutti.

KUVATEKSTI

Tuuli Truhponen

Maanantain yleisötilaisuus oli osa Pien-Saimaan kunnostushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyä. Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus alkaa sorvata hankkeista omaa lausuntoaan elokuussa.

Kirjoittaja:
Matti Saarela