Hanna Romppainen
Lappeenranta. Nämä kirjoittajat katsovat kotiseutuaan nauraen. Ja saavat toiset nauramaan kanssaan. Kun Minna Mänttäri ja Susanna Kauppi päättivät kirjoittaa näytelmän, heti alussa oli selvää, että keskiössä on Lappeenranta.
Suosituissa Vetyä perkele! ja Muna-atomi -näytelmissä vilisee tuttuja paikkoja ja tuttuja tyyppejä: on Prisma, Karhuvuori, vetykioskit ja sellunhaju.
Pitää kirjoittaa sellaisesta, joka koskettaa itseä. Niistä asioista, jotka ovat lähellä, Mänttäri sanoo.
Lähiympäristöön liittyvien ristiriitojen käsittely on Mänttärin ja Kaupin mukaan teatteria alkuperäisimmillään. Lappeenrannasta kirjoittaessaan he ovat kuin narreja, jotka saavat nauraa lähellä oleville valtaapitäville.
Kotikaupunki Lappeenranta on Mänttärin sanoin rakas ja vittumainen. Tämän vuoksi siitä olisi vaikeaa kirjoittaa muuten kuin satiirisesti. Kun satiirikkoina ovat kotikaupungin omat tytöt, pystyy yleisökin nauramaan mukana.
Vittuileminenhan on rakkautta. Me vittuillaan sille, mistä tykätään, Mänttäri sanoo.
Lähelle saa irvailla. Jos me tekisimme samanlaisen näytelmän vaikkapa Turusta, olisi se ihan puhdasta aukomista, Kauppi sanoo.
Kirjailija Sirkka Laineelle Parikkalan Särkisalmi on ollut kaiken kirjoittamisen lähtökohta. Lapsuuden kotikylä oli pieni yhteisö täynnä mielenkiintoisia tyyppejä. Pikku-Sirkka oli tarkkailija. Ja havainnoitavaa riitti.
Oli Matikaisen Iita, joka opetti saunan lauteilla naisellisuuden aakkoset. Oli vapaakirkon emäntä Helmi Lahdelma. Oli rukoushuone, työväentalo, meijerisaari ja risteys, josta lähti tie kohti maailmaa.
Lapsuuden havainnot ovat olleet materiaalia lukuisille hahmoille ja paikoille Laineen kirjoissa. Kun pitkään Helsingissä asunut ja nyt Simpeleelle kotiutunut Laine hahmottelee fiktiivistä paikkaa, on lähtökohta edelleen Särkisalmi.
Lapsuuden havainnot vaikuttavat voimakkaasti, kun oma imupaperi on vielä tyhjä.
Petter Sairanen vastaa puhelimeen meren ulapalla. Kirjailija on matkalla purjeveneellä Hangosta Helsinkiin.
Lappeenrannassa asuvan Sairasen teoksissa on paljon ulkoilmaelämää ja maisemankuvausta. Niissä näkyy vahvana hänen ykköspaikkansa, Saimaa.
Teoksissa liikutaan myös esimerkiksi Lapissa ja Euroopassa. Kotiseudun kuvausta terävöittää Sairasen mukaan se, että käy välillä muualla. Myös Saimaan aaltojen lempeyden huomaa, kun käy välillä purjehtimassa merellä.
Mikään ei Sairasen mukaan ole täysin fiktiivistä. Romaaniteksti pohjaa aina tosielämän paikkoihin ja tilanteisiin.
Sitä kirjoittaa siitä, minkä on kokenut, havainnoinut ja nähnyt. On paljon helpompaa, kun ei tarvitse keksiä uudestaan koko maailmaa.
Kuudes vuosikirja
Ensimmäinen Etelä-Karjalan vuosikirja ilmestyi vuonna 2001. Nyt ilmestynyt kirja on järjestyksessään kuudes.
Vuosikirjoissa on esitelty muun muassa eteläkarjalaisia kummitustarinoita, kalliomaalauksia, paikallishistoriaa ja kansanperinnettä.
Vuoden 2011 vuosikirjan kirjoittajat ovat Helena Anttonen, Veikko Haakana, Teemu Kaskinen, Sirkka Laine, Susanna Kauppi, Minna Mänttäri, Kaiho Nieminen, Petter Sairanen, Matti Summanen, Riitta Uosukainen ja Aimo Vuorinen.
Kirja on Etelä-Karjalan maakuntayhdistyksen julkaisema.
Kirjaa voi ostaa Suomalaisesta Kirjakaupasta, Karjala-kirjakaupasta ja Etelä-Karjalan museolta.