Uusi pumppaamo tai Vehkataipaleen laajennus ratkaisu Pien-Saimaan ongelmiin

Ympäristövaikutusten arviointi selvitti, että lisäveden johtaminen parantaisi Pien-Saimaan veden laatua. Haittavaikutuksia tulisi ympäristölle. Ainakin lampikorentojen elinympäristö kärsisi.

Sanna Raita-aho

LAPPEENRANTA. Lisäveden johtaminen Pien-Saimaalle vaatii uuden pumppaamon. Lappeenrannan seudun ympäristötoimen tuoreessa ympäristövaikutusten arvioinnissa ehdotetaan, että uusi pumppaamo sijoitettaisiin joko Kolhonlahti-Kolinlahti -alueelle tai Kutilan alueelle. Yksi vaihtoehto olisi myös laajentaa jo käytössä olevaa Vehkataipaleen pumppulaitossa.

Uuden pumppaamon rakentaminen vaatisi kaavamuutoksia, sillä paikallisteille pitäisi rakentaa kanavan ylittämiseen tarkoitettuja siltoja. Tästä aiheutuisi tilapäistä häiriötä asukkaille ja paikallisliikenteelle.

Sekä uuden pumppaamon rakentamisella että Vehkataipaleen laajennuksella olisi työllistävä vaikutus Etelä-Karjalassa.

Lisäveden johtamisella halutaan parantaa Pien-Saimaan veden laatua. Pien-Saimaan tila on herättänyt huolta alueen asukkaissa jo pitkään. Järveä ovat piinanneet niin rehevöityminen, samea vesi kuin sinileväkukinnat.

Raportissa selvitettiin, millaisia ympäristövaikutuksia lisäveden johtaminen Suur-Saimaalta läntiselle Pien-Saimaalle toisi.

Arvion mukaan lisäveden johtaminen Pien-Saimaaseen parantaisi veden laatua ja vähentäisi ravinteiden pitoisuuksia vedessä selvästi. Raportissa arvioidaan myös, että kalastuksen olosuhteet paranisivat ja järven paremmalla vedenlaadulla olisi myös myönteisiä vaikutuksia alueen matkailuun.

Uusien pumppaamojen rakentamisesta seuraisi kuitenkin haittavaikutuksia ympäristölle.

Rakennustyöt voisivat aiheuttaa pysyviä muutoksia alueen kalojen kutukantaan, koska järvenpohjaa pitäisi ruopata niitä varten. Jos pumppaamoa ei rakenneta, järven kuormitusta pitäisi kuitenkin luultavasti vähentää hoitokalastamisella, millä olisi suurempi vaikutus kalaston määrään.

Pumppaamojen rakentamisesta olisi myös haittavaikutuksia alueen kasvistolle ja eläimille. Rakentaminen aiheuttaisi esimerkiksi meluhaittoja alueen linnuille. Niitä tosin voitaisiin vähentää siirtämällä rakennustyöt muualle.

Ylipäätään lisäveden johtaminen Pien-Saimaaseen vaikuttaa vedenpinnan korkeuden vaihteluun, mikä heikentäisi merkittävästi esimerkiksi lampikorentojen elinympäristöä.

Ympäristövaikutusten arviointiselostuksen esittelytilaisuus järjestetään tänään kello 17.30 alkaen Lappeenrannan kaupungintalon valtuustosalissa. Tilaisuus on avoin kaikille. Päätöksenteko hankkeesta tehdään selvityksen perusteella.

Kirjoittaja:
Sanna Raita-aho