Lemin kirkonkylästä pistää yksi asia heti silmään. Osuuskauppa puuttuu. Lemi taitaa todellakin olla viimeisiä Suomen notkoja, johon S-ryhmä ei ole levittäytynyt.
Eekoo ei ole sivistyksen tae. Lemin tunnetuimmat lahjat maailmalle lienevät säräateriat ja musiikki. Vanhempaa lauluperinnettä pitävät yllä vuosittaiset musiikkijuhlat ja neliääninen virrenveisuu, uudempaa kulttuuria edustaa metalliyhtye Stam1na.
Asukasluvultaan kunta on Etelä-Karjalan toiseksi pienin heti Suomenniemen jälkeen ja aikoo olla jatkossakin. Kuntaliitosselvitykset jätettiin pöytälaatikkoon jo vuosikymmeniä sitten.
Meillä ei ole selvityksiä tulossa eikä menossa, sillä uskomme Lemiin, hallintojohtaja Markku Peutere sanoo.
Maisema
Asfalttitie mutkittelee metsien ja peltojen välissä. Sieltä täältä näkyy vilauksia Syntymäisestä ja Lahnajärvestä, joiden välissä kirkonkylä sijaitsee. Jostain syystä maisema tuo mieleen lapsuuden automatkat Hämeen pikkuteillä.
Kirkonkylää Iitiäntietä lähestyttäessä ensimmäinen merkki taajamasta ovat teollisuusrakennukset. Pian niiden jälkeen ollaankin jo Lemin sydämessä. Jylhä, 1780-luvulta peräisin oleva puukirkko, hallitsee maisemaa. Liikerakennukset ovat perinteistä 7080-lukulaista laatikkomallia. Vanhan kylämaiseman tarinoita kertovat vanha kauppa, kunnantalo sekä seurantalo Tapiola.
T-risteyksestä pääsee Savitaipaleelle tai Taavettiin. Taajama loppuu yhtä nopeasti, lähti kumpaan suuntaan tahansa. Vähän matkaa Taavettiin päin löytyy tanssilava portinpielessä olevine tervetulotoivotuksineen. Rakennusta ympäröivä piikkilanka-aita on vähemmän kutsuva.
Mikkelintien varressa on Kuukanniemen alue. Omakotitalojen seassa ovat koulu ja päiväkoti. Asukasluku kasvaa, mutta liikerakennus on lähes tyhjillään. Kauppa ja baari ovat lopettaneet, parturi on pysynyt. Sen uskollinen asiakaskunta ei hevillä horju.
Parturi on asia, jota ihmiset eivät vaihda. Asiakkaina on sellaisiakin, jotka ovat muuttaneet täältä kaupunkiin, kertoo hiuksia saksiva Pia Honkanen.
Väestö
Lemi on harvinaisuus suomalaisten pikkukuntien joukossa, sillä asukasluku on lähes samalla tasolla kuin 1960-luvulla. Tällä hetkellä lemiläisiä on hieman yli 3 000. Kesämökkejä on yli 1 300, joten kesäksi väkimäärä suunnilleen tuplaantuu.
Väkiluku oli alimmillaan 1980-luvulle tultaessa, mutta on kääntynyt uudelleen kasvuun. Markku Peutere näkee muuttovirtojen palaamisen taustalla kaksi syytä. Iitiäntien rakentamisen ja kirkonkylän kaavoituksen.
Uusi tie tuli vuonna 1977 ja helpotti liikkumista. Pian sen jälkeen kunta sai ostettua tonttimaata Kirkonkylältä. Sitä ennen täällä ei ollut minkäänlaista kaavaa, hän kertoo.
Myöhäinen kaavoitus lienee suurin syy Kuukanniemen taajaman kokoon. Kirkonkylä ja Kuukanniemi ovat nykyään asukasluvuiltaan suunnilleen samankokoiset. Kunta on hiljattain hankkinut Kuukanniemestä uutta tonttimaata. Lisää tulijoita tuntuu siis olevan.
Syntyvyys on kuolleisuutta alhaisempaa ja väkiluvun kasvu on muuttovoiton ansiota. Kunnassa ei ole lukiota tai ammattikoulua, joten peruskoulun jälkeen on lähdettävä pois. Väkeä kuntaan houkuttelee muuttamaan Lappeenrannan läheisyys: matkaa keskustojen välillä on 23 kilometriä.
Aina on ihmisiä, jotka haluavat maalle, mutta lähelle kaupunkia. Me pystymme tarjoamaan isot tontit ja hyvät kulkuyhteydet, Peutere sanoo.
Nähtävyys
Lemin vanha kauppa aivan kirkon kupeessa on reilusti yli sata vuotta vanha. Se on edelleen kauppiassuvun omistuksessa ja tällä hetkellä Aapo Pekarin kesäantikvariaattina. Talvisin rakennus on hänen Helsingin liikkeensä varasto.
Taikalyhdyssä on valtava kasa sekalaisia kirjoja vuosien varrelta. Todelliset helmet löytää kirjakasojen alta helposti, sillä Pekari tuntee varastonsa läpikotaisin.
Takahuoneessa on lisäksi iso kokoelma vanhoja koulutauluja ja pienen pieni elokuvateatteri. Tänä kesänä siellä pyörii jatkosodasta ja Aunuksen kaupungista kertova elokuva, jota Pekarin mukaan ei televisiossa nähdä.
Alkuperäinen kauppatoiminta loppui 1975, mutta kirjojen alta löytyvät kaupan alkuperäiset tiskit ja hyllyt.
Kun kerran saman tiskin yli yhä myydään, taitaa tämä olla yksi Suomen vanhimmista toiminnassa olevista kaupoista, Pekari sanoo.
Elanto
Lähes kaksi kolmasosaa lemiläisistä työskentelee palveluammateissa. Maa-, metsä- ja kalatalous työllistävät 17 prosenttia asukkaista.
Lemin ja Savitaipaleen välistä löytyy suuria maitotiloja. Tilojen määrä on vähentynyt, mutta koko kasvanut.
Ja onhan lemiläisillä tietysti peruna. Kunnalla on oma nimikkolajikkeensa, Lemin punanen. Perunan merkitys on niin vahva, että se on tunkenut juurensa jopa kunnanvaakunaan. Siinä on hopeinen perunankukka, tietysti punaisella pohjalla.
Suurimmat työllistäjät ovat Lemin kunta ja Etelä-Karjalan sosiaali ja terveyspiiri, jotka tarjoavat leivän yhteensä 150 ihmiselle. Lemiläisistä vain kolmasosa käy töissä omassa kunnassa. Suurin osa kulkee päivittäin Lappeenrantaan.
Lemin erikoisuus ja 1970-luvulla yhdeksi Suomen seitsemästä matkailuihmeestä nimetty lammasruoka särä houkuttelee kuntaan vuosittain kymmeniä tuhansia ruokailijoita. Perinteistä särää tarjotaan Säräpirtissä sekä Lemin kotiseutumuseolla.
Tunnelma
Kirkonkylää piiskaava sade pitää ihmiset sisätiloissa. Elokuvan katsonut vanha mies kiroaa venäläiset elokuvan päätyttyä ja poistuu vaihdettuaan muutaman sanan kirjapinojen keskellä pyörivän Pekarin kanssa.
Täällä ei ole elämä niin jyrkästi muuttunut. Lemiläiset ovat sellaisia iloisen leppoisia, vieraanvaraisia ja uteliaita niin hyvässä kuin pahassa, Pekari naurahtaa.
Taikalyhtyyn saapuu kaksi miestä ja pieni lapsi. He jatkavat suoraan kohti elokuvasalia. Lähes kaikki kuntalaiset tuntevat toisensa. Vähintään jonkun mutkan kautta Siitä on varmaan neljäkymmentä vuotta, kun olen viimeksi käynyt täällä. Ettei vain muuten olisi sinun äitisi, jolta tuoretta leipää aina haimme, toinen miehistä huikkaa Pekarille.
Kotiseutumuseon piipusta tupruaa savu ja sisällä tuoksuu ruoka. Säränsyöjät ovat juuri poistuneet ja keittiössä on täysi hyörinä menossa.
Emännät ovat palkattuja, mutta muuten toiminta perustuu kotiseuturakkauteen, kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Heikki Haiko kertoo.
Sade lakkaa ja kirkonkylän asukkaat alkavat hiljalleen tulla kaduille. Kuukanniemessä sen sijaan on iltapäivän auringossa hiljaista. Muutamaa koiranulkoiluttajaa lukuun ottamatta ihmiset lienevät töissä.
Hiljaista ja rauhallistahan täällä on asua. Kaupan sulkemisen jälkeen on alkanut huomata, miten usein linja-auto päivässä oikein kulkeekaan, sanoo Pia Honkanen ja syventyy taas asiakkaana olevan pojan hiuksiin.
Lemiläisillä ei ole kiire mihinkään. Pienestä kunnasta mieleen jäävät sympaattinen ja lämmin tunnelma, kotiseuturakkaus sekä säräateriaan ääriään myöten täyttämä vatsa.
Tämä on viimeinen osa juttusarjaa, joka on esitellyt Etelä-Karjalan pikkukunnat kesän aikana.