SaiPa teki lähes miljoonatappion

Murheellinen tilikausi 2010—2011 vaatii omistajilta entistä rajumpaa panostusta alkavalle kaudelle.

Tuomo Reponen

LAPPEENRANTA. SaiPan tilikauden 2010—2011 tulos oli todella murheellinen. Tappiota kertyi 904 000 euroa liikevaihdon ollessa tilikaudella 3,4 miljoonaa euroa. SaiPan puheenjohtaja Timo Tersa kertoo suurimman syyn löytyvän yleisökeskiarvosta, joka jäi pahasti alle budjetoidusta.

— Budjetoimme 3 600 katsojaa ottelua kohden. Jäimme siitä 500 katsojalla, Tersa kertoo.

500 katsojan puuttuminen ottelua kohden näkyi karulla tavalla. Tappiota kertyi 550 000 euroa lippu- ja oheismyyntitulojen jäädessä vajaiksi.

Tersa arvioi syiksi odotettua vaisumman menestyksen, sekä tarjolla olleet vaihtoehtoiset kanavat jääkiekon seuraamiseen.

— En minä katsojia tästä syytä. Tämä ei ole heidän vikansa, hän painottaa.

VIIME kauden piti olla SaiPalle menestyksellinen. Pelaajabudjettia nostettiin, ja tulosta kentällä haettiin tietoisella riskillä. Joukkueen piti olla Tersan mukaan ”vuosikymmenen SaiPa”, mutta toisin kävi.

— Alkukauden sotkivat loukkaantumiset. Kolmen ottelun jälkeen meillä oli kymmenen pelaajaa sairastuvalla. Parhaillaan heitä oli siellä 15 samaan aikaan, Tersa harmittelee.

Tersa ei mene loukkaantumisten taakse piiloon. Hän myöntää, että asioita tehtiin väärin harjoittelussa.

— Kolmasosa niistä johtuu selkeistä virheistä. Ne on käyty tarkasti läpi joukkueen kesken.

Loukkaantumisten johdosta jouduttiin hankkimaan korvaajia. Pelaajabudjetti ylittyi kuitenkin vain 70 000 eurolla.

— Loput tappiot tulivat budjetointivirheistä. Oli siellä joukossa myös paikkaajien varustekuluja, joita ei oltu etukäteen laskettu.

LOUKKAANTUMISET vaikuttavat aina, mutta tosiasia on se, ettei terävin kärki päässyt tasolleen huippupuolustaja Richard Lintneriä lukuunottamatta. Scott Barney ajoi itse itsensä pihalle siviilissä, ja messias Dale McTavishin paluu oli odotettua vaisumpi. Sen myöntää myös Tersa.

— McTavish ei päässyt sille tasolle, jota odotimme. Toki häntä veroittivat myös loukkaantumiset, kuten myös Brian Salcidoa.

Syöttökone Tyler Redenbach sai tehoja aikaan, mutta omassa päässä oli vaikeaa. Puhtaita papereita ei saa hänkään.

— Asenne voisi olla enemmän joukkuekeskeinen, Tersa toteaa.

OMISTAJAT ovat lähteneet talkoisiin, jotta SM-liigaa pelataan Lappeenrannassa jatkossakin. Työmaata on paljon, mutta Tersan mukaan omistajat haluavat ehdottomasti nähdä SaiPan tulevaisuudessakin liigassa.

— Omistajat laittavat rahaa reippaasti likoon. Se on pakko. Puhutaan kuusinumeroisista summista, eivätkä ne ala ykkösellä.

Ensi kaudella yleisökeskiarvo on budjetoitu varman päälle 3 000 katsojaan. Pelaajabudjetti laskee 1,2 miljoonaan.

— Pelaajabudjetti on nyt täynnä. Lisäyksiä ryhmään ei ole tulossa. Meillä on kyllä olemassa 3 300 katsojalle varjobudjetti.

Liiga-SaiPa Oy:n omistajat

Jouni Okko (Okimar Invest Oy) 22,6 %

Timo Tersa (T.T. Rauta Oy) 22,6 %

SaiPa ry 15,0 %

Kari Koskimies 14,2 %

Tuomo Räsänen 14,2 %

Jussi Markkanen 8,5 %

Timo Tikkinen 2,9 %

Kirjoittaja:
Tuomo Reponen