Pienen teatterin elokuvissa panostetaan laatuun

Imatralaisessa elokuvateatteri Bio Vuoksessa on vain yksi sali. Sitä käytetään teatterin esittämien elokuvien lisäksi elokuvakerhon tarpeisiin.

Heli Tiusanen

MAAKUNNISSA elokuvatarjonta on suurkaupunkeja rajoitetumpi. Ääripäitä ei pystytä toteuttamaan, mutta silti pyritään tarjoamaan mahdollisimman erilaisia elokuvia, sanoo imatralaisen elokuvateatteri Bio Vuoksen omistaja Sanna Ilonen.

-Meillä on yksi sali, ja elokuvat valitaan sen perusteella, mikä kiinnostaisi mahdollisimman laajaa yleisöä, Ilonen toteaa.

Ilosen mukaan suosituimpia elokuvia ovat kotimaiset sekä isot elokuvat kuten Harry Potter ja Autot, jotka ovat tulleet yleisölle tutuksi jotain muutakin kautta.

-Sellaiset elokuvat vetävät parhaiten väkeä, jotka sopivat monenikäisille, Ilonen sanoo.

Elokuvayrittäjän näkökulmasta mahdollisuudet ensi-iltojen suhteen parantuivat elokuvan digitalisoitumisen myötä.

-Aiemmin ensi-iltojen määrä oli rajoitettu, koska nauhotteita oli saatavilla tietty määrä. Nykyisin saamme kaikki ensi-illat, jotka haluamme. Kysymys on pikemminkin siitä, mitä kaikkea pystyy näyttämään.

IMATRALLA elokuvat pyörivät keskimäärin kahdesta kolmeen viikkoa. Joskus näytösaika voi jäädä lyhyemmäksi, mikäli samanaikaisesti on tarjolla useita yleisöä kiinnostavia vaihtoehtoja. Joitakin elokuvia on esitetty vain viikko, Ilonen kertoo.

-Yleensä elokuvia näytetään niin kauan kuin ihmisiä käy, mutta aina siihen ei ole mahdollisuutta.

Ilonen suositteleekin, että mikäli haluaa nähdä jonkun tietyn elokuvan, kannattaa tilaisuuteen tarttua heti.

Varsinaisten elokuvien lisäksi elokuvateatterin pitäjällä on aina varastossa elokuva siltä varalta, että sen näyttämiselle löytyy sopiva tilaisuus.

-Tällä hetkellä meillä on varastossa esimerkiksi Herra Popper ja pingviinit.

ELOKUVAKERHO Pennittömien puheenjohtaja Ilkka Johansson on tyytyväinen elokuvatarjontaan Imatralla. Hänen mukaansa tarjonta on pysynyt samalla tasolla viimeksi kuluneiden kymmenen vuoden aikana.

-Minun mielestäni täällä näytetään ihan riittävästi elokuvia. Samanaikaisesti pyörii useampi filmi.

Imatralainen elokuvakerho esittää vaihtoehtoisia elokuvia viikonloppuna iltapäivisin Bio Vuoksen tiloissa. Johanssonin mukaan tarkoituksena on esittää mahdollisimman laaja valikoima mielenkiintoisia elokuvia. Pennittömien elokuvanäytöksissä käy kerrallaan 30-40 ihmistä.

-Syysnäytännön ensimmäinen elokuva oli Vettä elefanteille. Se oli aivan loistava elokuva. Olisi jäänyt näkemättä, mikäli se ei olisi tullut elokuvakerhon kautta.

Kirjoittaja:
Heli Tiusanen