Categories
Artikkelit

Yhtiöittäminen ajaa Mustolan sataman ahtaalle

Pienet satamat ovat hätää kärsimässä yhtiöittämispakon edessä. Mustolan satama on toiminut kaupungin satsausten varassa. Liikennettä olisi pakko saada lisää.

Anne Kotiharju

LAPPEENRANTA. Mustolan sataman siirtyminen kaupungin huomasta vapaille markkinoille tuottaa tuskaa. Tähän mennessä kaupunki on vastannut hyvinkin raskaista satamainvestoinneista. Vähäisen liikenteen satama pystyy kattamaan tuloillaan käyttömenonsa. Muuhun eivät rahkeet riitä.

Tuleva lakimuutos vaatii sataman yhtiöittämistä. Sataman pitäisi pärjätä omillaan ilman kaupungin tukea. Lappeenrannan tavoitteena on liittää satamalaitos kaupungin Free Zone -yhtiöön jo ensi vuoden alusta lukien. Laki antaisi aikaa vuoden 2013 alkuun.

-Satama on pystynyt kattamaan tuloillaan käyttömenot. Kaupunki on vastannut isoista raide-, kenttä-, laituri- ja laiteinvestoinneista, selvittää virkansa ohella satamajohtajana heinäkuun loppuun toiminut kaupunginsihteeri Juha Willberg.

Jos kaupunki siirtäisi rakennetun infrastruktuurin tulevalle satamayhtiölle, ei yhtiö selviäisi tilanteesta. Yhtiö ei kykenisi Willbergin mukaan tekemään omaisuusmassan vaatimia vuosittaisia useiden satojen tuhansien eurojen poistoja.

YHTIÖITTÄMISTÄ selvittävä Lappeenrannan kaupunkiyhtiöiden väliaikainen toimitusjohtaja, kaupunginlakimies Eero Immonen sanoo selvittelyn olevan vielä levällään. Immonen ei osaa kertoa kaupungin siirrettävän omaisuusmassan arvoa.

-Omaisuuden siirtotapaa mietitään. Myös infran vuokrausvaihtoehtoa selvitetään. Vuokran pitäisi olla käypänen eli mikään tuki ei tulisi kyseeseen.

Jos tuleva laki antaa mahdollisuuden, voisi kaupunki harkita myös ostopalvelumallia.

LIIKENNETTÄ pitäisi saada rutkasti lisää, jotta satama selviäisi myös investoinneista. Free Zonen ja satamalaitoksen johtaja Hannu Lappalainen kertoo, että neuvotteluja lisäliikenteestä käydään koko ajan.

-Hiljaiselo liikenteessä on valitettavasti jatkunut tänäkin vuonna. Laivoja on syyskuun loppuun mennessä käynyt 53 ja viime vuonna vastaava luku oli 56. Pahiten on mättänyt kotimaan vienti eli täältä ei ole juuri liikkunut tavaraa eteenpäin Saimaan kanavan kautta Loviisaan tai muihin kotimaan satamiin.

Koko viime vuonna Mustolassa kävi 83 laivaa, kun joinakin vuosina laivoja on ollut yli 200.

Lappalaisen mielestä Mustolan erinomaisesta logistisesta asemasta rajan lähellä pitäisi ottaa kaikki irti. Sataman alueella toimivat yritykset hyötyvät myös radasta ja satamasta.

Satamalaitoksen yhtiöittäminen tietää taksojen tarkistamista.

-Hinnoittelua tullaan tarkastelemaan niin rahtisatamassa kuin huvivenepuolellakin.

KUVATEKSTI

Tuuli Truhponen

Mustolan satamaan liikenne on ollut viime vuodet aika vähäistä.

Kirjoittaja:
Anne Kotiharju