Uimahalli kummittelee edelleen Sammonlahdessa

Satu Virtalan mielestä uimahalli olisi pitänyt nostaa Sammontorin kehittämislistalle. Asukaskyselyssä uimahalli sai pienen kannatuksen.

Ilpo Leskinen

LAPPEENRANTA. Asukkaiden edustaja kritisoi vastavalmistunutta Sammonlahden kehittämissuunnitelmaa.

Länsialueen asukasyhdistyksen ja läntisen alueraadin puheenjohtaja Satu Virtala katsoo, että asukkaiden kanta ei näy täydellä painolla. Ikuisuusasia puuttuu kehittämislistalta.

-Asukkaiden pitkäaikainen ykköstoive on uimahalli. Yritin useaan otteeseen saada mainintaa uimahallista, mutta sitä ei ole siihen otettu. Sanottiin vain, että uimahallia ei voi raporttiin laittaa.

-Valtuusto on päättänyt, ettei uimahallia rakenneta Skinnarilan kampukselle, mutta Sammonlahdesta ei ole päätetty mitään, Virtala sanoo.

UIMAHALLIA ei ole sivuutettu. Näin vakuuttaa Sammonlahden kehittämistyöryhmän puheenjohtaja, tilakeskuksen johtaja Ilpo Koponen.

Koposen mukaan Sammonlahden kehittämisraportin yksi liite on omistettu Länsialueen asukasyhdistyksen ja alueraadin terveisille, toiveille ja esityksille.

Liitteessä todetaan, että asukkaiden parinkymmenen vuoden aikainen tahto ja toive saada uimahalli ei ole mihinkään kadonnut ja asukkaat toivovat uimahallin huomioonottamista alueen tulevissa suunnitelmissa.

LISÄKSI Koponen muistuttaa, että Sammonlahti-raporttia varten tehtiin kyselytutkimus. Kysymykseen, mitä palveluja Sammontorille halutaan, saatiin 291 ehdotusta.

Uimahalli sai tässä kyselyssä vain yhden prosentin kannatuksen. Enimmät toiveet kohdistuivat kioskin saamiseen, Minimanin tyyppiseen liikkeeseen, kahvilaan sekä liikkeiden määrään lisäämiseen.

Sammonlahden aluekeskukseen esitetään raportissa muun muassa maahanmuuttajakeskusta ja opiskelijakeskusta.

-Ne eivät palvele suurinta osaa länsialueen asukkaista. Ovat vain lisänä Sammontorilla, Virtala sanoo.

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen