Lätkäluokkalaisen kouluviikko alkaa aamujäillä treenaten

Erikoisluokan opiskelu on pääasiassa samaa kuin normaaliluokillakin. Jääkiekon ja liikunnan lisäksi yläkoulun opiskelua voi painottaa kielisuihkulla.

Ilpo Leskinen

LAPPEENRANTA. Juho Halonen käy yläkoulua jääkiekkoluokalla. Ensimmäinen vuosi eli seitsemäs luokka on sujunut hyvin, ja hän on tyytyväinen valintaansa.

— Kannatti hakea lätkäluokalle. Mukavaa on ollut.

Juho Halonen on pelannut jääkiekkoa nelivuotiaasta lähtien, ensin Taipalsaaren Kisan ja sittemmin SaiPan riveissä.

Kun hän kuuli lätkäluokasta, hän päätti hakea, kun vanhemmat vielä kannustivat. Enimmäkseen koulunkäynti on samaa kuin muillakin seiskaluokkalaisilla.

KOULUVIIKKO alkaa eri tavalla. Maanantaiaamuna on Kisapuistossa kahden tunnin jääharjoittelu.

— Silloin tällöin on rankkaa herätä aikaisin, mutta käyn aikaisin nukkumaan.

Seiskaluokalla jääharjoittelua on kaksoistunti viikossa, kun taas kasi- ja ysiluokalla jäällä ollaan kaksi kaksoistuntia viikossa.

Liikuntaa on lisäksi yhden kaksoistunnin verran. Silloin joko käydään ulkojäillä tai hiihdetään tai tehdään lihaskuntoharjoittelua sisätiloissa.

KOULUN JÄLKEEN Juho Halosella on iltaharjoituksia 4—5 kertaa viikossa. Pelejä on viikonloppuisin.

— Harjoittelua on riittävästi. Välillä tuntuu siltä, että ei jaksa lähteä harjoituksiin.

Perjantai-iltana Juho Halonen meni jääharjoituksiin Kisapuistoon. Ensin oli tunti lämmittelyä ja sitten tunti varsinaista harjoittelua. Sunnuntaiksi hänellä on tiedossa jääkiekko-ottelu Kotkassa.

Lauantai on lepopäivä. Niitä tarvitaan harjoitteluun väliin.

LAPPEENRANNAN Kimpisen koulun Armilan yksikössä voi opiskella yläkoulua jääkiekkoluokalla tai liikuntaluokalla. Valinta tehdään kuudennella luokalla, näitä aikoja.

Kimpisen koulun rehtori Tomi Valkeapää kertoo, että lätkäluokan pääsykokeessa hakijoilta testataan motoriset valmiudet ja luistelutaito, katsotaan kuudennen luokan todistus ja kartoitetaan oppimisvalmiudet.

Liikuntaluokalla on tarjolla liikuntaa laidasta laitaan. Kimpisen koulun apulaisrehtori Leena Kohvakka-Turja kertoo, että pakollisen liikunnan peruslajeja käydään läpi syventävästi.

IMATRAN yläkoululaisille on tarjolla yhteinen liikuntapainotettu linja.

Imatrankosken koulun rehtori Arto Sikiö kertoo, että kasi- ja ysiluokkalaisilla on mahdollisuus haluamansa urheilulajin harjoitteluun kerran viikossa kaksoistunnilla.

Valmennuksesta vastaavat kunkin lajin urheiluseurat. Tarjolla on useita lajeja, mutta uusiakin voidaan Sikiön mukaan ottaa, kuten tanssi.

Aivan kylmiltään ei liikuntalinjalle pääse vaan pitää olla jonkinlaista urheilutaustaa.

LAPPEENRANNAN Kesämäenrinteen koulu hakee oppilaita yläkoulun kielisuihkuluokalle kaikista kaupungin alakouluista. Rehtori Petri Huovila kertoo, että osa opetuksesta on englanniksi.

Pääsyn kriteereitä ovat opiskelumotivaatio, koulumenestys, kielellinen lahjakkuus mukaan lukien äidinkieli sekä kiinnostus englannin kieleen.

Tuuli Truhponen

Juho Halosella on koulunkäynnin ohessa jääkiekkoharjoittelua useita kertoja viikossa. Lätkäluokkalainen vetää pelikamppeet niskaan tottuneesti.

Kotitalous, tekninen työ ja liikunta kestosuosikit

Ilpo Leskinen

YLÄKOULUJEN valinnaisaineiden suosikit ovat säilyneet vuodesta toiseen samoina.

Kotitalous, liikunta ja tekninen työ ovat kestosuosikkeja, samoin tietotekniikka, atk, ja kuvataide. Musiikilla on kysyntää, ja kielipäiset valitsevat kieliä.

— Oppilaiden valinnat voisivat joskus olla haastavampiakin, mutta toisaalta taito- ja taideaineiden painottuminen on hyvä asia, Imatrankosken koulun rehtori Arto Sikiö sanoo.

Lappeenrannan Kimpisen koulun rehtorin Tomi Valkeapään mukaan vuosien aikana on tarjottu monenlaista, jotka ovat jääneet pois vähäisen suosion takia.

Opetuspäällikkö Mari Routti kertoo, että valinnaisuus on tullut jäädäkseen yläkouluihin.

— Oppilas saa valita haluamiaan aineita. Näin oppilas jaksaa paremmin ja motivaatio paranee.

30 viikkotunnista on kasiluokalla seitsemän tuntia valinnaista ja ysiluokalla kuusi.

KESÄMÄEN koulussa voi ensimmäistä kertaa aloittaa espanjan A2-kielenä eli toisena vieraana kielenä. Muut neljännellä luokalla aloitettavat A2-kielet ovat saksa, ranska ja venäjä.

— Vanhemmilta on tullut kyselyjä ja toiveita espanjasta pitkänä kielenä. Uskon, että espanjan ryhmä syntyy, rehtori Petri Huovila sanoo.

Peruskoulun valintoja Lappeenrannassa

Ennen ekaluokkaa on valittava, haluaako tavalliselle vai englanninkieliselle luokalle, suomalais-venäläiseen kouluun vai steinerkouluun.

Ennen kolmatta luokkaa on valittava, haluaako musiikkiluokalle.

Kolmannella luokalla kaikki aloittavat ensimmäisenä vieraana kielenä englannin.

Neljänneltä luokalta alkaa vapaaehtoinen vieras kieli.

5—6-luokalla valitaan joko tekninen käsityö tai tekstiilityö.

Tavallisen yläkoulun sijasta voi hakea erikoisluokille.

Kahdeksannella luokalla voi aloittaa valinnaisaineita koulukohtaisen valikoiman mukaan. Valinnaiset kurssit painottuvat taito- ja taideaineisiin sekä liikuntaan ja kieliin.

Lähde: Mari Routti

Kirjoittaja:
Ilpo Leskinen