Syntipukista sankariksi

Ilkka Kaarna ohjasi Lahden Pelicansin kuilun partaalta SM-hopealle. Entinen SaiPan toimitusjohtaja on nykyisin kiitollinen kahdeksan vuoden takaisista potkuistaan.

Iiro-Matti Nieminen

Pelicansin pukukopissa on hiljaista kaksi päivää SM-liigan päättymisen jälkeen. Pelaajat ovat jo saunomisensa saunoneet, mutta varusteet roikkuvat vielä paikoillaan.

Toimitusjohtaja Ilkka Kaarna valitsee valokuvaa varten hyökkääjä Ryan Laschin paikan kopissa.

Hopeasijan tuonut kevät on ollut Kaarnan seurajohtajauran paras.

-Tämä on ollut positiivinen kokemus, jonka voisi vaikka uusia. Tulee kiirettä ja pitkää päivää, mutta se ei tunnu ollenkaan siltä.

Kiirettä riitti myös tammikuussa 2005, kun Kaarna aloitti työt Pelicansin toimitusjohtajana.

Ensimmäinen toimeksianto oli selkeä: seuralle piti hankkia miljoona euroa, ja aikaa oli kaksi kuukautta ja kymmenen päivää.

Mikäli puuttuvaa summaa ei löytyisi, Pelicans menettäisi paikkansa SM-liigassa. Samalla seuran koko olemassaolo oli vaarassa.

Pelicansia oli yritetty pelastaa jo vuoden ajan. Kaarnalla ei ollut aavistusta, olisiko miljoonan haaliminen kokoon ylipäänsä mahdollista.

Ensi töikseen Kaarna soitti lappeenrantalaisille tutuilleen ja kysyi, kenellä Lahdessa on rahaa. Muutama tapaaminen varakkaiden lahtelaisten kanssa järjestyi, mutta ne eivät johtaneet mihinkään.

Pelastajat löytyivät lopulta hieman yllättävästä suunnasta, kun maalivahti Pasi Nurminen ja joukko paikallisia yrittäjiä asettuivat seuran taakse. Määräaikaan mennessä rahat olivat koossa.

Senkään jälkeen seuran tilanne ei ollut kadehdittava. Velkaa oli edelleen reilusti. Lisäksi Pelicansin uskottavuus oli nollissa talousvaikeuksien ja jumbosijan jäljiltä.

Juuri uskottavuuden rakentaminen on Kaarnalle keskeinen osa kiekkojohtajan työtä.

-Me joudumme myymään tuotettamme mielikuvilla kauan ennen kuin yhtään peliä on pelattu. Joku on sanonut, että jos fanit kauden alussa uskovat, että tämä vuosi on meidän vuosi, niin se on iso juttu.

Kaarna nimeää kaksi tekijää, jotka auttoivat palauttamaan uskon Pelicansiin.

Ensimmäinen oli lahtelaisen huonekaluliike Iskun kanssa kesällä 2005 tehty kymmenen vuoden yhteistyösopimus.

-Sitä ennen Isku ei ollut millään muotoa tunnettu urheilusponsoroinnista. Se oli signaali, jonka myötä uskottavuus yhteistyökumppanien silmissä parani valtavasti saman tien.

Toinen merkkipaalu oli Hannu Aravirran palkkaaminen päävalmentajaksi seuraavana syksynä.

Aravirran ja myöhemmin Kai Suikkasen hankinnat valmentajaksi ovat Kaarnan mukaan olleet rohkeita linjanvetoja.

-Halusimme valmennuspuolelle ykkösnimiä, ja olimme valmiita siihen myös panostamaan. Eivät he kumpikaan halpoja olleet.

Kaarnan aikana Pelicansin taloustilanne on parantunut vuosi vuodelta. Maanantaina päättyvällä tilikaudella seura tekee voittoa jo seitsemättä vuotta peräkkäin.

Se on merkittävä saavutus SM-liigassa, jossa enemmistö joukkueista tekee tappiota.

Viime vuosina Pelicans on pystynyt satsaamaan myös pelaajiin. Tämän vuoden tammikuussa joukkuetta vahvistettiin Ilkka Pikkaraisella, Jan Platililla ja Radek Smolenakilla.

SaiPan kannattajat saattavat miettiä, onko kyseessä todella sama Kaarna, joka kahtena talvena kauppasi pois tähtihyökkääjä Vladimir Machuldan.

Kaarna sanoo, ettei hän vuosien aikana ole muuttunut mihinkään. Olosuhteet vain ovat nyt erilaiset. SaiPassa riskinotto ei ollut mahdollista epävarman taloustilanteen vuoksi.

Kaarna ymmärtää fanien tuohtumuksen, mutta ei jälkeenpäin ajatellen tekisi asioita toisin.

-Kyllä sen kritiikin kesti. Kun tähän hommaan ryhtyy, siihen pitää olla valmis. Jonakin päivänä menestyt, kestä se. Jonakin päivänä epäonnistut, kestä se.

Kesällä 2004 SaiPan uudet omistajat antoivat Kaarnalle potkut toimitusjohtajan paikalta. Kahdeksan vuotta myöhemmin Kaarna näkee lähtöpassinsa uuden alkuna.

-Voisi oikeastaan sanoa, että kiitän niistä potkuista. Ei mikään voi loputtomiin jatkua, ei SaiPassa eikä missään muuallakaan.

-Ei se silloin tuntunut oikeutetulta eikä siihen löytänyt syytä. Ymmärrän silti lähtökohdat, joiden vuoksi se tehtiin.

SaiPassa Kaarna taisteli vuosia Kisapuiston remontin puolesta, mutta ei ehtinyt nauttia työnsä hedelmistä. Nyt Pelicansin toimitusjohtaja esittelee ylpeänä puolitoista vuotta sitten uusittua Isku Areenaa.

Kaarna korostaa halliremontin merkitystä Pelicansille. Olosuhteiden parantaminen on mahdollistanut seuran liikevaihdon ja samalla myös pelaajabudjetin kasvattamisen kausi kaudelta.

16 vuoden kokemuksella kiekkoseuran johtamisesta Kaarna sanoo, että olennainen osa työtä on kulujen ja tunteiden hallinta.

-Usein urheilussa tunnepuoli ohjaa toimintaa liian paljon, ja siitä aiheutuvat ongelmat, jotka näkyvät kulupuolella.

Talouden vaalimisen ohella on tärkeää pitää huolta menestyksestä jäällä. Koko kiekkobisnes pyörii loppujen lopuksi joukkueen ympärillä.

-Jos ollaan tosi realisteja ja vedetään kaikki kulut minimiin, sua ei kohta ole olemassa. Vaikeinta tässä työssä on löytää tasapaino, jolla pärjää niin urheilullisesti kuin taloudellisesti.

KUVATEKSTI

Mika Strandén

Etelä-Saimaa

Tämän kevään hopea oli ensimmäinen SM-mitali sekä Ilkka Kaarnalle että lahtelaiselle jääkiekolle. Kaarna aloitti SaiPan toimitusjohtajana 1995, kun SM-liiga oli vasta ammattimaistumassa. Myös kiekkopomon työ on muuttunut niistä ajoista. -SaiPan ajoilta muistan, kuinka tapaninpäivänä siivosimme tyttäreni kanssa asunnon, johon muutti joku tsekkipelaaja.

Norjan mestari Ilkka Kaarna heinäkuussa 1982.

Ilkka Kaarna

Syntynyt vuonna 1954 Lauritsalassa.

Pelaajaura: SaiPa 1972-1975, Jokerit 1975-1978, SaiPa 1978-1981, Vålerenga IF 1981-1984, SaiPa 1984-1987 SaiPan päävalmentaja 1991-1995 SaiPan toimitusjohtaja 1995-2004 Pelicansin toimitusjohtaja 2005-

Kirjoittaja:
Iiro-Matti Nieminen