Imatralla lipsui sivistystoimen sisällä

Tarkastuslautakunta vaatii vastuualueiden budjettikurin tiukentamista. Naapurin rahoilla käymisen epäillään olevan liian helppoa.

Matti Veijalainen

IMATRA. Imatran kaupungin tarkastuslautakunta perää Teatteri Imatraa ja kaupungin liikunta- ja nuorisopalveluja parantamaan budjettikuriaan. Lautakunnan viime vuoden arviointikertomuksessa lipsujille tulee sapiskaa määrärahaylityksistä.

Tarkastuslautakunnan erityistarkasteluunsa valitsema sivistystoimi pysyi kokonaisuutena talousarviossaan, mutta toimialan sisällä tapahtuneista rönsyilyistä lautakunta on puheenjohtaja Jarmo Semin (kok.) mukaan huolissaan.

Teatterilla tulot sekä menot ylittivät budjetin. 13 000 katsojalla tuottoarvio ylittyi 200 prosentilla, mutta miinusta tuli 50 prosentin menoylityksen takia. Teatterin talousseuranta ei edelleenkään ole riittävän tehokasta, tarkastajat moittivat.

Liikunta- ja nuorisopalvelujen toimintakate ylittyi 175?000 eurolla. Tarkastuslautakunta odottaa korjausliikkeitä myös tämän vastuualueen taloussuunnitteluun.

SEMIN mukaan lautakunnalla on herännyt epäilys, että joillain palvelutuotannon lohkoilla budjettien sisälle lyödään lähdössä löysää. Epäilystä vahvistaa se, että budjettien ylityksistä on alkanut tulla toistuvia.

-Ehkä on osoittautunut liian helpoksi kattaa ylitykset muualta toimialan sisältä, kun meillä on ollut kolme isot valtuudet omaavaa toimialaa, joiden sisällä budjetit on pilkottu.

Sivistystoimelta samoin kuin muiltakin toimialoilta tarkastuslautakunta kaipaa enemmän raportointia tehtyjen rakennemuutosratkaisujen vaikutuksista.

-Koulujen lopettamisia on perusteltu säästöillä, mutta missä se näkyy, Semi kysyy.

Sivistystoimen kokonaismenot kasvavat jatkuvasti oppilasmäärien vähentymisestä huolimatta. Tällä valtuustokaudella toimintamenot ovat nousseet seitsemällä prosentilla, tarkastuslautakunta laskee.

LAUTAKUNTA löysi sivistystoimen palvelutuotannosta myös kaupungin myönteisestä kehityksestä johtuvan ongelman.

Päivähoidossa vuorohoitopaikkojen riittävän määrän varmistaminen nähdään erittäin haastavaksi tehtäväksi. Semin mukaan tarkastuslautakunta tulkitsee vuorohoidon kysynnän kasvun johtuvan imatralaisten työpaikkojen lisääntymisestä palvelualoilla, erityisesti matkailussa ja kaupassa.

Päivähoidon tilanteeseen tarkastajat ovat sinänsä tyytyväisiä. Kaikille päivähoitoa tarvitseville lapsille hoitopaikka järjestyy määräajassa, joskaan ei aina vanhempien toivomaan paikkaan.

KOKONAISUUTENA Imatran talous on tarkastuslautakunnan mielestä oikealla uralla. Kaupunki pysyi viime vuonna budjetissa ja ylijäämävaranto kasvoi. Rohkaisevaksi ilmiöksi lautakunta kirjasi kaupungin muuttotaseen kääntymisen positiiviseksi ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin.

KUVATEKSTI

Kai Skyttä

Teatteri Imatra teki viime vuonna tuloja ja menoja muun muassa musikaali Ninellä.

Kirjoittaja:
Matti Veijalainen