Koti vankilassa

Irakilaisperhe muutti Joutsenon vastaanottokeskuksen mukana Konnunsuolle. Kesäkuussa perhe muuttaa toiseen vastaanottokeskukseen.

Elina Kemppainen

Muuttoauton lastaaminen tuo tunteet pintaan. On perjantai 27. huhtikuuta, perheiden muuttopäivä Joutsenon vastaanottokeskuksen Tiuruniemen tiloista Konnunsuolle.

Ala-aulaan on kannettu neljän viimeisen joukossa olevan perheen tavarat. Asukkaat ja Tiuruniemen työntekijät odottelevat muuttoautoa Konnunsuolta. Ilmeet ovat vakavia. Osalle muutto tarkoittaa hyvästejä.

Yksi perheistä on irakilaisten Nawal Nuradinin ja Anwar Umedin. Perheen lapset Lonja Umed, 9, ja Lavin Umed, 3, istuvat penkillä odottamassa, sen hetken kun Lavin malttaa pysyä paikallaan.

Anwar Umed kiirehtii hakemaan toiseen kerrokseen jäänyttä polkupyörää. Sitten perheen omaisuus on kasassa. Se on punavalko- ja punasiniraidallisissa muovikasseissa ja Umed-lapuilla nimikoiduissa pahvilaatikoissa.

Punainen minibussi kääntyy vanhan vastaanottokeskuksen pihaan kiskoen kannellista peräkärryä. Se on jo aamulla kuljettanut neljä perhettä muuttokuormineen Konnunsuolle.

Miehet työntävät kannen auki ja testaavat, että se on kunnolla kiinni. Kantaminen sujuu nopeasti, koska koko porukka osallistuu siihen. Tavarat mahtuvat hyvin peräkärryyn, vain pyörät pitää hakea myöhemmin.

Korvenkylän koulun opettaja Marja-Leena Tiensuu ja koulunkäyntiavustaja Mervi Nousiainen halaavat Lonja Umedia ja äiti Nawal Nuradinia. Koululaisten lukuvuosi päättyy muuttoon, koska neljän viikon takia ei etsitty uusia tiloja koululle. Syksystä alkaen vastaanottokeskuksen lapset kuljetetaan koulukyydeillä Joutsenon kirkonkylälle kouluun.

Lonja Umed on silloin jo muuttanut toiseen vastaanottokeskukseen Joutsenon transit-keskuksesta. Irakilaistytöllä on takanaan viisi kuukautta Tiuruniemessä. Edessä on väliaikainen koti Konnunsuolla.

Torstaina 3. toukokuuta Nuradinin ja Umedin perhe on ehtinyt totutella uuteen kotiin vajaan viikon verran. Perheen piti muuttaa yhteen Läykän taloista, mutta kaupungin byrokratian takia talot eivät ole vielä vastaanottokeskuksen käytössä.

Perhe on saanut väliaikaisen huoneen entisestä vankilarakennuksesta. Läykän taloon he pääsevät näillä näkymin toukokuun puolessa välissä.

Huoneessa on yksi kerrossänky. Nawal Nuradin ja Anwar Umed ovat antaneet sen lapsilleen. He itse nukkuvat kapealla patjalla, joka on asetettu ikkunoiden alle.

— Täällä on siistiä ja tämä on hyvä tila, mutta huone on pieni, vanhemmat toteavat.

He odottavat muuttoa taloon, jossa he jakavat keittiön ja kylpyhuoneen toisen perheen kanssa.

Anwar Umed hymyilee kertoessaan, että vastaanottokeskukseen suunnitellaan turvapaikanhakijoiden jalkapallojoukkuetta.

— Yksi miehistä on puuhaamassa sitä. Joukkue voisi osallistua ehkä turnauksiinkin.

Talassimiaa sairastavalla Lavinilla on ollut päivällä lääkäriaika. Hän on saanut lähetteen jatkotutkimuksiin Helsinkiin, jotta voidaan varmistua tytön diagnoosista ja suunnitella hoitoa. Vanhemmat ovat iloisia toivosta, jota ovat saaneet lääkäriltä.

— Irakissa lääkäri sanoi, että lapsemme tulee kuolemaan tautiin. Täällä meille on annettu toivoa, että häntä pystytään hoitamaan ja että hän pystyy elämään taudista huolimatta.

Perhe odottaa päätöstä turvapaikasta. Maahanmuuttopuhuttelu on touko—kesäkuun vaihteessa. Sen jälkeen perhe muuttaa toiseen vastaanottokeskukseen odottamaan päätöstä. He eivät vielä tiedä minne.

Irakiin palaamisesta perhe ei haaveile.

— Miten voisimme mennä koskaan takaisin? Siellä olemme uhattuna, Anwar Umed sanoo.

Suomessa he haluaisivat asettua asumaan lähelle Lavinin tarvitsemia lääkäripalveluja. Anwar Umed haluaa työskennellä opettajana tai toimittajana, kuten Irakissa.

Perheen ensimmäinen päivä Suomessa oli 6. joulukuuta, itsenäisyyspäivä.

— Se merkitsee suomalaisille vapautta. Ajattelen, että se voi myös merkitä minulle vapautta, jotta voisin pitää perheeni turvassa, Anwar Umed sanoo.

Nawal Nuradinin ja Anwar Umedin perheen elämästä Tiuruniemessä kerrottiin 15.4. Etelä-Saimaassa.

Turvapaikka

tai oleskelulupa

Turvapaikanhakija hakee suojelua ja oleskeluoikeutta sen vuoksi, että on joutunut vainotuksi kotimaassaan.

Vainon syy voi olla esimerkiksi uskonto, rotu, kansallisuus tai poliittinen mielipide.

Hakijalla oikeus oleskella Suomessa hakemuksen käsittelyn ajan.

Majoitus vastaanottokeskuksissa.

Maahanmuuttovirasto päättää turvapaikan myöntämisestä tai oleskeluluvasta.

Jos päätös on kielteinen, hakija käännytetään takaisin lähtömaahan.

Kirjoittaja:
Elina Kemppainen