Tasihinin pihalla palataan Pikku Pietarin aikaan

Taito-käsityökoulu ja Estradi ovat rakentaneet esityksen keskelle kaupunkia. Nuoret teatteriharrastajat ja ohjaaja Johanna Juslin työskentelevät viimeistä kertaa yhdessä.

Sari Pullinen

Lappeenranta. Toukokuisella Kauppakadulla Lappeenrannan keskustassa voi tapahtua outoja. Tasihinin talon sisäpihalla näytellään Aapelin näytelmää Pikku Pietarin piha, ja koska näyttelijöillä on peräti triplaroolejakin, rooliasujen vaihto saattaa tapahtua toisinaan juoksujalkaa kadun puolella.

— Juoksureitit on katsottu, rakennusten ovet ovat auki, ja lavalla yritetään säilyttää rauhallinen tunnelma, ohjaaja Johanna Juslin naurahtaa.

Tämän näytelmän myötä Juslin saattelee kymmenisen vuotta koossa pysyneen Taidekoulu Estradin nuorten näyttelijöiden ryhmän maailmalle.

— Olen haikeana mutta innokkaana uuden edessä. Yksi aikakausi päättyy monella meistä.

Estradi ja Taito-käsityökoulu rakentavat yhdessä kesäteatteria vanhaan pihapiiriin. Tarina tapahtuu 1920-luvulla ja istuu Tasihinin miljööseen täydellisesti.

— Jos joku paikka täällä on Pikku Pietarin piha, se on juuri tämä, Juslin iloitsee.

Näytelmä kertoo Pietarin kotikorttelin naapurustosta ja pihapiirin persoonista korostaen yhteisöllisyyttä ja suvaitsevaisuutta.

20-vuotias Inari Hulkkonen on jälleen Liisin roolissa, aivan niin kuin oli kymmenvuotiaanakin, kun kymmenen vuotta sitten aloitti Nuorisoteatterissa.

— Se oli jännittävää, kaikki olivat minua silloin kaksi vuotta vanhempia. Nyt vaikeinta on ollut oppia sytyttämään piippu! Hulkkonen nauraa.

Piippua polttelee hänen toinen roolihahmonsa, vanhempi rouva.

Pikku Pietarin pihan harjoitukset aloitettiin helmikuussa. Jännitysmomenttia lisää toukokuun ailahteleva sää. Useimmilla nuorista näyttelijöistä on kokemusta ulkoesityksistä toissa vuoden kesältä, jolloin he esittivät Kalevalaa Linnoituksen kesäteatterissa.

Koska Tasihinin talo miljöineen on suojeltu, esityksen katsomon paikka on valittu tarkkaan. Muita rakenteita pihalle ei tule. Sadan hengen koottavan katsomon lahjoitti UPM.

Taito-käsityökoulu on antanut tilan Estradin käyttöön sekä tehnyt lavastusta, puvustusta ja julisteen.

— On ollut kivaa tehdä tätä. Käsityökoululaisista vanhimmat osallistujat ovat 16- ja nuorimmat nelivuotiaita. Kihlajaiskohtauksen leivonnaisia ovat pienetkin kädet leiponeet, taiteen perusopetuksesta vastaava Maija-Liisa Blauberg kertoo.

Blauberg tekisi mielellään vastaavanlaista yhteistyötä myös jatkossa.

— Mielestäni sisäpiha olisi oivallinen paikka kesäkonserteille. Se sijaitsee ihan keskustassa ja on silti suojassa, Juslin vinkkaa.

Pikku Pietarin piha, ensi-ilta torstaina 10. toukokuuta. Viimeinen esitys sunnuntaina 27. toukokuuta. Lasten käsityökoulun näyttely Laura-galleriassa.

KUVATEKSTI

Kai Skyttä

Tasihinin talon miljöö keskellä Lappeenrantaa muuttuu Pikku Pietarin pihaksi. Juho Rantonen (vas.) seikkailee nimiroolissa.

Kirjoittaja:
Sari Pullinen