Pienikin autopaja pärjää

Tietotekniikka- ja laitevaatimukset voivat olla liikaa pienelle autokorjaamolle. Toisaalta isojen kanssa ei tarvitse yrittää kilpailla.

Jari Raivion yhden miehen autokorjaamoon Lappeenrannan Lauritsalassa on keskimäärin puolentoista tai kahden viikon jono.

— Asiakkaita on riittänyt hyvin, itsenäinen yrittäjä kuvailee.

Paikka St1-huoltoaseman tiloissa on toimiva: ihmisiä pyörii paljon.

Vakioasiakkaat ovat pysyneet Raivion mukaan mukavasti sen jälkeen, kun hän 13 vuotta sitten julkaisi lehdessä ilmoituksen.

— Yhtenä päivänä luulin, että nämä työt on tehty, kun kukaan ei soittanut tai tullut käymään. Se oli väliaikaista.

Raivio ei yritä kilpailla isojen merkkikorjaamoiden kanssa.

— Uusimmat autot ja tietokonehommat ohjaan muualle.

Lähes 5 000 euroa maksavan testerin hän on joutunut hankkimaan, jotta vikakoodit saa luettua.

Suomen kolarikorjaamoiden liiton puheenjohtajan Vesa Vaihisen mukaan pienet autokorjaamot ovat selvästi vähenemässä.

— Pienkorjaajat ovat tällä hetkellä pikkaisen rutistuksessa.

Ensinnäkin, laite- ja osaamisvaatimukset ovat tänä päivänä kovat. Esimerkiksi oikaisulaitteistot luovat kolarikorjaajille paineita investoida. Uusi tietotekniikka vaatii taitoa.

— Enää ei riitä, että on taitava ammattilajissa, kuten hyvä korikorjaaja tai maalari, vaan täytyy hallita aika hyvin kaikki atk-rutiinit.

Pikkupajojen rinnalla isot autokorjaamot ovat Vaihisen mukaan panostaneet yhä enemmän kolarikorjauksiin.

— Se pistää pienyrittäjät vähän ikävään välikäteen.

Yrittäjältä vaaditaan myös monipuolista palvelua, moneen aikaan.

— Välillä tuntuu, että autokorjaamoilta odotetaan vähintään samanlaisia palveluaikoja kuin supermarketeilta.

Pienyrittäjä kuitenkin pärjää, jos pysyy ajassa mukana, Vaihinen uskoo.

— Se on vaarallinen tie, jos vain jatkaa oman työn puurtamista laput silmillä, eikä seuraa mitä maailmalla tapahtuu.

Kolarikorjaamoliitto järjestää jäsenilleen tapaamisia, koulutusta ja yritysvierailuja kotimaassa ja ulkomailla. Ensi kuussa on luvassa Irlannin-reissu.

Autokorjaamot ovat nykyisin vahvasti ketjuuntuneita. Vaihinen arvioi, että lähes 90 prosenttia korjaamoista on jonkun lipun alla, kuten Autoasi- tai Fixus-ketjussa. Korikorjaamoihin ketjuuntuminen ei ole levinnyt.

Vaihisen oma paja Turussa on osa ketjua.

— Ei ole mahdotonta pärjätä vapaana, mutta se vaatii yrittäjältä enemmän aktiivisuutta. Silloin joutuu maksamaan esimerkiksi koulutuksista enemmän.

Jari Raivio kertoo, että ketjut ovat kosiskelleet häntä kovasti. Kutsuihin hän ei ole suostunut.

— Tykkään, että on oma vapaus päättää asioista.

Kirjoittaja:
Emilia Lavonen