Vanhan kirjan tuoksu leijailee edelleen

Laaja kirjatarjonta houkuttelee monenlaisia asiakkaita antikvariaattiin. Hyvän kirjan saattaa saada muutamalla eurolla.

Antikvariaateissa eletään yhä kirjavuorien keskellä. Painetulla kirjalla on edelleen kysyntää tietävät Helsingissä Laterna Magicaa ja Lemillä Taikalyhtyä vuodesta 1989 lähtien pyörittänyt Aapo Pekari ja Leena Saarinen lappeenrantalaisesta antikvariaatti Sumasta.

Antikvariaattitoiminta on vakaata, mutta pientä muutosta on näkynyt.

— Nuori sukupolvi tuo paljon hyviä kirjoja myyntiin, mutta ei osta mitään tilalle, Pekari toteaa.

30 vuotta alalla olleen Saarisen mukaan kirjamyynti ja asiakkaiden määrä ovat pysyneet melko tasaisina.

Monipuolinen tarjonta on antikvariaattien valtti. Luumäen Taavetissa antikvariaatti Punapartaa pitävällä Taisto Airikalla on 25 000 kirjan varasto. Pekarin valikoima käsittää yli 50 000 nidettä. Usein Pekari ostaa kerralla suuria kirjaeriä kuten entisen naapurinsa edesmenneen Teija Sopasen koko kirjaston. Alunperin hänen oli tarkoitus keskittyä vain elokuva- ja valokuva-alan kirjallisuuteen.

Suma on useiden antikvariaattien tapaan laajentanut toimintaansa muihin tuoteryhmiin. Sen valikoimaan kuuluvat nykyisin dvdt, pelit, cd- ja lp-levyt sekä sarjakuvalehdet. Tällä hetkellä menekkiä on etenkin peleillä ja dvdeillä.

— Uudet tuoteryhmät ovat tuoneet myös uusia asiakasryhmiä, Saarinen toteaa.

Punaparran myynnistä huomattava osa tapahtuu netin kautta. Ilman nettimyyntiä antikvariaatti ei pärjäisi.

— Nettimyynti on elintärkeää. Useat etsivät ja ostavat kirjoja sen kautta, Airikka toteaa.

Suman ja Laterna Magican verkkokauppatoiminta on pienimuotoista.

Kesäaikaan kaikissa kolmessa antikvariaatissa suosituimpia ovat dekkarit. Sumaan lomamatkailijat tulevat etsimään myös harvinaisia kirjoja, joita ei omalta paikkakunnalta löydy. Punaparrassa kysyntää on ollut fantasialla ja sarjakuvakirjoilla.

Airikan mukaan sotakirjoja menee edelleen, mutta Pekarin mielestä niiden kysyntä on vähentynyt — tosin vapaussotaa käsittelevästä kirjallisuudesta on kiinnostuttu.

— Usein televisio-ohjelmat vaikuttavat siihen, mitkä kirjat nousevat pinnalle, Pekari toteaa.

Taikalyhdyssä kirjojen hintahaitari vaihtelee täysin ilmaisista melko arvokkaisiin teoksiin. Pekarin kalleimpiin myytyihin teoksiin kuuluu kolmas suomenkielinen raamatunpainos. Tarkkaa summaa Pekari ei kerro, mutta tuhansista puhutaan. Keskiverto hyväkuntoinen kirja maksaa noin viisi euroa.

— Se on puolet vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten, Pekari kertoo.

Kaikilla antikvariaateilla on sama ongelma:

— Kirjakerho- ja tietosanakirjat ovat antikvariaattien ongelmajätettä. Niitä ei osteta enkä ota niitä myyntiin, Airikka toteaa.

Muutaman vuoden vanhat oppikirjat kuuluvat samaan sarjaan. Saarisen mukaan hyvin vanhoilla koulukirjoilla on sen sijaan kysyntää.

Kirjoittaja:
Johanna Juupaluoma