Sari Pullinen
Lappeenranta. Orkesterinjohtaja, lainastonhoitaja, tutkija ja salapoliisi. Ei ihan heti uskoisi, että nyt puhutaan Kaakkois-Suomen aluetaidemuseon amanuenssin työstä.
Ilman Marjatta Räsästä yleisön tuntemus sellaisista taidemaalareista kuin lemiläisestä Valdemar Pyysiäisestä, lappeenrantalaisesta Arne Tegelmanista tai haminalaisesta Magnus Enckellistä olisi jäänyt vähäiseksi.
Hän on luetteloinut lähes kaikki kaakon kuntien taidekokoelmat, ja luetteloinnista ovat saaneet alkunsa monet näyttelyt.
Tutkimustyö sopii minulle. Menen ihan kokonaan siihen mukaan, eikä silloin ole muuta elämääkään. Rakastun aina siihen taiteilijaan, jota tutkin.
Salapoliisi Räsänen etsi kaikkea mahdollista tietoa. Hän pyysi lehti-ilmoituksella ihmisiä kertomaan tauluistaan, ja puhelimet soivat. Räsänen lähti kiertämään koteja kaulassa kamera ja olalla painava laukku, tutustui hurmaaviin ihmisiin ja kuuli merkillisiä tarinoita taiteilijoista ja taulujen vaiheista.
Aluetaidemuseotyötä on tehty kaakossa 26 vuotta. Räsänen palkattiin työhön 1986. Tärkein työ on ollut viedä taidetta lastenkin ulottuville.
Olin kuin joku orkesterinjohtaja, kun 15 näyttelyä saattoi kiertää yhtaikaa Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa, Räsänen naureskelee.
Kunnat ovat säilöneet taidettaan toisinaan epäasiallisesti. Taipalsaaren kostealta kunnantalon vintiltä Räsänen löysi Väinö Kamppurin nuoruudenmaalauksen.
Se pelastettiin ja konservoitiin, ja se pääsi kunnanjohtajan huoneeseen esille. Ei näillä kulmilla ole Picassoja, mutta paljonkin vaikkapa hienoja muotokuvia.
Näyttelyiden suosio ja yleisön taulujen äärellä itkemät itkut ovat tehneet Räsäseen vaikutuksen. Näyttely nostaa muistoja esiin, ja taiteilijat antavat arvon paikkakunnan omalle hengelle ja yhteisyydelle.
Emme ole puunukkeja. Ihmisille on tärkeää muistella nuoruudesta tuttuja paikkoja. Ihmisen mieli ei pysy mukana muutoksessa, mutta taide voi hoitaa ihmistä.
Ihminen tarvitsee maailmaa, missä on tilaa tunteille ja muullekin kuin leivän hankkimiselle ja faktalle, eli tunteille ja mielikuvitukselle.
Työ on kehittänyt Räsäsen omaa taiteellista ajattelua:
Olen kaivertanut samalla omaa sisintäni.
Kesät hän on viettänyt maalauskursseilla. Välillä kirjoittaminen vie voiton:
Joka kesä olen miettinyt, kumpaa tarvitsen enemmän.
Räsänen haaveili alun perin musiikin tai kuvataiteen opinnoista, mutta päätyi taidehistorian laitokselle. Harharetkiksi hän kuvailee teologian opintoja ja kirjastotyötä, kunnes ensimmäinen paikka taidemuseon amanuenssina Mikkelissä 80-luvun puolivälissä tuntui heti omalta.
Taide on auttanut Räsästä. Työyhteisö, jolle hän nyt on jättämässä jäähyväisiä ja josta on jäämässä eläkkeelle, on ravinnut häntä melkein 30 vuotta.
Taiteessa on merkillinen taika.
KUVATEKSTI
Mika Strandén
Marjatta Räsänen ei ole huolissaan, vaikka museot kamppailevatkin säästöjen kanssa. Hän muistaa rakentaneensa yhden parhaimmista näyttelyistään 90-luvun lamassa. Rahaa oli hyvin vähän. Joskus hullu palo ja halu tehdä voittavat kaikki esteet. Ja aina jossain vaiheessa tulee taas väljempää.
Marjatta Räsänen
Syntynyt Helsingissä 1947.
Asunut Lappeenrannassa vuodesta 1986.
Koulutus FM.
Jää syksyllä eläkkeelle Etelä-Karjalan taidemuseon ja Kaakkois-Suomen aluetaidemuseon työstä.
Harrastaa kirjallisuutta, pianon soittoa, maalaamista.