Hidaste rauhoittaa kotikadun

Lappeenrannassa on pian käytössä 124 hidastetta, korotusta tai kavennusta. Yli kymmenen kohdetta odottaa vuoroaan.

Anne Kokkonen

LAPPEENRANTA. Hyviksi havaitut hidasteet kelpaisivat monen kadunvarren asukkaille. Niitä koskevia aloitteita tehdään nykyään varsin paljon, ja moni esitys johtaa myös toivottuun lopputulokseen.

-Kuuntelemme kaupunkilaisten toiveita ja tarkistamme katuosuuden tilanteen muun muassa nopeusnäyttötaululla. Se kerää nopeustiedon ja ajoneuvojen lukumäärän, Lappeenrannan kaupungin suunnitteluinsinööri Alexandru Simut kertoo.

Simutin mukaan mahdollisimman oikeudenmukainen toteuttamisjärjestys löytyy pisteytysmenetelmän avulla. Liikenteen nopeus, määrä ja katuluokka vaikuttavat hidastamisen rakentamisen aikatauluun, viiden viimeksi kuluneen vuoden aikana sattuneet liikenneonnettomuudet puolestaan nostavat tutkittavan kadunpätkän kiireellisyysjärjestyksen kärkeen.

Ensiapua voidaan antaa nopeusrajoituksilla ja varoittavilla liikennemerkeillä.

-Jos tilanne niin vaatii, hidaste rakennetaan.

Talousarvio asettaa kuitenkin rajat rakentamiselle. Tälläkin hetkellä lähes kymmenen kohdetta odottaa vuoroaan eri puolilla Lappeenrantaa.

-Jos budjettiin varatut määrärahat eivät riitä, pyrimme hoitamaan toteutuksen seuraavana vuonna.

HIDASTEIDEN, kavennusten, korotettujen suojateiden sekä korotettujen risteysten hinta riippuu paljon käytettävästä materiaalista ja kohteen erityispiirteistä.

Edullisimmillaan hidasteen saa paikoilleen noin 800 eurolla, korotettuun risteykseen voi sen sijaan kulua rahaa jopa 20 000 euron verran.

Lappeenranta on rakentanut hidasteita viiden kuuden kohteen vuosivauhdilla. Tänä vuonna tahti on kiihtynyt, ja valmistuvia hidasteita on seitsemän tai kahdeksan. Vuoden lopussa käytössä lasketaan olevan kaikkiaan 124 hidaste- ja korokeratkaisua.

Tämänhetkiseltä osin jo toteutuneelta tehtävälistalta löytyy yleisesti tunnettuja vaaranpaikkoja, kuten Kalervonkatu, Hakalinkatu, Kisakatu, Tirilänkatu ja Joukahaisenkatu.

Turvallisuutta parannetaan myös Orkoniitynkadulla Skinnarilassa sekä Hongistontiellä Joutsenossa.

VALITUKSIA hidasteista ei kaupungille juuri tule, vaan kiireiset kuskit tyytyvät jupisemaan hiljaa itsekseen. Asiallista palautetta toki otetaan mielellään vastaan.

-Jossain vaiheessa valitettiin korkeista hidasteista, jotka uhkasivat rikkoa autojen pakoputkia. Pidensimme liuskaa hidasteen ympärillä ja tilanne rauhoittui.

Tienhoitokalustolle hidasteista ei ole haittaa. Osa hidasteista poistetaan talveksi ja muista selvitään asianmukaista hitautta ja varovaisuutta noudattamalla.

Kirjoittaja:
Anne Kokkonen