Ihmiskaupan uhreille apua Joutsenosta

Myös alaikäisten ihmiskaupan uhrien auttaminen keskitetään marraskuussa Joutsenon vastaanottokeskukseen. Tällä hetkellä apua Joutsenosta saa 90 aikuista.

Elina Kemppainen

Joutseno. Ihmiskaupan uhrien auttaminen keskitetään marraskuussa Joutsenon vastaanottokeskukseen. Tällä hetkellä alaikäisiä ihmiskaupan uhreja on autettu Oulun vastaanottokeskuksesta käsin. Joutseno on entuudestaan vastannut aikuisten, perheiden ja ryhmien auttamisesta.

Joutsenon vastaanottokeskuksen johtajan Jari Kähkösen mukaan keskittämällä haetaan hallinnollisia säästöjä. Hän toteaa, että yksin tulleita alaikäisiä tulee auttamisjärjestelmän piiriin vain muutamia vuodessa.

— Konnunsuolta koordinoidaan palvelut, joita uhrit auttamisjärjestelmän kautta saavat, ja työntekijöiden virkapaikat ovat täällä. Asiakkaat ovat 70—80-prosenttisesti eri puolilla Suomea, Kähkönen selvittää.

Työntekijät matkustavat tapaamaan asiakkaita heidän asuinpaikkakunnilleen. Ihmiskaupan uhreja autetaan asumisjärjestelyissä, sosiaali- ja terveyspalveluilla sekä oikeudellisella neuvonnalla ja avustamisella. Auttamiseen kuuluvat myös turvallisuusjärjestelyt.

Auttaminen vie aikaa, koska eristettynä pidetyt uhrit saattavat olla täysin ulkona suomalaisesta yhteiskunnasta.

Auttamisjärjestelmän piiriin tulleiden ihmisten määrä on kasvanut selvästi parina viime vuotena. Kun vuonna 2009 apua sai parikymmentä ihmistä, viime vuosina luku on ollut 80—90. Uusia uhreja tulee järjestelmän piiriin 40—50 vuodessa.

Kähkönen uskoo, että luvun kasvaminen johtuu siitä, että tietoisuus ihmiskaupasta on lisääntynyt ja uhrit osataan tunnistaa aiempaa paremmin. Poliisi ja muut viranomaiset ohjaavat uhreja auttamisen piiriin.

Auttamisjärjestelmän asiakkaiden määrän kasvaminen tarkoittaa sitä, että työntekijöillä on kädet täynnä töitä. Kähkösen mukaan suunnitelmissa onkin kasvattaa myös työntekijöiden määrää.

Tällä hetkellä ihmiskaupan uhrien auttamiseksi työskentelee Konnunsuolla päätoimisesti kolme ihmistä. Lisäksi työhön osallistuvat Kähkönen ja vastaanottokeskuksen apulaisjohtaja.

Marraskuussa Konnunsuolla aloittaa uusi projektityöntekijä, joka aloittaa sähköisen toimintakäsikirjan tekemisen auttamisjärjestelmän prosesseista.

Kähkösen mukaan tarvetta olisi myös yhdelle tai kahdelle työntekijälle.

Suomessa valtaosa auttamisjärjestelmän tietoon tulleista tapauksista liittyy työperäiseen hyväksikäyttöön. Kähkösen mukaan seksiperäinen hyväksikäyttö on tavallisempaa Euroopassa.

— Työperäisten uhrien määrät näyttävät nousevan. Työperäistä ihmiskauppaa on puutarha-, siivous- ja ravintola-alalla, matalapalkka-aloilla.

Ihmiskaupan uhreja tulee Suomeen eniten Thaimaasta, Nigeriasta ja Vietnamista.

KUVATEKSTI

Otto Ponto

Joutsenon vastaanottokeskuksen johtajan Jari Kähkösen mukaan suunnitelmissa on keskittää ihmiskaupan uhrien kanssa työskentelevät nykyään tyhjillään olevaan hallintorakennukseen Konnunsuolla.

Uhria käytetään hyväksi

Ihmiskauppa tarkoittaa hyväksikäyttötarkoituksessa tehtävää ihmisten värväystä, kuljettamista, siirtämistä, kätkemistä tai vastaanottamista.

Uhrin pakottamisessa käytetään voimaa, uhkailua, sieppausta, petosta, harhaanjohtamista, vallan väärinkäyttöä tai haavoittuvan aseman hyödyntämistä.

Hyväksikäyttötarkoitukseksi katsotaan hyväksikäyttö prostituutiotarkoituksessa tai muut seksuaalisen hyväksikäytön muodot, pakkotyö tai pakollinen palvelu, orjuus tai muu orjuuden kaltainen käytäntö, orjuuden kaltaiset olot tai elinten poistaminen.

Lähde: YK:n Palermon yleissopimuksen ihmiskauppaa koskeva lisäpöytäkirja

Kirjoittaja:
Elina Kemppainen